Pohjoismaista virtaa rahaa kehitysmaihin

Kevään aikana Ruotsissa ja Norjassa useampi henkilö on kevään mittaan yrittänyt poistua maasta mukanaan matkalaukullinen käteistä rahaa. Päämäärä on aina ollut Lähi-itä. Mihin rahaa oikein viedään?

Viimeksi torstai-iltana kolme henkilöä oli matkalla Tukholman Arlandasta Lähi-itään kun tullitarkastuksessa heiltä löydettiin yli 30 miljoonaa kruunua käteistä. Yhdellä henkilöllä oli matkalaukussa 28 miljoonaa ja toisella 4 miljoonaa kruunua. Poliisi otti nämä kaksi henkilöä kiinni epäiltynä rahanpesurikoksesta.

Tässä tapauksessa ei ole tietoa, että oliko käteinen kruunuina, euroina vai dollareina vaiko sekä että. Rahat on kuitenkin takavarikoitu.

Tiistaina sama juttu. Tulli otti kiinni henkilön, joka oli matkalla Lähi-itään. Henkilöllä oli matkalaukussa miljoonia kruunuja käteistä. Poliisi ei ole kertonut asiasta tarkempia tietoja. Henkilö otettiin kiinni epäiltynä rahanpesurikoksesta.

Edelleen huhtikuussa parikymppinen mies jäi tullin haaviin Arlandassa, matkalaukussa useita miljoonia kruunuja käteistä. Poliisi ei tässäkään kerro tarkkaa summaa. Nuorukainen otettiin kiinni epäiltynä rahanpesurikoksesta. Ikä viittaa tässä lähinnä kuriiriin.

Huhtikuussa oli vielä yksi samankaltainen tapaus. Henkilö otettiin Arlandassa tarkastukseen ja matkalaukussa miljoonia käteistä. Henkilö kiinni epäiltynä rahanpesurikoksesta.

Oslossa on kevään mittaan otettu kiinni kolme henkilöä kahdessa eri tapauksessa, jossa matkustajat ovat yrittäneet poistua Norjasta Lähi-idän suuntaan lentämällä, mukanaan matkalaukullinen käteistä rahaa.

 

Mihin raha menee? Ensinnäkin voidaan pohtia, että minä valuuttana rahaa yritetään viedä maasta? Tekeekö Ruotsin tai Norjan kruunuilla mitään jossain Lähi-idän maassa? Euroilla ehkä voisi tehdäkin, kuten dollareilla, mutta koska ei tiedetä tätä valuuttaa, niin voidaan vain arvailla.

Yksi teoria voisi olla se, että kaikissa Pohjoismaissa kiristettiin viime vuonna rahanpesusäädöksiä ja pankit sulkivat useita tilejä ns. hawala-systeemiä pyörittäviltä lähi-itäläisiltä ja afrikkalaisilta ”pankkiireilta”. Nyt tämä näkyy viiveellä siinä, että rahasiirtoja tehdään käteisellä, tai rahalaukut jollain tavalla liittyvät tähän hawala-toimintaa.

Hawalasta tarkemmin: Rahansiirrot kehitysmaihin vaikeutuvat

Subscribe
Notify of
guest
48 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Timppis
Timppis
16.5.2022 09:08

Töitä on paiskittu kellon ympäri hiki hatussa.kun on moisia summia.

Minä
Minä
16.5.2022 11:13
Vastaa...  Timppis

Eräs yrittäjä oli ravintolassa päivän ruoka -jonossa. Hänen takanaan oli manne, joka laskeskeli raharullaansa. Yrittäjä totesi, että ”onpa paljon rahaa”. Manne katsoi yrittäjää silmiin ja totesi, että ”sie oot kuule sen näköinen kaveri, et oot päivät töissä, et sie ehdi rahaa tekemään”.

mari
mari
16.5.2022 16:53
Vastaa...  Timppis

Eiks koneinsinöörin liksat ole ihan kohtuullisella tasolla Pohjoismaissa? Ainakin Norjassa luulis olevan. Sillä ammatilla varmaan tienaa hyvin Norskeissa korkeista elinkustannuksista huolimatta. Mut säästeliäs kaveri kasaa helposti jemmaan muutaman miljoona kruunua, etenkin kun nää paiskii hulluna töitä hillittömän pitkiä päiviä. (Se upp! ¡Sarcasmo!)

