Poliisi tekee joitakin lisätoimia Uppsalan ampumisten takia

1200px-Rimfrost1.jpg

Ruotsin poliisilla on ollut kuukauden päivät päällä erikoisoperaatio, operaatio Rimfrost (Kuura), jonka avulla jengirikollisuutta ja jatkuvia ampumisia yritetään hillitä.

Operaatio julistettiin alunperin koskemaan Malmöä marraskuun alussa tapahtuvien useiden teloitusmurhien takia. Tarkoituksena oli lisätä toimintavalmiutta siten, että ainakin laittomia aseita saadaan takavarikkoon entistä enemmän.
Kuukauden aikana poliisi on saanut jotain aikaiseksi. SVT:n uutisten mukaan Malmössä on tehty useita isoja takavarikoita, joissa huumeita ja aseita on saatu pois kadulta; yli kilo kannabista, 2500 pilleriä, muutama pistooli, haulikko ja sen sellaista. Lisäksi poliisi on lisännyt näkyvyyttä kadulla ja useita henkilöitä on vangittu epäiltynä törkeistä rikoksista.
Tosin poliisi myöntänyt itsekin, että mitään lyhyen tähtäimen ratkaisuja ei ole; jos kaksi henkilöä haluaa murhata toisensa niin tuskinpa siihen voidaan mitenkään vaikuttaa.
Nyt myös Uppsalassa mietitään joitakin lisätoimia viikon aikan sattuneiden ampumisten takia. Huomiota herättävä oli perjantain ampumistapaus, jossa gangsterit ampuivat pihalta sisälle huoneistoon useita laukauksia ikkunan läpi. Asunto vaan sattui olemaan väärä ja luodit menivät aivan väärään osoitteeseen. Perhe piiloitui vessaan kun luoteja alkoi napsahdella lastenhuoneen ikkunasta sisään.
Oikea kohde hakeutui myöhemmin yöllä sairaalaan, sillä hän oli saanut jo aiemmin illalla osumaa, ja nyt huonestoon osuneet luodit oli tarkoitettu hänelle. Mutta siis väärä asunto.
Perhe on kertonyt järkyttyneensä ampumisesta, sillä oli vain tuuria, että lapset eivät olleet tulilinjalla.
Operaatio Rimfrost pyritään laajentamaan koskemaan Uppsalaa ja lääninhallitus on määrännytkin, että poliisin tulee saavan lisävoimia siten miten kuin se on mahdollista.