Rinkeby on siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen paikka, että sitä voisi verrata jonkinlaiseen kokeiluun tai testiin, että mitä tapahtuu kun länsimaailmaan saapuu isot määrät kehitysmaista tulleita ihmisiä ja he muuttavat asumaan yhteen samaan paikkaan.
Rinkebytä hallitsee 10-15 klaania, joista useimmat ovat somalialaisia klaaneja. Näissä Tukholman Järvan maahanmuuttajalähiöissä jako menee karkeasti siten, että juuri Rinkeby on erityisen somalialaisvoittoinen. Tensta ja Husby taas ovat Lähi-Itä-voittoisia.
Klaani tarkoittaa käytännössä useita kymmeniä ihmisiä. Joku tai jotkut miehet ovat päälliköitä ja niiden ympärille kiertyy useiden sukujen verkosto serkkuineen, serkun serkkuineen jne. Klaanin johto koostuu aina miehistä ja johdon alapuolella on eräänlainen “johtorengas”, johon kuuluu lisää miehiä. Tämä rengas on jokaisella klaanilla erilainen, omanlaisensa, mutta renkaaseen kuuluu kaikki mies-sotilaat, joka tarvittaessa suojaa ja sotii. Ihan samalla tavalla kuin Somaliassa.
Klaani on hyvin hierarkinen systeemi, jokainen tietää paikkansa.
Somalialainen ei voi elää ilman klaania, ainakaan Rinkebyssä. Kun lapsi syntyy, niin hän liittyy automaattisesti johonkin klaaniin. Somalialainen voi länsimaistua kyllä jollain tavalla, jos asuu muualla kuin Rinkebyssä, mutta silloinkin hän on joka tapauksessa klaanin jäsen. Vaikutus vaan ei ehkä ole niin suuri.

Klaanit eivät ole keskenään sotajalalla, mutta heillä on jonkinlainen aluejako. Tietenkin tämä on veteen piirretty viiva, sillä maantieteellisenä alueena Rinkeby ei ole kovin iso, pari-kolme kilometriä kanttiinsa. On kuitenkin muutamia aivan selkeitä somali-alueita, tai kortteleita, joissa ei asu ollenkaan muita etnisiä vähemmistöjä. Kerrostalot Spindelparkenin molemmin puolin ovat täysin somalialaisten asuttamia. Kuten Svennebygrändin ympäristö.
Aluejako tarkoittaa käytännössä sitä, että klaanien miehet vahtivat alueensa asukkaita. He eivät puutu muiden etnisten vähemmistöjen tekemisiin, mutta pitävät tarkkaa kontrollia omista klaanilaisistaan, etenkin naisista. Miehet toimivatkin täysin sharia-poliiseina.
Niin ikään kaikki ongelmat, rikokset, omaisuusasiat, kunniat ym. ratkotaan täysin klaanien sharia-poliisien toimesta ja klaanien kesken. Jos joku somalialainen menisi tekemään rikosilmoituksen toisesta somalialaisesta vaikkapa polkupyörän pöllimisestä… no, sellaista ei tapahdu, vaan se ratkotaan klaanin sisällä tai klaanien kesken.
Niin ikään esimerkiksi perintöasiat eivät mene Ruotsin lakien mukaan vaan ne hoidetaan klaanin sisällä islamilaisen sharia-lain mukaisella tavalla. Kun mummo kuolee, niin perinnön jako menee kuten se sharia-laissa määrätään.

Useimmat klaanit eivät ole suoraan mukana jengirikollisuudessa, eikä klaanien etu ole rikollinen toiminta. Klaanit pyrkivätkin elämään niiden sääntöjen mukaan, jotka ovat ikiaikaisessa klaaniperinteessä. Islam on taas muokannut klaaniperinnettä omaan suuntaansa, moraali ja etiikka pohjautuu ikivanhaan klaaniperinteeseen ja islamin sharia-lakiin.
Kun mainitaan rikollisuus, niin tässä kannattaa pitää erillään ns. luonnolliset rikokset ja ns. lakiin perustuvat rikokset. Klaanit kyllä rikkovat lakiin perustuvia rikoksia. He pyörittävät monenlaisia bisneksiä, jotka eivät ole missään kirjanpidossa eikä veroja makseta Ruotsin kruunulle. Klaanit kuitenkin välttävät luonnollisia rikoksia, joita ovat esimerkiksi murhat, varkaudet, tahalliset toisen ihmisen huijaamiset jne.
On olemassa klaaneja, jotka pyörittävät ihan puhtaasti tällaista täysin Ruotsista irrallaan olevaa taloussysteemiä. Toiminta ei siinä mielessä ole rikollista, että siinä ei huijata yksittäisiä ihmisiä. Klaanit esimerkiksi maahantuovat somalialaisia elintarvikkeita ja sitä rasvaa, jolle kaikki somalialaiset haisevat. Myös khattia maahantuodaan. Tämä on täysin sellaista toimintaa, että se ei näy ruotsalaisessa kirjanpitosysteemissä, vaan kirjanpito perustuu siihen, mitä siitä sanotaan sharia-laissa.
Lisäksi on monenlaisia rahanlainaajia ja rahoittajia. Kun somalialaisperhe ostaa asunnon, niin on paljon todennäköisempää, että ainakin käsiraha on tällaiselta rahanlainaajalta kuin jos se olisi haettu joltain ruotsalaiselta finanssiyhtiöltä.

Rinkebyssä on myös matkatoimistoja. Klaanit myyvät matkoja Somaliaan. Näissä matkatoimistoissa, jotka näyttävät ulospäin kioskeilta, voi myös soittaa nettipuheluja kotimaahan ja siellä myydään puhelinliittymiä, joilla voi soittaa halpoja puheluita Somaliaan jne. Toimistot välittävät myös rahaa Ruotsista Somaliaan – islamilaisen sharia-lain määräämin tavoin. Hawala-systeemistä tarkemmin:
Kaiken kaikkiaan kaikki Rinkebyssä elävät somalialaiset elävät niiden lakien ja sääntöjen mukaan, jotka ovat voimassa Somaliassa. Somalialainen on ensisijaisesti lojaali klaanilleen ja klaanisääntöihin ja sharia-laille, vasta sen jälkeen hän voi noudattaa Ruotsin lakeja ja sääntöjä.
On olemassa sellainen sanonta, että hyvin toimiva klaani on parempi systeemi kuin huonosti toimiva yhteiskunta.
Seuraavassa jaksossa Rinkebyn kouluista.