Hyödylliset idiootit
Hyödylliset idiootit
16.5.2022 17:19
Vastaa...  mari

Googleta Lieksan kaupungin johtajan kommentit. Jos vielä löytyy. Koskien näitä ” insinöörejä ” . Yms kirurgeja.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
16.5.2022 17:28

Ei ollut Lieksan kaupunginjohtaja, vaan sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen;
puoluekanta SDP, vaikka eihän sillä tietenkään voi mitään merkitystä asiassa olla…

Hyödylliset idiootit
Hyödylliset idiootit
16.5.2022 18:06
Vastaa...  Qroquius Kad

Aivan. Niin olikin. Kiitos korjauksesta. Niitä on niin paljon, ettei mukana pysy. Siis näitä ongelmien puolustajia.

mari
mari
16.5.2022 19:35

Lieksan ”eliitin” kommentit takavuosien kohusta ovat tuttuja ja tullut luettua useasta eri yhteydestä. Mut oliks se just Lieksa josta joku kaveri löysi roskiksesta matun tiliotteen ja julkaisi sen netissä? Siitä näkyi kuinka tälle oli siirretty kerran kuussa – jos oikein muistan- liki pari tonnia fyrkkaa puhtaana käteen. Harkinnanvaraisena, tottakai.

Hys hys
Hys hys
16.5.2022 19:38
Vastaa...  mari

Jep. Niitä on ollut muutamiakin tapauksia.

Hys hys
Hys hys
16.5.2022 19:40
Vastaa...  mari

Kannatta lukea A . Vahtera viimeisin blogi. Siinä silmät aukeaa. Jos ei ole auennut realismin kautta.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
17.5.2022 11:20
Vastaa...  Hys hys

Myöskin P. Vahteran viimeisin bloggaus kannattaa lukea:

https://www.vahtera.blog/post/kehitysapua-kangaspuilla

Se kertoo surullista kieltä suomalaisesta kansansielusta;
niin monin tavoin pienen lapsen kaltaisesta.

Jones
Jones
16.5.2022 09:40

Raha menee ja tulee. Sitten sieltä lähetetään rahat takaisin ja niillä rahoilla harjoitetaan jonkinlaista liiketoimintaa. Köyhä suku lähetti, selitetään.

sylttytehtailija Mokunen
sylttytehtailija Mokunen
16.5.2022 18:00
Vastaa...  Jones

YK:n Agenda 2030:n eräs osatavoite:

”10.c  Pienentää vuoteen 2030 mennessä maahanmuuttajien tekemien rahalähetysten käsittelykuluja alle 3 prosenttiin ja poistaa rahalähetyskanavat, joiden kulut ovat yli 5 prosenttia.”

Eli rahaa lähtee ilmeisen suuria määriä koska sen käsittelykuluja pyritään hillitsemään !

Uskomatonta on nykymeno
Uskomatonta on nykymeno
16.5.2022 09:48

Toivottavasti lentoyhtiöt hukkaavat tullista selvinneet matkalaukut matkalla 🤣

Hyödylliset idiootit
Hyödylliset idiootit
16.5.2022 16:52

Todellakin on meno sellaista, että näiden touhuja on katseltu ns läpi sormien pitkään. Vaikka nyt jäivätkin kiinni. Muistan tapauksen, kun iragiaano tuli läpi Euroopan kidutusta, vainoa sekä sotaa karkuun. Ja Suomeen ruotsin lähettämänä. Jotenkin jätkä onnistui saamaan, oliko Mersun tai bemarin, liikkeestä. Jonka ajoi Irakiin. Tästähän oli juttua muutama vuosi sitten. Arvo sellaiset alkaen 50 000 Erkkiä.

mari
mari
16.5.2022 19:41

Tähän ei oikein muuta voi sanoa kun että voi s*atana. Toki helppo viisastella jälkikäteen mutta jos kyseessä oli koeajo, niin aina liikkeen henkilökunnan jäsen mukaan. Mutta tässä taisi jätkä saada auton liikkeestä jollakin vilpillä.

