Viime päivien jengiampumiset ovat taas aiheuttaneet Ruotsissa kiivasta keskustelua. Viimeksi eilen sunnuntaina meno oli kovanpuoleista, useita ammuskeluja ja tuplamurha.
Örebron Varbergassa ammuttiin eilen illalla kaksi syyrialaista gangsteria hengiltä. Teko oli teloitustyyppinen tapahtuma, jossa gangsterita ammuttiin useita kertoja päähän. Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, sillä ampuminen tapahtui paikallisen koulun leikkikentällä.
Saman koulun pihalla ammuttiin viimeksi viikko sitten. Tällä kertaa talonmies hälytettiin paikalle siivoamaan verijäljet ja aivomassat kentältä heti kun poliisin tutkinta poistui paikalta. Kaupunki on päättänyt pitää koulun toistaiseksi kiinni, sillä lasten turvallisuutta ei voida enää taata.
Alueena Varberga on kuin Tensta. Jos örebron Vivalla on Rinkeby, ninn Varberga on Tensta. Ovat ihan vierekkäin ja alueita yhdistää 90 % maahanmuuttajaväestö.
Ampumisen motiivit ovat alamaailman mukaan lähinnä huumeissa, reviiririidoissa ja rispektissä. Asiantuntijan mukaan Örebrossa on menollaan valtakamppailu, joten raatoa voidaan kesän mittaan odottaa enemmänkin.
Eilen ammuskeltiin myös Uppsalassa. Poliisi sai iltakymmenen jälkeen useita soittoja ammuskelusta. Kun aluetta haravoitiin, niin pensaikosta löytyi osumaa saanut nuorukainen, joka kuskattiin sairaalaan. Poliisin mukaan ei hengenvaarallisia vammoja, joten kyseessä lienee polvitönkkö.
Polvi on siinä mielessä vaikeampi osua, että kohdealue on pienempi kuin pää. Uppsalan kirjeenvaihtajan mukaan alueelta kuului ensin 4 nopeaa laukausta, sen jälkeen pieni tauko ja taas neljä laukausta.
Aikaisempia ammuskeluja tässä kuussa: