Ampujaiset jatkuvat Ruotsissa kiivaana. Tällä kertaa lahdattiin jorkki Tukholman Husbyn ongelmalähiössä keskellä kylänraittia satojen silminnäkijöiden seuratessa vierestä tapahtumia.
Homma lähti rullaamaan iltapäiväruuhkassa klo 15.30 aikaan Husbyn metroaseman sisäänkäynnin luona. Yksi tai useampi mies avasi tulen kohti kolmatta. Kohde sai sen verran osumaa, että henkeä ei saatu pelastettua edes haikealla hoosiannalla.
Eräs Husbyn asemalla oleskellut naispuolinen silminnäkijä kertoo Pt-medialle:
– Ihmisiä oli paljon ja yhtäkkiä alkoi kuulua bang, bang, bang. Tajusin heti niiden olevan laukauksia ja maastouduin kyykkyasentoon poppelin juurelle. Saman poppelin alla oli pari muutakin ihmistä. Vaihdoimme muutaman sanan keskenämme, asia oli suurin piirtein jotain, että ”jahas, päivän ampujaiset”, henkilö kertoo.
– Laukauksia tuli ehkä joku 5-8 kappaletta, sen jälkeen kuului jotain sekasortoista kaaosmaista älämölöä ja huutoa. Tässä vaiheessa lähdin itse kävelemään poispäin metroasemalta, en halunnut päivääni enempää jännitystä, nainen toteaa Pt-medialle.
Poliisin mukaan silminnäkijät ovat kertoneet, että paikalta poistui kaksi henkilöä, joita nyt etsitäänkin epäiltynä murhasta. Husbyn keskusta on ollut eristettynä koko illan ja metroliikenne asemalla on vasta nyt käynnissä.
Tätä kirjoittaessa klo 18.55 aikaan poliisilla on Husbyn naapurissa Rinkebyssä iso operaatio meneillään. Poliisihelikopteri jyrrää taivaalla ja Rinkebyn ulosmenotiet on suljettu.