Muutama kuva Valstan pizzeriamurhasta

Sigtunan Valstassa tapahtunut ammuskelu on puhuttanut paljon sunnuntaipöydissä. Moni ei heti ymmärräkään kuinka vaarallinen tilanne oli. Jos ei olisi ollut koronan takia rajoituksia, niin ravintola olisi ollut lauantai-iltana täynnä ihmisiä. Mononen olisi saanut huutaa apua keskukselta: “May day, may day, nyt tarvitaan lisää autoja!”.

Tulitus siis alkoi lauantaina klo 19.00 nurkilla. Märstan mafiaan kuuluva henkilö, mutta jonka asuinpaikka on muutaman kymmenen kilometrin päässä Uppsalan Gottsundassa, oli ravintolan edustalla röökaamassa kun yksi tai useampi henkilö avasi tulen. Osumia tuli rintaan ja päähän.

Tässä tapauksessa gangsteri kirjaimellisesti lähti eteisen kautta paratiisiin, tai minne hän nyt olikaan menossa. Osumien jälkeen mies konttasi ravintolan eteiseen, mutta siihen hyytyi maallinen vaellus.

Pt-media yritti jututtaa kyseisen ravintolan omistajaa, mutta hän kertoo, että ei ole nähnyt eikä kuullut mitään mistään ammuskelusta. Omistajan mukaan ikkunoissa olevat luodin reiät voivat olla pikkupoikien kivenheittoja tai jotain sellaista.

– Mutta mistään ammuskelusta en ole kuullut.

Sivullisten ihmisten hengillä ei ole gangstereille mitään väliä. Tässä tapauksessa oli vain tuuria, että kukaan sivullinen ei saanut osumaa.