Äijää kaatuu taas kuin heinää heinäkuussa

Tukholmassa ja ympäristössä on vietetty hurjanpuoleista viikonloppua. Äijää kaatuu taas kuin heinää ja Mononen saa sahata Ikkuna-Volvolla ympäriinsä öljynpainemittarin huutaessa hoosiannaa.

Tuorein tapaus tulee Sigtunasta, jossa Märsta/Valstassa ammuttiin nuorukainen hengiltä. Klo 19.00 aikaan sattunut sattumus tuli poliisin tietoon kun naapurit soittelivat hätäkeskukseen, että talossa ammutaan.

Asiaa tutkitaan murhana, mutta toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.

Gustavsbergissä nainen joutui kotonaan puukkohyökkäyksen uhriksi lauantaina iltapäivällä. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä.

Perjantai-iltana Haningen gangsterit yrittivät räjäyttää bestiksensä. Nimittäin pommi viritettiin kerrostalon eteisaulaan, mutta homma ei mennyt kuin Strömsöössä. Ei mitään vakavampaa, mutta yksi kuitenkin otettiin kiinni epäiltynä teosta.

Brommassa yritettiin murhata henkilö puukolla. Perjantai-iltana klo 22.00 aikaan sattuneessa puukotuksessa henkilöä puukotettiin kerrostaloalueen parkkipaikalla.

Perjantai-iltana klo 18.30 aikaan Tukholman Högdalenista löydettiin niin kuollut mies kuin vain kuolleena voi olla. Miestä oli ammuttu, sen jälkeen hän oli kontannut kinokseen. Josta Mononen nouti henkilön Karoliiniseen jatkopakkaseen.

Tukholman Mälarjojdenissä otettiin 80-vuotias nainen putkaan epäiltynä murhasta. Uhrina saman ikäinen mies. Mies löytyi vihjeen perusteella asunnosta, jossa nainen odotti poliiseja.

Polisen.se

 

Nämä ovat siis vain Tukholman alueen tapauksia. En tällä kertaa jaksa enempää.