Tukholmassa pidettiin viikonloppuna voimannäyttö, johon osallistui tuhansia muslimeja. Kyseessä oli ns. arabikävely.
Näin suomalaiset rahoittavat arjen äkilliset menot
Tilastojen mukaan yli 40% suomalaisista ei pysty rahoittamaan 1 000 euron hankintaa suoraan säästöillä. Tapoja äkillisten menojen kuittaamiseen on monia – osa vannoo pikavippien puolesta, kun toiset täyttävät lottorivin joka lauantai.
Suomalaisten lainatottumukset – velkataakka jatkaa kasvamistaan?
Suomalaisten velkataakat kasvavat päivä päivältä, työttömyys lisääntyy ja yleistä verotustakin kiristetään. Muutamaankin otteeseen uudistettu korkokatto on tehnyt kuluttajaluottojen koroista kohtuullisia, mutta lainan saaminen on vaikeutunut.
Tukholman käräjäoikeus vangitsi himonussijan
Ruotsalaisen himonussijan rikokset katsottiin Tukholman käräjäoikeudessa sen verran vakaviksi, että mies laitettiin munansa kanssa kiven sisään, jossa voi jatkaa vemppaamalla.
ViikkoGallup: Ovatko ns. kovat tieteet politisoituneet?
Joidenkin mielestä kovat tieteet, eli luonnontieteet, ovat politisoituneet. Mitä mieltä raati on?
Galluptulos: 75 % sitä mieltä, että suomalaisia ei pidä häätää pakolaisten tieltä
Selvä enemmistö eli 75 % oli sitä mieltä, että suomalaisia ei pidä häätää pakolaisten tieltä asunnoistaan.
Keravalla ampumavälikohtaus – kaksi lakanoihin
Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen ampumisesta Keravalla lauantaina iltapäivällä.
Helsingin käräjäoikeuden heinäkuun syytteistä 31 % ulkomaalaisille
Helsingin käräjäoikeudessa oli heinäkuussa vilkasta. Rikosjutuissa nostettiin 656 syytettä, joissa epäiltyjä vajaa 700.
Örebron moskeijassa ammuskelu – useita loukkaantunut
Örebrossa tapahtui iltapäivällä moskeijassa jonkinlainen ammuskelu, jossa poliisin mukaan on useita loukkaantuneita.
Suomi aikoo kehitysmaalaistua vaikka väkisin
Suomi on myöntänyt melko auliisti oleskelulupia kuluvan vuoden aikana. Ero entiseen on se, että lupia ei myönnetä nyt turvapaikan perusteella, vaan ”perheen yhdistämisen”.








