Tiistaina ammuskeltiin Tenstassa taas siihen malliin, että eipä paljon sivullisista välitetty. Ampuminen tapahtui keskellä kirkasta iltapäivää Tenstan kirjaston ja viereisen koulun piha-alueella.
Ammuskelu alkoi klo 18.00 jälkeen. Kirjastosta oli juuri tullut ulos sulkeutumisajan jälkeen paljon asiakkaita. Kaksikon välille syntyi kiivas ammuskelu, useita laukauksia ammuttiin.
Toinen sai osumaa sen verran pahasti, että ei voinut poistua paikalta kuin ambulanssilla. Jostain ihmeen syystä myös ammuskelija jäi palloilemaan alueelle ja poliisi joutui pieneen painiotteluun ampujan kanssa, ennen kuin tämä saatiin rautoihin. Alla kuvaa kiinniottotilanteesta.
Taustalla vilahtaa kohta, jossa osa poliiseista on antamassa ensiapua ammutulle.
On mielenkiintoista, että miksi toinen ammuskelija on jäänyt paikan päälle, vaikka on saanut ammuttua osumaa jo kohteeseen. Onko niin, että tekijä on yrittänyt viimeistellä tekoa ja lähistöllä on sattunut olemaan poliiseja, jotka olivat liian nopeasti paikalla. On tietenkin mahdollista, että molemmat ovat saaneet osumaa ja maahan raudoitettu kaveri ei esimerkiksi jalkatönkön takia voinut poistua paikalta, mutta päätti laittaa kiinniottotilanteessa vastaan.
Toiselta filmiltä näkyy miten poliisi on löytänyt yhden ammuskelussa käytetyn aseen ja se otetaan talteen. Mikä ase on kyseessä?