Suomi on myöntänyt kuluvana vuonna oleskelulupia yhtä auliisti kuin Ruotsi.
Invaasio
Suomi suunnittelee uutta maahanmuuttoautomaattia: ”Gazalaisia lapsia Suomeen sairaalaan”
Ajatelkaa, jos niitä suomalaisia sotalapsia olisi Ruotsin sijasta viety jonnekin Malesiaan tai Filippiineille. Ihan sama asia tuoda gazalaisia lapsia nyt Suomeen.
Boråsissa muslimitytöt kiusaavat huivittomia tyttöjä
Boråsissa nuoret uusruotsalaiset tytöt kiusaavat systemaattisesti huivittomia tyttöjä. Asia ei sinänsä liene mitenkään erikoinen, mutta jostain syystä asia pääsi poliittisesti korrektin seulan läpi julkisuuteen.
Afgaanipsykoosi ja miten ruotsalaiset hoitivat sen lääkityksen
Afgaanipsykoosi on sen verran erityinen ruotsalainen psykoosi, että siitä kannattaa kirjoittaa. Afgaanipsykoosi ajoittuu vuosille 2015-2021 ja sinä aikana maahan saatiin 9 000 – 15 000 afgaaniläpsyttäjää.
Tunnelmavideo Tukholmasta: ”Arabikävely”
Tukholmassa pidettiin viikonloppuna voimannäyttö, johon osallistui tuhansia muslimeja. Kyseessä oli ns. arabikävely.
Muslimihuivi on islamin leviämisen symboli
Musliminaisten huivikeskustelussa on taas jämähdetty kinastelemaan epäoleellisista asioista, kuten siitä, että onko huivi naisten vapaaehtoinen valinta vai ei.
Esittelyssä espoolainen imaami: sekularismi pahaksi muslimeille
Moskeijoiden imaamit pystyvät melko vapaasti levittämään omia vihapuheitaan, sillä länsimaalaiset eivät yleensä osaa somaliaa, arabiaa tai muita kuikelokieliä.
Muuttivatko Ruotsin muslimit taktiikkaa kevään 2022 koraanimellakoiden jälkeen?
Suomessa ei ole vielä tähän mennessä tapahtunut kehitysmaista tulleiden muslimien joukkovoimannäyttöjä, jollaisia Keski-Euroopassa ja ihan Ruotsissakin on tapahtunut useita.
Miten Ruotsin monikulttuurisuus on muuttunut viime vuosina?
Toisinaan nousee esille katteeton odotus, tai toive, että ruotsalaiset saavat joskus tarpeekseen ja nousevat kapinaan.
MEMRI: Afrikassa menossa muslimien kristittyihin kohdistama kansanmurha
Yhdysvalloissa toimiva terrorismin vastainen tutkimusjärjestö MEMRI varoittaa kristittyjä vastaan suunnatusta ”hiljaisesta kansanmurhasta” Etelä- ja Keski-Afrikassa.









