Pientä tilastoa ammuskeluista ja räjähdyksistä

Ruotsin ampumistapaukset herättävät kiivasta keskustelua. Viime kuukausi oli hektinen erityisesti Tukholmassa. Kaupunki onkin perustanut jonkun kriisiryhmän selvittämään mitä voitaisiin tehdä.

Ampumistapaukset

Kun katsoo tilastoja vuodesta 2017 alkaen, niin ampuma-aseella tehtyjä ammuskeluja on tapahtunut yhteensä elokuun 2021 loppuun mennessä 1 550 kirjattua ampumistapausta. Näissä kuolleita on ollut yhteensä 212 ja loukkaantuneita 576 henkilöä.

Tilastoissa voi olla sellaisia tapauksia, että poliisi on kirjannut ampumisen ”ammuskeluksi”, mutta jälkeen päin voi ilmetä, että kyseessä oli vaikkapa ilotulite, jota ei lasketa ampuma-aseella tehdyksi ammuskeluksi.

Ammuskelujen suhteen viime elokuu oli huippukuukausi. Ammuskeluissa kuoli 10 ihmistä, joka on mainitulla aikajaksolla suurin lukema.

Ampumisjutuissa kannattaa tietenkin huomata se, että jos tekijöistä valkkaa pois ulkomaalaiset, niin luvut olisivat aivan erilaisia. Arviolta 95 % tai enemmänkin, ammuskeluissa tekijä tai tekijät ovat olleet uusruotsalaisia. Tästä ei ole olemassa mitään tilastoa ja se perustuukin lonkka-arviooni. Tämän vuoden puolella en muista yhtään ampumistapausta, jossa ampuja olisi ollut ruotsalainen.

Pommi-iskut/ räjähdykset

Erilaisia räjähdyksiä on tehty vuosien 2018 alkaen viime kuun loppuun asti yhteensä 386 kappaletta. Räjähdykset ovat yleensä sellaisia, että pommi tai käsikranaatti on viritetty kerrostalon ala-aulaan, heitetty parvekkeelle, pommi on asetettu liiketilan edustalle tms.

 

Pommi-iskujen motiiveja voi olla useita. Monesti sillä pelotellaan henkilöä, joka on velkaa. Pommi kerrostalon aulassa lisää maksuhalukkuutta. Pommeilla voidaan palauttaa rispekti, sillä voidaan uhkailla todistajia tms. Lisäksi pommeja viritellään liikekiinteistöjen, kuten parturien, ravintoloiden tms. edustalle tehostamaan ”suojelurahan” maksuhalukkuutta.

 

Tilasto on koottu poliisin tilastosivulta: Polisen.se.

Yritetään koota vertailun vuoksi jotain tilastoja Suomestakin.

16 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Juha 06
Juha 06
7.9.2021 08:59

Toivottavasti näitä tilastoja + videoita paikan päältä jaksetaan lyödä Ohisalon ja kumppanien naaman eteen, jos vaikka järki ja Suomen etu voittaisi.

rocky
rocky
8.9.2021 21:35
Vastaa...  Juha 06

Ohisalon mielestä ei ole syytä huoleen koska noin huonolla osumistarkkuudella vain yhdessä kahdeksasta tulitaistelusta tulee ruumis.

juhaII
juhaII
6.9.2021 23:04

Katsoin videota Guinean vallankaappauksen huumasta ja aseiden paukuttelusta kaduilla.

Mustat mienet ne sielläkin suorittivat ”hakuammuntaa”!

Eikä siinä kaikki. Mieleeni tuli, että normaali päivä Tukholmassa!

Vassari_kontentti
Vassari_kontentti
6.9.2021 18:16

Niinpä, mitähän tässä oikein pitäisi tehdä. Saas nährä miten Tukholman kriisiryhmä suoriutuu???? 😀

Ei ole BRÅ(dskaa)
Ei ole BRÅ(dskaa)
6.9.2021 14:53

Tartutetuista ja covidkuolleista ei ole sanottu Ruotsissa halaistua sanaa ainakaan viikkoon; kukaan ei tiedä missä mennään. Teho-osastolla hoidettavien lukumäärä on tasaisessa kasvussa, se on AINOA luku joka päivitetään joka 30. minuutti. Kansanterveysviranomainen sanoo vain että datasysteemejä tutkiskellaan. Viikko!

Miten on mahdollista että Alfred Nobelin kotimaassa ei pystytä yksinkertaiseen rekisteröintiin ja tilastointiin. Kun murhia, tappoja ja tekijöiden taustoja haluttiin selvitettäväksi pisti BRÅ julmetusti hanttiin. Vasta nyt tullut jonkinlaista virallista tietoa.
40-50 vuotta myöhässä. Ja silloinkin tulos muokataan muokataan muotoon

”rikoksista EPÄILLYISTÄ enemmistö on matuja”, aivan kuin heitä olisi rasistisesti epäilty vaikka syyttömiä ovat!