AA vaan
AA vaan
16.5.2022 20:10
Vastaa...  mari

No sanotaan näin, että kun 32 000 – 35 000 nuorta muslimia tuli yhtäkkiä Suomeen, ei ne tulleet ilman opastusta. Tai kutsua. Se on tullut selväksi. Homman nimi oli järjestetty invaasio. Ei kahta sanaa. Monet typeryyksissään uskoivat kaiken, mitä valtamedia jne tuputtivat. Esim nyt kun ukrainalaisia naisia ja lapsia on tullut todella hätää karkuun, koko suvakkien bluffi tuli ilmi. En muuten ole pitkään aikaan nähnytkään juttua, esim iltavalheessa, että esim Abdullah kohtelee minua kuin prinsessaa. Niitähän oli harva se viikko. Muistaakseni lopun alkua oli se, kun heidän mannekiininsa Hämeenlinnassa, tuli mestattua Allahin tapaan. Pää irti.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
16.5.2022 20:48
Vastaa...  AA vaan

Toistetaan nyt taas kerran, että Pipilän hallituksen eräs ensimmäisiä hallitustoimia oli huhtikuussa 2015 Migrin kautta Kuntaliitolle tehty kysely 80 000 turvapaikanhakijan majoittamisesta Suomen kuntiin.

Tämä oli se määrä, joka Suomen osalle oli määrätty väestönvaihto-operaatiossa nimeltä Invaasio 2015:

80 000.
Huhtikuussa 2015, puoli vuotta ennen tulvaa.

Heistä pääsi perille vain 32 500, kun Unkari ja kumppanit saivat tarpeekseen ja alkoivat sulkea rajojaan vastoin Brysselin käskyjä, tämän valtavaksi raivoksi.
Miettikääpä mitä olisi seurannut koko määrästä, kun alle puoletkin on tehnyt näin paljon tuhoa.

Pieni osa menee oikeaan p
Pieni osa menee oikeaan p
16.5.2022 21:18
Vastaa...  Qroquius Kad

Jep. Kirjoitat asiaa. Joka tapauksessa. Kutsu kävi. Ja niille typerykset lahjoittavat miljoonia kymmeniä. Satoja.

Juha Sipilä
Juha Sipilä
17.5.2022 11:14
Vastaa...  Qroquius Kad

Olen shokissa.

pöh
pöh
16.5.2022 09:52

Täällähän on ollut jo vuosikymmeniä esimerkiksi sellainen helppo huijauskeino että Suomessa, Ruotsissa, Norjassa samat matut nostaa joka maasta sosiaalivaustukset eri nimillä.
Jos sitten sattuu olemaan vielä lapsia ja neljä ”vaimoa” niin ne sossurahat voi olla useita kymmeniätuhansia kuukaudessa.
Sen sijaan että väärinkäytöksiin olisi puututtu, niin sitä vain helpotetiin.
Edellisen hallituksen aikana tuli laki että laittomasti maassa olevat saa sossusta tuet, mutta viranomaiset ei saa jakaa tietoa keskenään.
Voivat siis hakea vaikka kymmenen kertaa kuukaudessa samat tuet eri nimillä.
Kokoomus myös teki sellasen ihanan lainmuutoksen, että jos laittomasti maassa oleva suostuu vapaaehtosesti palamaan kotimaahansa, niin saa 5000 euroa taskurahaa. ennen se summa oli 2500e

pöh
pöh
16.5.2022 09:55
Vastaa...  pöh

Niin tuosta että olet laittomasti maassa ja sulle maksetaan siitä että noudatat lakia ja poistut maasta, sehän ei voi sopia kenenkään oikeuskäytäntöön 😀
Tää on ihan pellemaailma nykyään.
Samalla kun kela jakaa ulkomaalaisille tonni sinne tonni tänne, niin kehtaavat periä suomalaisilta jotain yhtä senttiä takasin, ja perintäkuluineen se sentti onkin monta tonnia.

mari
mari
16.5.2022 17:15
Vastaa...  pöh

Mikäs se olikaan se vuosi kun toimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelalta anottavaksi? Sinä vuonna yks mun kaveri jonka sukulainen on keski-ikäinen yksin asuva mies, alkoi saamaan miinusmerkittyjä toimeentulotukipäätöksiä kunnalta. Siis tyyliin: teille myönnetään toimeentulotukea – 2,82e (olen itse nähnyt kopion tästä päätöksestä). Aiemmin mies säännöllisesti sai vajaan satkun/kk. Mä en oo kovin hyvin perillä näistä mut sen tiiän, että työttömälle kuuluu toimeentulotukeen vesi sekä sähkö, mut ei mitään puhelin- tai nettilaskuja makseta. Tälle kaverille vielä tehtiin niin, että sähköstä korvattiin enää vain kolmannes. Ne teki näin siksi koska koko systeemin siirto Kelaan läheni ja valituksista ei ollu mitään apua. Eivät taatusti uskaltaneet KeMuille tehdä näin häijysti. Ne pelkää niitä.

