Isis-naiset päästettiin kuulustelujen jälkeen vapaaksi ja heille annettiin sosiaalirahaa

Ruotsalainen terroriasiantuntija Magnus Ranstorp kertoo, että on aivan käsittämätöntä, että isiksestä Ruotsiin palanneet is-naiset on päästetty vapaalle jalalle heti maahan saapumisen jälkeen.

Ranstorp kertoo SVT:n uutisille, että osa näistä 150 naisesta, jotka ovat palanneet Ruotsiin, ovat edelleen mukana isiksen ideassa. Näistä osa taas on ollut aivan sitä isiksen ydintä ja heitä epäillään kansanmurhasta ja sotarikoksista.

Tästä huolimatta esimerkiksi viime viikolla kolme Ruotsiin saapunutta isis-naista päästettiin lyhyen kuulemisen jälkeen vapaalle jalalle. Kuulemisen jälkeen naisille annettiin junalippu kotipaikkakunnalleen ja aika sosilaalitoimistoon kuittaamaan ensimmäinen sosiaaliraha.

Viranomaisten kanta on tällä hetkellä se, että isis-naiset voivat itse hakeutua ”avun piiriin”, jos sitä katsovat tarvitsevansa, sen sijaan, että viranomaiset alkaisivat puuhaamaan heidän kansalaisuuden poistoa ja karkottamista, kuten Tanska tekee.

Ranstorpin mukaan Ruotsin pitäisi toimia samalla tavalla kuin Tanska.

25 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
satu
satu
20.9.2021 09:23

kannataa olla terroristi, saat tappaa ja vammauttaa ja voit matkustella maailmalla ilman passia tai minkaanlaista huolta toimeentulosta.
Tapa niin olet uhri on suomen hallituksen viesti kansalaisille….taidanpa perustaa itse islamistisen terroristiryhman niin ei tuet lopu ja ei fb tilia suljeta rekrytoinnissa.
terrotistien palkat maksaa suomen aseellisten jarjestojen ylijohtaja li anderson.

Last edited 2 months ago by satu
Sossukalkkuna
Sossukalkkuna
19.9.2021 22:22

IS-tyyppejä on tullut takaisin 150 kpl, muutama lisää ei aikaansaa poliisissa, migrissä ja sossukalkkunoissa muuta kuin ISON haukotuksen.

Ennen kuin nämä tuoreimmat IS-naiset kuskattiin Swedustaniin vakuuttivat kalkkunat kilpaa mediassa miten suuri KOMPETENSSI Ruotsissa on ottaa vastaan islamisteja. Itse asiassa kompetenssi on nolla ja halu tehdä jotakin on vielä pienempi, ehkä noin miinus 50.

https://www.svt.se/nyheter/inrikes/socialtjansten-om-is-kvinnorna-barnens-behov-och-foraldrarnas-formaga

Kuka olisi ottanut vastuun jos Göteborgin junaan yksin laitettu matami olisi kaivanut puukon säkistään ja lahdannut puolet vaunun matkustajista? Ei kukaan, ei jaksa kiinnostaa.

Medikaalivasemmisto
Medikaalivasemmisto
19.9.2021 20:53

Mikään ei estä medikaalivasemmistoa etenemään hulluuden tiellä.

Tolppa
Tolppa
19.9.2021 15:47

Ruotsin hallinto ja vastuuvirkamiehet kuuluvat vankilaan. Tunnistettujen terojen päästäminen vapaasti liikkumaan maahan on tekona sama kuin avustaisi vihollista, maanpetos. Paljoa tota enempää ei voisi vihollista auttaa näin ”rauhan aikana”.

pöh
pöh
19.9.2021 15:31

Ääri-islamia on se kun näkyvästi toteutetaan vaikka pään katkomista kadulla, muut sitten hiljaa hyväksyy ja omassa piirissä hurraa asialle.
Molemmat ryhmät on hullussa lännessä suojeltuja kaikelta arvostelulta.

timo
timo
19.9.2021 14:58

Ihan niin kuin hölmölässäkin. Ruotsissa otettiin sentään lapset huostaan. Epäilen vahvasti että hölmölässä edes lapsia ei oteta huostaan. Pystyykö kukaan selvittämään asiaa?

