Päivän ampujainen Jakobsbergissä

Ensihoito odotteli mahdollisia lisäkyyditettäviä.
Luuliko joku, että tiistai päästäisiin ilman ampujaisia? Jos näin luuli, niin luulo ei tosiaankaan ole päivän ampujaisen väärti.

Järfällan Jakobsbergissä on tällä hetkellä täysi rähinä päällänsä. Helikopteri rullaa taivaalla ja alueella pyörii kymmeniä poliisipartioita. Myös ambulanssihelikopteri on käynyt paikalla ja vienyt yhden uusruotsalaisen Karoliiniseen paikattavaksi.

Sotatoimet alkoivat Jakobsergin keskustassa ilta kahdeksan aikaan. Toistaiseksi ei tiedetä miksi aseet kaivettiin esille, mutta kun matkaa Tenstaan ei ole kuin pari kilometriä, niin melko arvattavaa on, että jotain tekemistä tällä on Tenstan kanssa.

Seurataan tilannetta, että saadaanko ottaa illan mittaan ottaa lakki päästä ja laulaa haikeaa hoosiannaa.