Hyödylliset idiootit
Hyödylliset idiootit
16.5.2022 17:22
Vastaa...  mari

Juu kyllä nämä tiedetään. Itse ollut duunissa kiinteistönhoitajana, siivoojana sekä kokkina. Kaikkea on nähty. Juuri koskien näitä sankareita. Ja tuttuja on ollut huonekalu liikkeissä sekä lasussa. Kyllä ne jutut pitää suurelta osin paikkansa.

mari
mari
16.5.2022 19:47

Ikävä kyllä. Itsekin olin säännöllisesti näiden kanssa tekemisissä silloin kun asuin Helsingissä. Mä tosin olin hoitoalalla ja kyllä ne vuoden 2015 invaasiosta tulleet jätkät kurvaili päivystyksen pihaan aika hulppeilla kärryillä, oli Audia, Bemaria, Mersua jne. Nehän kiihottuu näistä automerkeistä. Kuinkahan moni noistakin kärryistä on nykyisin Irakissa…

pöh
pöh
17.5.2022 13:12

Mä olin itse nuorena töissä myös sossussa, en jakamassa rahaa vaan vartijana.
Se on ”urbaanolegenda” mutta se on täysin totta että eräs vuosisatoja kotoutunut vähemmistö kävi siellä ja LAINASIVAT lapset toisilleen.
Samat lapset kävi eri akkojen kanssa siellä toimistossa koko päivän 😀
Katos mitä enemmän lapssia niin sitä enemmän sääliä ja rahaa.
Sillon rahaa sossusta sai käymällä paikanpäällä, nykyään laitetaan vaan hakemus netissä.

pöh
pöh
17.5.2022 04:56
Vastaa...  mari

En ole siitä ylpeä, mutta olen saanut sossusta vaikeassa tilanteessa noin 2000 euroa.
Mutta olen kyllä veroina maksanut sen verran paljon että ei pitäisi hävettää.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
17.5.2022 11:23
Vastaa...  pöh

Sitä vartenhan sosiaaliturva on, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa sieltä saadaan avustusta pahimman yli selviämiseksi.

Missään nimessä sitä ei ole tarkoitettu muiille kuin oman maan puutteenalaisille kansalaisille, mutta jostain syystä Suomen kansa haluaa sen olevan koko maailman yhteistä omaisuutta.

pöh
pöh
16.5.2022 13:13
Vastaa...  pöh

Niin ja kun rahasta puhutaan, kukaan ei varmaan arvaa mistä rahoista ne menee?
Taitaa nyt kuitenkin olla niin että nekin revitään suomalaisten selkänahasta.

Omasta puolesta voin sanoa etten enää ikinä äänestä mitään puoluetta.
Sanomistahan siitäkin tulee mutta en vaan enää pysty antamaan tukeani takinkääntäjäpoliitikoille.
Mikään asia ei kuitenkaabn muutu parempaan.

Hyödylliset idiootit
Hyödylliset idiootit
16.5.2022 18:12
Vastaa...  pöh

No niinhän se on. Nyt kun vaalit ovat jne ovat tulossa, niin sitä valehtelun määrää. Loppujen lopuksi mitään eroa ei ole. Paitsi virheet pitäisi ns kadottaa puoluekentästä. Sen takia tuovat äänestäjiä kemuista Suomeen, ja pikavauhtia oikeudet.

mari
mari
16.5.2022 19:56

Vihreät on ehdottomasti mun ykkösinhokki puolueeni. Se että ne raahaa kemuja maahan, tulee bonuksena Isis-terroristeja, tää Pekan lempiprojekti. Mutta lisäksi nuo tuhoavat vielä maan talouden aivan älyttömillä ympäristövaatimuksilla. Sitten vielä EU määräilee meidän metsistä ikään kuin he omistaisivat ne. Vaan olihan se heiltä kiero tapa kompensoida keski-euroopan omat päästöt Suomen ja Ruotsin metsillä. Seuraavaksi lähtee kai pintavedet. Eli meidän rakkaat järvet. Kuulemma jokin laki olisi jo olemassa veden myymisestä ylikansallisille yhtiöille. Kertokaa joku joka näistä asioista on paremmin perillä.

Trollitouhua
Trollitouhua
16.5.2022 19:49
Vastaa...  pöh

Jatka vain valittamista täällä maailman tappiin vai onko niin että kunhan vedätät maahanmuuttokriittisillä sivustoilla?