Kyllä vitutti
Kyllä vitutti
19.9.2021 16:52
Vastaa...  timo

Ne kummitukset on ns levitelty ympäri valtakuntaa. Täällä läntisen Suomen pikkukalifaatissa ilmestyi erääseen tiettyyn paikkaan useampia alle vuoden sisään. Ja koko kööri. Lapsineen.

juhaII
juhaII
19.9.2021 14:37

Ruotsi ja Suomi harjoittavat kitjaimellisesti päätöntä politiikkaa!

Mr X
Mr X
19.9.2021 14:14

Kävelevät JÄTESÄKIT eivät kuulu eurooppaan.
Eivätkä PARTALAPSET.
Aavikolla on tilaa.

Leo
Leo
19.9.2021 14:11

On tärkeää käsittää ISIS -naisten kokonaisvaltainen haitallisuus Euroopalle. Tällaisten naisten näkyminen katukuvassa vie maata alaspäin, lapset kauhistuvat nähdessään täysharsotettuja naisia, lisäksi näiden liikkuvien lankakerien näkyminen edes silloin tällöin asemilla/julkisissa tiloissa vakiinnuttaa islamia Eurooppaan. Lisäksi äärimmäinen ongelma tämä on ympäristölle kun pesuaineita ja pesukoneita joudutaan käyttämään valtavat määrät näiden asusteiden pesemiseen.

Sami
Sami
19.9.2021 13:43

ISIS terroristien tuominen Eurooppaan on pikantti mauste punavihreä laajamittaisen hulluuden rokassa.

Kännipäissäni keksimäni uusi kansanviisaus: ”Kun on päästy hyvään vauhtiin, ei kannata antaa järjen pilata hyvää hulluutta” 😀

jorma
jorma
19.9.2021 13:35

Olipa ullatus!

Mummeli 63
Mummeli 63
19.9.2021 12:51

Ei onnistus kaikilta tällainen helppo elämä….

Sami
Sami
19.9.2021 12:07

Suomesta lähetettiin ISIS joukoille kaikki mahdolliset Kelaetuudet, mutta ISIS morsiamille ei lähetetty äitiyspakkauksia. ISIS kiittää vääräuskoisten tuesta, mutta haluaa tietää miksi kaikki muu apu, paitsi äitiyspakkaukset jäivät saamatta? #Kela rasisti.

—-

”terroristijärjestöihin liittyville henkilöille maksetaan Kelan etuudet normaalisti.

Kun oleskelu ulkomailla kestää alla vuoden, niin esimerkiksi eläkkeet, sairasvakuutukseen kuuluvat etuudet sekä lapsiperheen tuet kuten lapsilisät ja äitiysavustus maksetaan normaalisti. Tukien saamisen ehtona on, että ihminen kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Äitiyspakkauksia ei Syyriaan lähetetä.”

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015080720146931

Kaapupaukku
Kaapupaukku
19.9.2021 12:15
Vastaa...  Sami

Äitiyspakkaukset olisi pitänyt lähettää Syyriaan helikopterilla tai ainakin kuriiripostina!
Mikä munaus! Mikä rassismi! Finnjäävelin ja svennjäävelin on syytä pitää kaapu koronaetäisyyttä kauempana..

Sami
Sami
19.9.2021 12:18
Vastaa...  Kaapupaukku

Sosiaali ja terveys ministeri vihaa lapsia 🙁 #lasten oikeudet

Sami
Sami
19.9.2021 12:24
Vastaa...  Sami

ISIS käytti kalifaattiin syntyvistä lapsista nimitystä: ”Kalifaatin nuoret leijonat”.

Nuorten leijonien taistelukoulutus aloitettiin heti kun ”nuori leijona” oli päässyt vaipoista eroon.

No, ne äitiyspakkaukset jäivät saamatta, mutta onneksi muu palkka kuitenkin maksettiin.

#Kela on kiva 🙂

jedemdas
jedemdas
19.9.2021 12:05

Oikein toimittu!!! Vangittuna pitäminen olisi rankkaa rasismia. Monikulttuurisen unelman täyttymys on maa, jossa sisällissotaa käyvät eri ethiset ryhmät keskenään. Yksi askel kohti tuota unelmaa on päästää terroristileiriläiset jatkamaan työtään Ruotsissa ja valtio maksaa heille kulut toimintaansa.

