12-vuotiaan Botkyrkassa murhatun Adriana-tytön tapaus on kyllä merkillinen tapaus ja noussee kaikkine detaljeineen varmasti merkillisimpien rikosten top-listalle.
Olen seurannut Adrianan tapausta hyvin tarkasti. Tapauksessa on monta kummajaista. Alamaailmakaan ei näytä tietävän kuka tai ketkä ovat ampumisen takana. On olemassa muutamia teorioita tekijöistä, mutta mitään varsinaista varmaa vinkkiä ei ole tullut esille. Kuten sanoin, valistuneita arvauksia, joista voidaan päätellä jotain enempi tai vähempi todennäköistä. Mutta ei mitään konkreettista.
Jos ei tiedä alamaailma, niin kaikkein vähiten tietää poliisi. Poliisilla ei ole käytännössä oikeastaan mitään. On olemassa Shellin ja McDonaldsin pihalta joitakin pikselimössöisiä valvontakamerakuvia, mutta siinä se. Ei ole todistajia, ei asetta, edes autoa ei luultavasti voida liittää tapahtumaan,, sillä auto on palanut ja DNA kuten sormenjäljet samalla.
Yksikään paikalla ollut todistaja ei ole nähnyt mitään, ei kuullut mitään eikä tiedä mistään mitään. Jos tietäisi, tietäisi samalla, että omat aivot ovat seuraavaksi kentällä liisterinä. Vaikenemisen kulttuuri on niin kova, että vaikka joku tietäisikin jotain, pitää hän suunsa kiinni varmasti. Se on tae vähän pidemmästä elämästä.
”Yksikään paikalla ollut todistaja ei ole nähnyt mitään, ei kuullut mitään eikä tiedä mistään mitään”
Koska poliisi ei pääse vaikenemisen kulttuurin sisälle niin ainoa poliisin toivo on, että luotien hylsyistä saataisiin teknisiä todisteita, kuten sormenjälkiä tms, joilla saadaan joku ”hitti” rekisteristä ja sitä kautta tapahtumaa voidaan lähteä purkamaan. Poliisia on turha syyttää epäpätevyydestä, sillä useimpien rikosten selvittäminen onnistuu juuri todistajien avulla. Mutta jos niitä ei ole, ei ole paljon tehtävissä.
Botkyrkassa istuu kymmeniä tavallisiakin ihmisiä juuri nyt katsomassa television Paradise Cityä, ehkä hieman huono omatunto tytön takia ja siksi, että ei uskalla puhua. Mutta minkäs teet.
Rikos ei tule ratkeamaan koskaan. Siitä on nyt jo liian kauan aikaa, yli kaksi viikkoa.
Seuraava ihmeellinen asia on se, että mediat eivät puhu asiasta oikeastaan ollenkaan. On olemassa joitakin ympäripyöreitä juttua heti tapahtuman jälkeen, mutta nyt koko lapsimurha on unohtunut kokonaan.
Se mikä on erityisen ihmeellistä on se, että lapsen vanhempia tai sukulaisia ei ole revitty lehtien palstoille kertomaan tapahtumasta. Tapahtumapäivänä muutama yksittäinen tutun tuttu kertoi ahdistuksistaan, mutta tytön koulukavereita tai serkun kummin kaimoja ei ole kaivettu todistamaan tunteistaan, kuten Ruotsissa on tapana.
Hiljaisuus on merkillistä!
Jos samanlainen juttu olisi tapahtunut Suomessa, medialla ei olisi tällä hetkellä mitään muuta kirjoitettavaa.
