Expressenissä oli joulun alla mielenkiintoinen artikkeli, jossa valaistiin maahanmuuttajaghettojen koulujen arkipäivää: tappelua, huorittelua ja yleistä kaaosta. Opiskelusta kukaan ei tiedä mitään.
Artikkelissa kerrotaan Järvassa työskentelevästä naispuolisesta opettajasta, joka kertoo väkivaltaisesta ja uhittelevasta koulumaailmasta. Opettajien kutsuminen “huoriksi” ja “nussin sinun äitiäsi”-tapaiset huutelut ovat arkipäivää, kuten brutaalit väkivaltaisuudet.
– Itse olen kieltäytynyt käyttämästä suojaliivejä, mutta jopa jotkut vanhemmat tulevat vanhempainiltoihin suojaliiveihin pukeutuneena, opettaja kertoo.
Valkoihoisiin kohdistuva huorittelu on arkipäivää.
– Oppilaat sanovat minulle, että olen likainen. He tarkoittavat tällä likaisuudella sitä, että olen valkoinen ja kristitty. “Älä koske minuun, olet likainen”, he voivat kirkua.
Toim. huom: Järvan alueeseen siis kuuluu Tukholman maahanmuuttajghetot Rinkeby-Tensta-Husby ja tällä alueella ei todennäköisesti ole yhtään ainoaa ruotsalaista lasta koulun oppilaina.
Opettaja kertoo edelleen, että monilla oppilailla ei ole minkäänlaista impulssikontrollia ja he ns. loukkaantuvat erittäin helposti. (Loukkaantumisessa on kyse kunniakulttuurin piiriin kuuluvien miesten ns. rispektistä.) Opettaja kertoo kuinka jotkut oppilaat ovat selvittäneet hänen asuinpaikkansa ja tulleet pimpottelemaan ovikelloa, koska ovat loukkaantuneet verisesti esimerkiksi sen takia, että opettaja on korjannut väärän vastauksen.
– Yksi oppilas esimerkiksi seurasi minua koulun jälkeen iltaisin. Poika sanoi, että varohan vain ja sellaista. Kerran tulin kotiin kun kotini oven takana oli nuorukaisia ja he yrittivät mennä oveni läpi. Sitten kerran tuli puolen sataa tekstiviestiä, jossa uhkailtiin, joissakin viesteissä oli minusta salaa otettuja kuvia. Sävy oli selvä: kannattaa varoa, nainen kertoo ja jatkaa:
– En varsinaisesti pelkää, mutta onhan se hieman epämielyttävää. Lisäksi henkilökunnan keskuudessa tiedetään ketkä oppilaat ovat vaarallisia ja keiden perheet ja suvut ovat vaarallisia.
Opettaja kertoo, että ei voi kuitenkaan matkustaa julkisilla kulkuvälineillä kouluun Rinkebyhyn. Hän itse asuu toisella puolella kaupunkia. Opettaja on vuokrannut Rinkebystä autotallipaikan ja palkannut miehen vartioimaan autoa, että sitä ei polteta. Opettajan motiivi jatkaa opettamistointa on hyvä palkka.
Artikkeli antaa melko synkän kuvan maahanmuuttajaghettojen koulujen tilasta. Asiasta on kerrottu Pt-mediassa aiemminkin. Kannattaa lukaista oheinen artikkeli samaan syssyyn.
Ramadan alkaa tänään. Opettaja kertoo miten se näkyy yläasteella