Kiristämistä on olemassa ainakin kahta eri lajia

Tuossa uusruotsalaisten yrittäjien kiristämisessä on useita eri juonteita, eli asia ei ole ihan niin yksioikoinen kuin yleensä kuvitellaan. Avataan asiaa, kun se näyttää taas kerran nousseen ”yhteiskuntakeskustelun” aiheeksi.

Ruotsissa tapahtuva yrittäjien kiristäminen on laaja ilmiö, eikä siinä ole mitään yhtä suoraviivaista kaavaa. Pääsääntöisesti kiristystä tapahtuu maahanmuuttajalähiöissä, sekä kiristettävät ja kiristäjät ovat uusruotsalaisia. Hyvin harvoin ruotsalainen yrittäjä joutuu kiristyksen kohteeksi. Jos joutuu, niin silloin on jollain tavalla ollut jo tekemisissä uusruotsalaisen alamaailman kanssa.

Yleensä kiristys kuvitellaan suoraviivaiseksi toiminnaksi. Osa kiristyksistä onkin sitä. Mennään ravintolaan tai parturiin ja sanotaan, että nyt olisi pikku rahalla suojelua tarjolla. Jo yrittäjä ei suostu, niin ensin rikotaan rappuset ja sitten ikkunat. Kun kioski on räjäytetty tuusan nuuskaksi, niin silloin ei tarvi enää pohtia suojelurahoja.

Tällaisissa kiristyksissä on monesti sellainen ilmiö, verkko kiristyy. Ensin maksellaan kuukausittaisia summia, sitten homma tiivistyy ja esimerkiksi kioskissa aletaan myymään huumeita. On tapauksia, joissa kiristäjät ovat lopulta saaneet koko yrityksen haltuunsa.

Jos jotakuta rinkebyläistä yrittäjää aletaan kiristämään tällä suoraviivaisella tavalla, niin eipä siinä ole paljon mitään tehtävissä kuin vain suostua ja pyrkiä neuvottelemaan sellaiset ehdot, että ihan koko kassaa ei viedä jokaisen päivän päätteeksi. Syntyy ”brosha”-ilmiö. Brosha tarkoittaa uusruotsiksi veljeä. (Kaikkihan ne ovat veljiä keskenään Rinkebyssä.) Yrittäjän on alettava leikkimään näitä brosha-leikkejä ja kädenläppäyksiä, eli teeskenneltävä olevansa kaveria kiristäjien kanssa.

Ei nimittäin riitä, että jättää valkoisen kirjekuoren kerran viikossa, kera uhma-asenteen, vaan näiden broshien kanssa on asuttava samoilla nurkilla. Silloin ei ole muita vaihtoehtoja kuin olla brosha kiristäjien kanssa. Vaikka kuinka vihaisi kiristäjiä, niin ei ole olemassa mitään muita vaihtoehtoja. Yksin et pärjää jengille etkä varmasti saa ketään kaveriksi taistelemaan jengiä vastaan. Toisaalta nämä kiristettävät vihaavat jos mahdollista, niin ruotsalaisia vielä enemmän. Joten eiköhän tämä kuitenkin ole fifty-sixty.

Lisäksi tietenkin tämä vaikenemisen kulttuuri, ei sitä voi rikkoa. Sen jälkeen elämä olisi siinä.

Yksi Rinkebyn nakkikioskeista tuli tunnetuksi, että se ”kaapattiin” ja siellä alettiin myymään huumeita. Kauppa kävi ja rahaa tuli ikkunoista ja ovista.

 

Tämä suoraviivainen kiristys on kiristyksen yksi muoto. Siitä astetta jalompi versio on ”tukkuri”. Se pyörittää Rinkebyn ja muiden maahanmuuttajalähiöiden elinkeinoelämää melko laajalla kädellä

Nyt puhutaan jo hyvin kehittyneestä ketjusta. Gangsterit pyörittävät tukkukauppaa ja myyvät tavaraa yrittäjille. Koska heidän asiakkaansa (eli ne ”kiristettävät” kohteet) ovat yleensä pizzerioita, kioskeja, partureita, pikku kivijalkakauppoja ja sen sellaisia perus lähiöyrityksiä, niin gangsterit myyvät sellaisia tuotteita, joita heille pystyy myymään. Alkoholia, tupakkaa ja ihan yleisiä päivittäisiä elintarvikkeita; suklaata, lihaa, kahvia jne.

Tukkurit tarjoavat yrittäjälle sopimusta, että nämä ostavat tietyt tarvikkeet heiltä. Yrittäjä voi tietenkin kieltäytyä, siitä sitten vaan seuraa se, että ravintola räjähtää seuraavana yönä. Mutta tässä tulee taas se, että ne yrittäjä vihaavat niin paljon ruotsalaista yhteiskuntaa, että vaikka periaatteessa heidät pakotetaan ostamaan tuotteensa ”tukkurilta”, niin se on silti parempi vaihtoehto kuin nöyrtyä ostamaan tavaraa ruotsalaisesta tukusta. Tosiasiassa ”tukkurilta” ostaminen on myös paljon edullisempaakin kuin käydä oikeassa tukussa. Tavara tulee pimeänä, joten kunhan vaan muistaa lyödä kassakoneen ohi, niin kaikki on kotiin päin. Kuitinkin saa, jos sellaisen haluaa.

Tukkuri taas hankkii tavaraa mistä sitä halvalla saa. Iso osa on salakuljetettua viinaa ja Saksasta ostettua Coca-colaa. Joskus rinkebyläisistä kioskeista voi saada LM:ää, joissa ei ole Ruotsin veromerkkiä, vaan tupakka tulee mistä tulee; Liettuasta, Turkista, Bosniasta… mistä sitä nyt halvalla saa.

Ohimennen mainittuna, niin tiedän, että esimerkiksi Bangladeshistä on olemassa hyvä ketju Ruotsiin, jossa muiden kehitysmaisten tuotteiden lisäksi Ruotsiin tuodaan bangdaleshiläistä tupakkaa. Halpaa kuin heinä ja maistuu entisen miehen vaimon perseeltä. Yksikään Järvan alueen bangdaleshiläinen mies ei osta LM:ää,  Marlboroa tms länkkärisavukkeita, vaan sitä älyttömän halpaa bangdaleshiläistä salakuljetettua tupakkaa.

Lisäksi tukkureilla on palveluksessa pikku varkaita, jotka tekevät yöllisiä murtoja, joissa pöllitään lihaa, kahvia, suklaata ym. Tavara myydään tukkurille, joka myy sen yrittäjille, jonka asiakkaat sitten ostavat tavaran.

Joskus ihmiset ihmettelevät, että jostain paikasta X on varastettu pakettiautolastillinen suklaata. Asioita tietämätön ihminen nauraa, että onpa ollut pöljiä makeannälkäisiä varkaita. Suklaa ei tietenkään mene varkaiden suuhun vaan maahanmuuttajalähiöiden kioskeihin ja kauppoihin.

 

Oikeasti tälle kiristämiselle ei kannata itkeä, edes poliisin. Se on kehitysmaista mukana tuotu ongelma ja on pelkästään kehitysmaiden ihmisten ongelma. Rinkebyn kiristysongelmaa ei ratkaista itkemällä myötätuntoisesti ja lisäämällä poliisiresursseja, vaan sitten, kun kehitysmaiden tavalliset ihmiset alkavat kotoutumaan Ruotsiin.

Montako sukupolvea siihen menee, itse en veikkaisi asiassa mitään kovin nopeita ratkaisuja. Lisäski kiristäminen on puhtaasti monikulttuurinen ilmiö.