
Kristianstadin tiistainen tripla-ampuminen on saanut uuden käänteen. Kolme teosta epäiltyä laskettiin eilen vapaaksi ja tänään syyttäjä ilmoitti, että nuorukaisia ei epäillä enää teosta.
Kolme alaikäistä nuorukaista, joita epäiltiin ampumisesta, jossa haavoittui vakavasti kolme sivullista ihmistä, on nyt päästetty vapaaksi eikä heitä enää epäillä teosta. Syyttäjä ilmoitti perjantain aikana, että nuorukaisia kohtaan ei ole enää mitään rikosepäilyjä.
Tapahtuma on näin ollen edelleen täysin auki. Alamaailman huhupankki ei toistaiseksi tiedä keitä mahdolliset ampujat ovat olleet. Poliisi pyytää ihmisiltä vihjeitä teon tekijöistä ja mahdollisia silminnäkijäkuvauksia.
Mutta eikö ampumapaikkana ollut kauppakeskus. Luulisi jotain jääneen valvontakameraan. Vai näkyykö ksikista sitten vain musta huppari ja Adidas-verkkarit. Toisaalta tapaus on ilmeisesti aiheuttanut pelkoa laajalti ja tyhjentänyt Kristianstadin keskustan liikkeet, joten on mahdollista, ettei kukaan uskalla puhua.