Ruotsin turvallisuuspoliisi SÄPO:n johtaja Charlotte von Essen antoi muutama päivä sitten lausunnon, jonka mukaan Ruotsi jatkaa korkealla terroriuhan tasolla. Syy siihen on aivan ilmeinen.
Ruotsi
Opettaja kieltäytyi kutsumasta lapsia ”hen”–pronominilla – potkut
Ruotsalainen opettaja sai potkut, kun ei suostunut kutsumaan oppilaitaan ”hen”-pronominilla. Opettaja meinaa, että on olemassa vain kaksi sukupuolta, joita ruotsin kielessä kutsutaan hon:iksi ja han:iksi.
Heitti kivellä koraanimellakoissa itseään päähän, sai korvauksia
Sotaa, vainoa ja kidutusta paennut syriaano osallistui kevään 2022 koraanimellakoihin, ja sai omasta kivestä päähänsä. Sai myös valtiolta korvauksia tämän takia.
Ruotsin muslimit haluavat islamilaisista juhlapäivistä samanarvoisen kuin joulu
Tänä jouluna Ruotsin isot mediat ovat erityisesti tuoneet esille muslimien näkökantoja eurooppalaiseen joulun viettoon.
Malmön kaupunki kieltäytyi toivottamasta kuntalaisille hyvää joulua muslimien pelossaan
Malmön kaupunki muutti historian kulkua ja päätti olla toivottamatta hyvää joulua kaupunkilaisille. Syy: muslimien reaktioiden pelko ilmeinen.
Adrianan murhaan päätepiste – kahdelle elinkautiset
Botkyrkassa surmatun 12-vuotiaan Adriana-tytön tapaus sai päätepisteen, kun Svean hovioikeus vahvisti kahdelle jengiläiselle elinkautiset murhasta.
Laittomat laittomasti lokomotiivin lauteilla
Halmstadissa käytiin aamupäivällä mielenkiintoinen episodi. 20 laitonta siirtolaista yritti matkustaa junalla pummilla, mutta matka tyssäsi päättäväiseen konduktööriin ja matka jatkui kotikonnuille.
Oikeuden sihteerille vankeutta tietojen vuotamisesta rikollisille
Attundan käräjäoikeus Sollentunassa tuomitsi oikeuden entisen sihteerin vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen salassapitovelvollisuuden rikkomisesta ja tietoturvarikoksista.
Lyhyt tilasto Pohjoismaiden suurkaupunkialueiden maahanmuuttajaluvuista
Pohjoismaiden suurkaupunkien metropolialueiden ulkomaalaisten määrät ovat melko samoja. Tukholma johtaa niukasti, Suomi peränpitäjänä. Islantia en jaksanut ottaa tähän mukaan.
Tukholma voittaa Pohjoismaiden pääkaupunkien monikulttuurisuusrallin
Helsinki on selvästi ottamassa kiinni Ruotsin pääkaupunkia Tukholmaa maahanmuuttoluvuissa. Tämä selviää tilastoista. Tosin Suomi on vielä kaukana, joten kiinniotettavaa on.









