Maailmalla on meneillään muslimien paastokuukausi ramadan. Ainakin Ruotsissa käydään sama väsyttävä ja jankuttava keskustelu joka vuosi uudestaan ja uudestaan. Onko lapsille hyväksi olla syömättä ja juomatta aamusta iltaan.
Muuan musliminainen on päässyt ääneen esimerkiksi Dagens Nyheterissä, jossa nainen todistaa paastoa:
– Koulut luulevat tietävänsä paremmin kuin muslimivanhemmat, että mikä on fyysisesti ja psyykkisesti parasta heidän lapsilleen. Lasten itsemääräämisoikeus, joka normaalisti on korkeanpuoleinen, ei pädekään tässä asiassa [paastossa], nainen kirjoittaa ja viittaa siihen, että monissa kouluissa on kehotettu lasten vanhempia ruokkimaan lapsiaan normaaliin tapaan.
Nainen väittää, että tutkimukset osoittavat, että ihmiskeho kokee pelkästään hyviä efektejä paastosta. Naisen mukaan koulu ei noteeraa tällaisia tutkimuksia. Tosin hän ei viittaa mihinkään tutkimukseen, jonka mukaan muslimien paasto olisi jollain tapaa terveellinen.
Nainen kertoo, että vaikka paasto ei lapsille ole pakollista, niin monet nuorukaiset opettelevat paastoa siten, että kipristelevät mahdollisimman pitkälle iltaan syömättä ja juomatta.
Musliminainen kertoo niin ikään, että hän uskoo, että enemmistö Ruotsin kouluista loukkaa ja estää muslimien uskonharjoittamista. Nainen uskoo, että se onkin päämäärä, että antimuslimismi lisääntyy yhteiskunnassa.
Nainen lopettaa kertaamalla, että muslimivanhemmat tietävät paremmin mikä heidän lapsilleen on parasta. Lisäksi jos kerran leikimme demokratiaa, niin muslimilasten on saatava olla syömättä.
♦
Sinänsä kai aivan sama, että ovatko muslimilapset paastossa vai eivät. Mutta kun tuossa paastossa ei ole kyse mistään ”itsensä kanssa kilvoittelusta” vaan siinä merkataan reviiriä. Yläasteikäisille ei-muslimi koululaisille muslimien paastokuukausi on kova koettelemus. Nuoret muslimit pitävät ei-paastoavia koulukavereitaan vääräuskoisina. Ja tämä osoitetaan hyvin selvästi.