Suomeenkin on rahdattu väkeä noilta samoilta leireiltä ja nekin tulijat on melko varmasti vapaana. Pska-mediat ei aiheesta hiisku, eli vapaana ne on täälläkin…

Lisääntyvät Ruotsis
Lisääntyvät Ruotsis
19.9.2021 11:32

Eihän se yhteiskunta muuten pysy tuollaisena jos sitä muuttaa. Näin Mustakaavut pääsevät värväämään lisää uskonsisaria riveihin ja synnyttämään Ruotsissa uusia sotilaita tulevaa sisällissotaa varten. Siis sitä parempaa yhteiskuntaa.

On paljon helpompi lisääntyä Ruotsissa kuin lisääntyä aavikolla ja koittaa sitten päästä sieltä Ruotsiin elävien jälkeläisten kanssa. Ruotsissa kun siittäjiä riittää jo.

Kaapuotus
Kaapuotus
19.9.2021 11:19

Tyypillistä Ruotsia:
päästetään vapaaksi, maksetaan sossurahaa eikä pidetä edes silmällä jotta nähtäisiin suunnitteleeko kaapuotus jotakin. Sitten kun vahinko on jo tapahtunut sanotaan vaan ettei ollut resursseja vahtia jokaista yksittäistä kaapuotusta.

Nämä siis hiihtävät vapaasti yhteiskunnassa kuin aikapommit ja rakentelevat varjoyhteiskuntaansa. Lööperi tykkää kun tulee kaaos, jää kaikki paskat seuraajan hoidettavaksi ja vaikuttaa itse paremmalta kuin mitä oli.

Sami
Sami
19.9.2021 10:52

YK:ssa on sovittu ettei terrorismia rahoiteta -paitsi Suomessa.

—-

”Suomalaiset rahoittavat

Ministerin vastaus oli Raatikaisen mielestä pöyristyttävä.

– Räty vastasi, että terroristijärjestöön kuuluminen Syyriassa tai muualla ei ole peruste lakkauttaa Kelan myöntämien sosiaalietuuksien maksamista tällaiseen toimintaan osallistuvalta, tai hänen mukanaan ulkomailla oleskelevilta perheenjäseniltä”

Onnea terroristeille!

https://uutiset.perussuomalaiset.fi/terroristijarjestoon-kuuluminen-ei-pysayta-kelan-sosiaalitukia/

Last edited 2 months ago by Sami
Rullattu
Rullattu
19.9.2021 10:57
Vastaa...  Sami

No, yk on yksi helkkarin isoimmista mamutarhoista joka huutaa vähänvliä, miten eu:n pitää ottaa sieltä ja täältä läpsyjä maahansa.
Joten voinee sanoa että yk on terroristijärjestöistä isoin.

Sami
Sami
19.9.2021 11:05
Vastaa...  Sami

Suomalaisten äänestäjien henkinen ja Kelarahallinen tuki terrorismille on horjumaton #ihmisoikeudet

”Se islam, jonka itse tunnen Kaakkois-Aasiassa asuneena, on hieno uskonto, suunnilleen yhtä hyvä kuin kristinusko. Se on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa.”

9.10.2009

ELINA GRUNDSTRÖM

https://www.vihrealanka.fi/blogit/islam-on-hieno-uskonto

Sami
Sami
19.9.2021 11:16
Vastaa...  Sami

Suomalaisten äänestysvalintojen tuki ISIS:lle on vahvaa.

Suomalaiset kristittyihin perinteisiin nojaavat voivat vain haaveilla Suomessa ISIS:en nauttimasta ylitsevuotavasta ja yltäkylläisestä tuesta.

Hallituksen viesti on selvä, luovu kristinuskosta ja sen perinteistä, tai saat kärsiä nahoissasi.

”Päivi Räsäsestä jo viides tutkintapyyntö valtakunnansyyttäjän harkinnassa”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7783a9ab-544c-4540-93d5-8d4014442ccc

Moonman
Moonman
19.9.2021 19:38
Vastaa...  Sami

Kristitty saa kyllä olla, kunhan se on sitä irja askolan ja nykyisen ev lut. Kirkon hampaatonta ihmisoikeus-lgbt-jargonia johon eivät kuulu mitkään perinteiset doktriinit. Kristityt saavat olla muslimien käsissä teurastettavia uhreja, jotka vetistelevät kirkossa mummojen ja naispappien kanssa, mutta kukaan ei saa toimia kristittyjen tai kristinuskon puolustamiseksi, ei edes paavi joka nuolee maahantunkeutujien jalkoja. Kauas on tultu maltan-ja temppeliritarien ajoista.