Rikosseuraamusviraston mukaan ulkomaalaiset huumausaine- ja seksuaalirikolliset täyttävät Suomen vankiloita.
Suomi
Kauppalehti lähti polkemaan it-pajeeteilla
Melko normia maahanmuuttopropagandaa tuli vastaan Kauppalehden Aasian kirjeenvaihtajalta, jonka mielestä maahanmuuttajat tuovat Suomelle mannaa ja mirhamia. Tyhmät suomalaiset eivät vain sitä ymmärrä.
Posti lanseerasi pride-postimerkin
Posti päätti lähteä mukaan suvaitsevaisuus-peliin ja lanseerasi Pride-postimerkin. Voi vain ihmetellä mikä julkisuustemppu tämäkin on.
Ulkomaalainen taksikuski ajoi tahallaan ihmisen päälle Levillä
Ulkomaalainen taksikuski ajoi tahallaan ihmisen päälle Levillä maanantaiyönä. Päälleajettu loukkaantui ja hän on sairaalahoidossa.
Uussuomalaisten joukkovarastelu ongelmana Espoon keskuksen alueella
Espoon poliisi kertoo Espooseen rantautuneesta uudesta, maailmallakin tunnetusta joukkovarastelusta. Useampi henkilö ilmestyy kauppaa, varastaa tavaraa ja poistuu paikalta.
Roihuvuoren autopalorypäs oli sittenkin uussuomalalaisten tuhopoltto
Huhtikuun alussa Helsingin Roihuvuoressa suuri autotulipalo oli sittenkin kehitysmaalaisten nuorukaisten tekemä tuhopoltto. Tutkinnassa nuorukaisten puhelimista paljastui myös alistusväkivaltaa.
Helsingissä melkein onnistunut iso kulta- ja korukeikka
Ammattivarkaiden kultakeikka meni viime yönä Helsingissä hieman vikaan, sillä varkaat joutuivat hylkäämään saaliin pakovaiheessa. Yksi jäi myös kiinni lähes rysän päältä.
Oliko käräjäoikeuden Elokapina-tuomio poliittisesti motivoitunut?
Helsingin käräjäoikeus teki ratkaisun, jonka mukaan Elokapinan mielenosoittajien ei tarvinnut noudattaa poliisin käskyjä keväällä 2025 pidetyssä mielenosoituksessa. Mutta kuka teki päätöksen, se on mielenkiintoista.
Uussuomalaisten omistama lääkäriasema silpoo poikien sukuelimet maksua vastaan
Helsingin Malmilla sijaitseva uussuomalaisten lääkäriasema Medipulssi tarjoaa ympärileikkauspalveluja terveille poikalapsille. Operaatiolla ei siis ole minkäänlaisia lääketieteellisiä perusteita, vaan pelkkä islam.
Päivän tunnelmafilmi Helsingistä, kun islamistit liikuntahallin taakse kertyivät mölyämään
Päivän tunnelmafilmi tulee Helsingin Myllypurosta, jossa tuhat islamistia, joista ainakin osa somaleja, kerääntyi mölyämään liikuntahallin taakse.









