Ruotsissa tulossa ampumismurhien ennätysvuosi


Klikkaa karttaa isommaksi.
Ruotsin ampumismurhat jatkuvat ennätystahtiin. Tänään Tukholmassa autoon ammuttu nuorukainen oli järjestykseltään 54. ammuttu kuluvan vuoden aikana. Ennätysvuosi ampumisissa.

Sijoittelin karttaan ampumiskaupungit ja Suur-Tukholman alue johtaa selvästi. Toki väkimääräkin on Tukholman läänissä suurin, vajaa 2,5 miljoonaa asukasta. Karttaan on merkitty hengiltä ammutut.

Suur-Tukholman vaarallisimpia paikkoja ovat tutut, Södertäljen Ronna ja Botkyrkan lähiöt. Jälkimmäisessä erityisesti Bermudan kolmio Alby-Norsborg-Hallunda. Näillä alueilla ihminen lakkaa herkästi olemasta olemassa, jos on gangsteriuteen taipuvainen. Haninge on myös ollut nousussa ja Vallentuna loistaa muuten rauhallisena kaupunkina, mutta jostain syystä siellä sattui keväällä kaksoiampuminen ja päälle kolmas.

Sigtunan Märsta myös hyvin edustettuna. Tukholman kaupungissa itsessään on hajontaa. Rinkeby-Tensta oli toissa kesänä top 1, mutta koska siellä kaikki tarvittavat tapettavat on tapettu ja ne, jotka ovat hengissä, ovat linnassa, niin murharintamalla  on ollut rauhallista. Yleisesti Tukholman ammuskelut tapahtuvat pitkin kyliä.

Göteborgissa kaupungin kokoon nähden aika vähän hengiltäammuttuja. Kuten mielestäni Malmössäkin, enempään olisi pitänyt pystyä. Myös Örebrossa on tehty huonon puoleista tulosta, vain kolme hengiltäammuttua. Kalmarissa on tehty väkimäärään nähden hyvää tulosta, kolme hengiltä.

Kaikkein yllättävin oli Uppsala. Mitä ihmettä, eikö Uppsalassa muka ole ammuttu ketään hengiltä? Voihan se pitää paikkansa. On siellä ammuskeltu, mutta sihti on ollut huono tai on ollut tarvetta pelkästään polvitönkölle. Soisi kuitenkin suurkaupungille edes jonkinlaista tulosta. Nolla ampumismurhaa kuulostaa ihan kuin ampumahiihdossa kaikki hutina.

Tukholmasta pohjoiseen on tehty vain kaksi ammuskelua, Söderhamnissa ja Tärnabyn pikkukylässä. Luultavasti tuo Tärnabyn tapaus on ainoa, jossa molemmat osapuolet olivat ruotsalaisia. Listalla on varmastikin muitakin tapauksia, joissa osapuolet voivat olla ruotsalaisia tai suomalaisia, mutta joka tapauksessa ne ovat vähemmistö, 95 % listan ammutuista ja ampujista ovat uusruotsalaisia.

Pohjoisen ammuskelut. Klikkaa kartta isommaksi.

Ampumiset ovat nousseet melko radikaalisti vajaan parin kymmenen vuoden aikana. Varsinkin invaasivuosien jälkeen 10-luvun puolen välin tienoilla ammuskelut ovat hypänneet räjähdysmäisesti nousuun eli vuodesta 2017 alkaen. Silloin varmaan tapahtui jotakin, joku raja ylitettiin tai jotain. Luultavasti tänä vuonna on astuttu taas askel ylemmäksi ja 2023 tullaan ampumaan vielä enemmän. Tapahtui uusi rajapyykki.

Näin. Mikään ei voi muuttaa kehitystä taaksepäin kun se on kerran lähtenyt liikkeelle. Tässä kohtaa Suomi on vielä melko koulupojan asemassa, mutta ensimmäiset merkit ovat jo ilmassa. Sitäkään kehitystä ei kuitenkaan voi enää muuttaa toiseksi.

 

Kuolemaan johtaneet ammuskelut vuodesta 2006 alkaen:

2006:  8    kuollutta
2007:  13
2008:  10
2009:  10
2010:  9
2011:  13
2012:  12
2013:  18
2014:  19
2015:  28
2016:  28
____________ ⇓
2017:  43
2018:  45
2019:  42
2020:  48
2021:  47

Saldo lokakuun 20. päivän lopussa 54.

Ruotsissa on menossa leikkimielinen vedonlyönti, että montako on ammuttu vuoden loppuun mennessä. Laitan oman arvaukseni kommentteihin. Kukin voi laittaa oman veikkaustuloksen kommenteihin. Arvotaan oikein vastanneiden kesken pullo kaljaa.


