Verkkopetokset ovat merkittävä rikosilmiö, jonka takia suomalaiset menettivät digihuijareille yhteensä 32,4 miljoonaa euroa vuonna 2022. Moniin sijoitus- ja lainahuijauksiin liittyvät kryptovaluutat, jolloin usein hyödynnetään huijauskohteen epätietoisuutta kyseisistä rahayksiköistä.
Suomi
Ano Turtiainen: Maapallo on litteä
Flättärillä tarkoitetaan teoriaa, jonka mukaan maa ei ole pallo vaan lätty. Oletko itse ns. flättäri ja tuhoat kaiken nykytieteen, vai oletko itse tutkinut asiaa?
Venäjä lähti levittämään valeuutisia Ahvenanmaalla tapahtuvista iskuista suurlähetystöönsä
Venäjän uutistoimisto Tass toimittaa taas uutisia putinisteille. Iltapäivällä julkaistun uutisen mukaan toissa päivänä 1. toukokuuta maanantaiaamuna Ahvenanmaalla sijaitsevaan Venäjän konsulaatiin tehtiin polttopulloisku.
Helsingin poliisi tutkii Pukinmäen koulun tapausta pahoinpitelynä
Helsingin poliisi selvittää tapausta, josta tuli julkisuuteen videoita, jotka saivat suurta huomiota. Tapauksessa muutaman nuoren epäillään pahoinpidelleen 13-vuotiaan tytön.
Uussuomalaiset riehuivat Helsingin keskustassa – ihmiset hakeutuivat liiketiloihin suojaan
Helsingin Iso Roobertinkadulla tapahtui tiistaina iltapäivällä mellakka, jossa iso joukko ulkomaalaisia miehiä hyökkäsi toistensa kimppuun.
Video: Uussuomalaiset nuorukaiset pahoinpitelevät suomalaisen tytön
Näitä videoita tunkee netisttä näytöltä ulos päivittäin. Tässä yksi tavanomainen video, jossa uussuomalaiset, lähinnä afrikaanot kiihottavat itseään suomalaista tyttöä vastaan.
Poliisi pyytää havaintoja Pyhäjärvellä sattuneesta väkivallanteosta
Poliisi epäilee kahden nuoren miehen käyneen keski-ikäisen miehen kimppuun Palotiellä Pyhäjärvellä 8. huhtikuuta 2023 aamuyöllä. Poliisi pyytää havaintoja tapahtuneesta.
Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa
Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa, joista toista tutkitaan epäiltynä henkirikoksena.
Jiri Keronen pääsi ruotsalaisten medioiden otsikoihin Andrew Taten saunakuvan takia
Andrew Taten tapaus, kun hän istui kylmässä saunassa, sai Ruotsissa hieman koomisia piirteitä.
Vitamiinirosvo kiinni Oulussa
Poliisi tutkii laajaa vitamiinianastusten sarjaa. Rikoksista epäilty on tällä hetkellä tutkintavankina.









