Ruotsi sai käteensä Mustan Pekan, tai ehkä pikemminkin Mustan Abdullahin. Nyt ei auta muuta kuin kiristää veronmaksajana vyötä. Jaksaa jaksaa.
Turvapaikkamaahanmuuton typerimmät perustelut
Erään afgaanin tarunomainen tarina Ruotsiin saapumisesta
Turvapaikkamaahanmuuttoon liittyvät asiat ovat ihmeellisiä. Niitä ei oikein voi järjellä ymmärtää. Tsekkasin huvikseni erään lempiafgaanini tarinaa vuodelta 2015. Että mitä miehelle nykyään kuuluu.
Kuinka afgaanien auttamisesta tuli sydämen asia
Kuten eilen mainitsin, niin olen soluttautunut muutamiin turvapaikka-aktivistien hyväntekeväisyysryhmiin, joissa autetaan Afganistanista tulleita sotaa, vainoa ja kidutusta pakenevia miehiä. Tänään pääsin paikan päälle katsomaan mitä tapahtuu.
Ruotsin evakuointilennot Afganistanista eivät olleet mitään evakuointilentoja
Ruotsin maahanmuuttoviraston Migrationsverketin sivuilla kerrotaan, että evakuointiurakka on nyt saatu päätökseen ja Ruotsiin saatiin reilu 650 kiintiöpakolaista.
Ruotsin hakulistalla Afganistanissa lomailevia pakolaisia
Ruotsin ulkoministeriön mukaan Ruotsin on evakuoinut tähän mennessä 22 henkilöä Afganistanista Ruotsiin. Osa on eri tavalla lähetystöjen listoilla töissä olevia henkilöitä, mutta myös useita lomailevia turvapaikanhakijoita on saanut kyydin Ruotsiin.
Päivän säälitarina, Wadud ei pääse Afganistanista ”kotiin” Ruotsiin
Valtamedia on alkanut syöttämään ns. snyftartikkeleita, eli nyyhkytarinoita Afganistanin tilanteen takia. Viimeisin juttu kertoo ruotsalaisesta Wadudista.
Syyrialaisbluffi, ja miten kupla pikkuhiljaa puhkesi
Kun syyrialaisia alkoi tulla Ruotsiin vuonna 2014-2015, niin medioiden ja turvapaikka-aktivistien ihastus oli käsin kosketeltavissa. Nyt niitä vihdoinkin tulee.
Eurooppa rakentaa Liettuaan ”turvapaikka”katastrofia
Näyttää siltä, että Liettuan kohdalla käy kuin Kreikassa. Ympäri Eurooppaa turvapaikka-aktivistit tekivät kaikkensa, että Kreikan saarille saadaan mahdollisimman paljon kolmansista maista tulleita tulijoita ja koko Kreikka kaaokseen.
Karkoitettavat nälkälakkoon Storbodan vankilassa
Tukholman pohjoispuolella sijaitsevassa Storbodan vankilassa kiehuu. Useat säilössä olevat karkotettavat kovan luokan rikolliset ovat aloittaneet nälkälakon.
Pettersson: ”Ruotsin massamaahanmuuton ainoa järkevä selitys”
Ruotsalainen bloggari Pettersson kirjoitti hyvän artikkelin pohtiessaan, että mikä on se mahdollinen selitys Ruotsin massamaahanmuutolle.