32 thoughts on “Ruotsissa tulossa ampumismurhien ennätysvuosi”

  1. Oma veikkaukseni on 72 ammuttua eli sama kuin paratiisissa odottavien neitsyeiden määrä.

    1. Talvea kohti meno hyytyy (aseiden talvihuolto ei varmasti ole gangstojen parasta osaamisaluetta), joten ennustan vuosisaldoksi 65 darwinistista tapahtumaa.

      Mahdollisen voittopalkinnon lahjoitan jo etukäteen hyväntekeväisyyteen. Ruotsalaista olutta ei juo erkkikään.

    2. No kunhan ampuvat toisiaan ni luku saa olla vaikka miten iso. Mitään vahinkoa ei tapahdu.

      1. Kyllä. Pikemminkin päinvastoin kunhan vain pitäytyvät jäsentenvälisissä noissa ammunnoissaan, niin etua kaikki.

      2. jäsentenväliin ampuessa saattaa tulla kuoleman sijaan vahinkovasektomia, joka saattaa sekin olla yhteiskunnan eduksi.

  2. 67 ammuttua on lopputulos, jos samalla vauhdilla mennään vuoden loppuun asti.

    1. Pikku petraus loppuvuodesta ei olisi noilla musulmaaninuorukaisilla pahasta ollenkaan.

  3. Rasistista uutisoida tällaisesta. Tykkään.

  4. Vuoden saalis tulee olemaan 71 vainajaa.
    Voittokaljan otin jo etukäteen.

    Huono osumatarkkuus laukausten määrään nähden johtuu siitä, että pyssyjen rihlaus puuttuu tai on huono. Silloin luoti lentää mihin sattuu.

  5. Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr): ”Maahanmuuttajanuorten suuri osuus jengiytymiskehityksessä osoittaa, että maahanmuuttajien kotouttamista on tuettava nykyistä enemmän”.

    Kappas vain. Meillä aletaan tässä vaiheessa harkita siirtymistä kivapuheesta vakavapuheeseen. Pizzat, pullat ja kahvit, sekä slogan ’poliisikin on vain ihminen’ otetaan tehostettuun käyttöön. Huom: harkita.

    Tosin harkinnan jälkeen varmasti sanotaan, että siirtymän pelätään aiheuttavan kotoutumisen heikentymistä ja tuottavan muutenkin jo ennestään kovia kokeneille palleroille tarpeetonta tuskaa.

    1. Ja oma veikkaus on 71 ammuttua gangstaa. Sivullisten ammuttujen määrä kasvanee vielä ainakin kahdella.

  6. Suomi on ihan järkyttävä takapajula. Harmi, ettei Turussa Laivurinkadulla saatu kunnolla osumaa tämän viikon tiistaina. Kyllä hävettää olla suomalainen, kun näin pahasti taas otetaan takkiin ruotsalaisilta.

  7. Veikkaan 58, koska uusi hallitus puuttuu asioihin niiden vaatimalla tehokkuudella.

    1. Toivottavaa se olisi.
      Mutta koska on kyse Ruotsista, enpä jaksa enää olla kovin toiveikas.

  8. Ennätykset on tehty rikottaviksi. Tosin lähinnä vain urheilussa.

    1. Se on hyvä, että ampumisia ja kuolleita tulee mahdollisimman paljon, jotta ihmiset ymmärtäisivät oman äänestyskäyttäytymisensä lopputuloksen.

    1. Miten Ruotsi julkeaa karkoittaa tällaisen kultamunan?
      Ruotsi rikkoo kansainvälisiä sopimuksia. Tästä on heti tehtävä valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

    2. Miten niin kuka tarvitsee?
      Tietysti batikhäxat tarvitsevat pikku palleronsa voidakseen lohduttaa heitä, kun he itkevät öisin koti-ikävää.

  9. Tasan 70kpl ammuttua 31.12 klo 24.00

    Eihän matukaljaasia saa käännettyä yks kaks vaikka onkin uusi pääministeri ja hallitus.

  10. Veikkaan että 123, joista 122 Putinin ampumia.

  11. veikkaan 76, kaipa ne ammutut joulunisset nasset tontut ja pukit lasketaan lukuun mukaan?

  12. Wanhana kämynä sanoisin, että 81.

    Tuo vuoden 2017 hyppäys johtunee jonkilaisesta kulttuurin muutoksesta, jossa suuri osa jengiläisistä lakkasi jakelemasta varoituslaukauksia. Taustalla lienee invaasioaallon mukana tulleiden terroristien vaikutus toimintatapoihin. Enää ei jaella korvatillikoita vaan yritetään ampua heti kuoliaaksi, ettei vastapuoli pääse kostamaan. Taas toisaalta, mitä monikultturisemmaksi yhteiskunta muuttuu niin sitä vähemmän on ymmärrystä keskinäiselle sovittelulle.

Comments are closed.