
Muutaman päivän tulitauon jälkeen maanantai-ilta päätettiin Ruotsissa taas sellaisella rytinällä, että Kabulin kaaos on pientä siihen verrattuna. Suurimmat taistelut käytiin Tukholman Tenstassa, jossa kaksi nuorukaista pääsi hengestään.
Sotatoimet Tenstassa alkoivat noin puoli yhdentoista aikaan illalla. Ampujien määrästä, eikä tarkasta tapahtumien kulusta ole vielä tietoa, mutta kyseessä oli teloitustyyppinen murha. Molemmilla ammutuilla oli luotiliivit, ja kaikki osumat oli ammuttu takaapäin päähän.
Mielenkiintoinen detaljee on se, että molemmilla ammutuilla oli kommandopipot päässä ja hanskat kädessä.
Tenstassa on ammuskeltu koko kesän ja kuvio alkaa käymään kyllä melko monimutkaiseksi. Pitää perehtyä tähän päivän mittaan tarkemmin. Nyt ammuttujen kerrotaan olleen mukana gangsterileikeissä jo pitkään.
Joka tapauksessa, koska luodit löysivät päähän, ja molemmilla oli luotiliivit, niin tämän perustella voisi arvailla, että, ammutut olivat mahdollisesti itse murhahommissa, mutta osat kääntyivät.
Ammutut löydettiin kuvan kerrostalon lasisen rappukäytävän sisäpuolelta.
Tapahtumista on olemassa ainakin kaksi kuvattua filmiä ja yritän jäljestää niitä koko ajan, että saataisiin hyvää kuvausta tapahtumista.
Comments are closed.