Antti Tifa
Antti Tifa
6.9.2021 14:32

Bråk, Lund. Ensin tapeltiin rautatieasemalla ja kun siellä taukosi ja loukkaantuneet vietiin sairaalaan, sen pihalla jatkettiin.
Poliisi ei kerro osallistujien määrää eikä laatua.
Epäilen Norrbottenilaisten tulleen ryöstämään Lundilaisten naiset tai viinat.
Tuskin ylittää uutiskynnystä, on se niin vähäpätöistä ja jokapäiväistä monikulttuurisessa Ruotsissa.
https://polisen.se/aktuellt/polisens-nyheter/

Kuka syö hum(m)usta?
Kuka syö hum(m)usta?
6.9.2021 13:09

Joukkotappeluista pitää kohta myös ruveta pitämään tilastoja. Tänään oli Lundissa iso sellainen ja kuinka ollakkaan, HUMMUS- nimisen ravintolan edessä ja vissiin sisälläkin.

Toiset syö hummusta ja jotkut jopa humusta.

Suomi Finland
Suomi Finland
6.9.2021 12:19

Ihmisten ampuminen hengiltä tai sellaisen yrittäminen on tietenkin vaan se piste iin päällä.

Niiden alapuolinen perseily on valtava rasite yhteiskunnalle. Jos nyt taloudellinen selkäranka ei olekaan taittumassa, niin yhteiskunnan turvattomuus on liian kova hinta siitä, että perseilijät ovat muualla kuin Ruotsissa syntyneitä tai sellaisten jälkeläisiä.

Kukavaan
Kukavaan
6.9.2021 11:01

Tilasto näyttää kuolleiden määrässä kasvua ja loukkaantuneiden määrässä laskua. Osumatarkkuus on siis parantunut.

seant
seant
6.9.2021 09:41

Tanskassa kuitenkin tutkitaan rikosten tekijöiden tausta, jotta voidaan oikein toimia. Nyt oli selvitetty Tanskassa vuosina 1985, 1986 tai 1987 syntyneet miehet.vähintään yhden tuomion rikoslain rikkomisesta 15-30 vuoden iässä. Esim. sakkoa tai vankeutta ilkivallasta, varkaudesta, murrosta, väkivallasta tai ryöstöstä. Liikennerikokset ei sisälly
Somaliasta 222 rikosta 357 syntynyttä 62%, Libanonin 322 /535 60 %. Marokko 54%, Irak, Iran ja Jugoslavia yli 40 %. Vietnami 22% ja Tanska 18%. Alle 50 syntyneitä maita ei ole laskettu
https://jyllands-posten.dk/indland/ECE11949593/stor-andel-af-indvandrerunge-har-faaet-en-dom/. . 

Pasi T
Pasi T
6.9.2021 18:38
Vastaa...  seant

Mikä mahtaa olla syynä siihen, että suomessa ei tehdä tälläisiä tilastoja ?

Miksi kytätä 10 v.?
Miksi kytätä 10 v.?
6.9.2021 07:35

Jatketaan nyt sitten tilastoilla ruotsalaisista kouluista. Näitä 28 koulua koulutarkastajat ovat seuranneet KYMMENEN VUOTTA (!!!) ja aina vaan ovat tulokset paskaa, reilusti alle maan keskitason. Lienee tarpeetonta sanoa että koulut ovat älämölökouluja joista valmistuu lähinnä katuampujia ja sensellaisia:
Anneroskolan, Helsingborgs kommun
Bengtsgården, Bengtsfors kommun
Bäckahagens skola, Stockholms kommun
Ersängsskolan 7-9, Umeå kommun
Farsta grundskola, Stockholms kommun
Fittjaskolan Norra Botkyrka, Botkyrka kommun
Fuxernaskolan 7-9, Lilla Edets kommun
Gamlestadsskolan H, Göteborgs kommun
Gullstensskolan 7-9, Gullspångs kommun
Gårdstensskolan, Göteborgs kommun
Hagsätraskolan, Stockholms kommun
Hovsjöskolan, Södertälje kommu

Miksi kytätä 10 v.?
Miksi kytätä 10 v.?
6.9.2021 07:37

Jatkuu…
Hökarängsskolan, Stockholms kommun
Karsby International School, Botkyrka kommun
Katolska skolan av Notre Dame, Vår Fru AB
Lillholmsskolan, Stockholms kommun
Maserskolan, Borlänge kommun
Nivrenaskolan, Sundsvalls kommun
Norretullskolan, Kristianstads kommun
Nytorpsskolan, Göteborgs kommun
Ronnaskolan, Södertälje kommun
Sofielundsskolan, Malmö kommun
Stora Sätraskolan, Gävle kommun
Sylteskolan 7-9, Trollhättans kommun
Utmarksskolan, Göteborgs kommun
Viskaforsskolan 7-9, Borås kommun
Västerholms friskola, Västerholms Friskola AB
Vättleskolan, Göteborgs kommun

Jonas Sjöstedt
Jonas Sjöstedt
6.9.2021 05:32

Yksi tyypillinen ampuminen, jossa hoidetaan kahta haavoittunutta maksaa yhteiskunnalle kaikkine kustannuksineen noin 75 miljoonaa kruunua kappale. Veronmaksaja kiittää.

jorma
jorma
6.9.2021 01:45

Pullaa, kaffeeta ja tietysti pizzaa. Kovat keinot heti käyttöön.

Minä
Minä
6.9.2021 04:55
Vastaa...  jorma

Tuosta voisi koventaa keinoja tuomalla paikalle lampaan teurastettavaksi, halal-tavalla tietysti.