Tunteisiin
Tunteisiin
16.5.2022 21:21
Vastaa...  Trollitouhua

Tarkennatko? Kuka täällä vedättää?

Umpio
Umpio
16.5.2022 13:55

Lentokentällä tulee ottaa kemulta rahat pois. Tehdä pikakarkotuspäätös, ja henkilö jatkaa sillä koneella eteenpäin millä oli ajatellutkin. Erona on vaan se, että ei ole enää rahoja eikä Ruotsin kansalaisuutta.

1000 kuriirin perseeseen
1000 kuriirin perseeseen
16.5.2022 15:17
Vastaa...  Umpio

Ja lähtölahjaksi annetaan 1000 koronapiikkiä perseeseen
koska niitä on miljoonia käyttämättöminä Ruotsissa eikä niitä saada edes lahjoitettua muihin maihin ennenkuin menevät vanhoiksi.

Mohamed El Rahamud
Mohamed El Rahamud
16.5.2022 15:11

Missä kemu, siellä vilppi.

Niin oli 2000 e. Kr. Ja niin tulee olemaan 2100 j.Kr. jne

Lepsumaa Ruotsiakin on kusetettu niin syvältä, leveästi ja kauan ettei pysty edes kuvittelemaan.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
16.5.2022 16:33

Onneksi ei nyt sentään noin pitkällä jatkumolla;
ei muslimeja ole ollut kuin vähän toistatuhatta vuotta.

Miesoletettu miehinen mie
Miesoletettu miehinen mie
16.5.2022 18:54

Suomea ryöstetään surutta ” kansainvälisillä ” sopimuksilla. Mitkä eivät ole sitovia. Pelkästään ideologisia. Kyseessä ovat sellaiset summat, ettei mitään rajaa. Miljardeja per vuosi. Itseäni vituttaa se, että kyllä se ns tiedetään suomalaisten keskuudessa. Mutta kuten monesti mainittu, niin valtamedialla on suuri valta tässä. Varsinkin yle. Esim, kuten joku totesikin, niin aivopesua testamenttien suhteen, tummaa pigmenttiä joka mainokseen sekä radiossa puhutaan Esim: ” meillä on tässä nyt pari haastateltavaa ” . Eli kaksi täysin selvää naista. Niin ylen toimittaja toteaa ” eli kaksi naisolettetua ”. Jlauta että alkoi ärsyttämään. Ja veroa pitää maksaa.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
16.5.2022 20:50
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Ellet tiedä mitä valtamedia valehtelee, miten voit oikoa niitä valeita?

Qroquius Kad
Qroquius Kad
17.5.2022 15:27
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Niin sitähän mä juur tarkotin, sanoi Janne Kivivuori.
Elikkä mediakritiikkiä.
Mutta kun sanoit, ettet lue valtamediaa ollenkaan?

Anti Kukkoluuraa
Anti Kukkoluuraa
16.5.2022 16:10

Venäjäkin on kehitysmaa. Venäläinen perusti IKEA-kopion:

https://www.dn.se/ekonomi/startade-rysk-ikea-kopia-nu-backar-affarsmannen-ar-inte-ratt/

Unelma Painajainen
Unelma Painajainen
16.5.2022 17:37

Huume- tai aserahoja.

Nih
Nih
17.5.2022 03:41

Ruotsin Försäkringskassan on tyytyväinen kun avustukset ovat menneet hyvään tarpeeseen ja työssäkäyvät hyrisevät tyytyväisyyttään kun moni hätää kärsivä on saanut avun heiltä. Tämä kannustaa ja antaa motivaatiota lähteä taas aamulla sorvin ääreen.

Juha Sipilä
Juha Sipilä
17.5.2022 11:11

Ole shokissa.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
17.5.2022 15:27
Vastaa...  Juha Sipilä

Hengitä paperipussiin.
Se auttaa hyperventilaatioon.

Porkkanat maksoi 13.000kr
Porkkanat maksoi 13.000kr
17.5.2022 15:36

Tukholman Hötorgetin matu-vihanneskauppiaat kusettavat: vanhat ihmiset, jotka ovat ikänsä tottuneet ostamaan torilta, on petosteltu maksamaan porkkanoista 13.000kr kun myyjä ei ota vastaan käteistä ja korttia pitää käyttää jolloin matu laittaa 2-3 nollaa lisää. Koko torikauppa on 99% matujen hallussa ja älämölö raikaa!

https://www.expressen.se/dinapengar/konsument/torghandlare-lurade-aldre-morotter-kostade-13000/