Tässä ei manata nyt salaliittoja taivaalle, vaan odotellaan, että poliisi kertoo omista tutkimuksistaan lisää. Joitakin kysymyksiä kolaripaikka aiheuttaa.
Mediassa esiintyneet kuvat antavat ymmärtää, että kolaripaikalla olisi jyrkänpuoleinen mutka. Mutta tosiasiassa mutka on hyvin loiva. Valokuvissa perspektiiviä vääristää pahasti se, että kuvat on otettu kaukaa ns. pitkällä putkella.
Alla kuvassa kolaripaikka, jossa autonromua on penkalla.
Googlen kartassa paikkaa katsottuna mutka ei siis ole mitenkään erityisen jyrkkä. Googlessa sama paikka, autonromu näkyy kuvan vasemmalla puolella olevan liikennemerkin etupuolella. Sekä valokuva, että Googlen katunäkymä ovat etelään päin.
Ilmakuvasta näkyy selvemmin, että mutka ei ole mitenkään erityisen jyrkkä, vaan ihan tavallinen moottoritien peruskurvi.
Kokenut, tai edes peruskokenut autoilija ei menettele auton hallintaa tuollaisessa mutkassa ihan noin vain. Jotain on täytynyt tapahtua, että auto on ”lähtenyt lapasesta”. On puhuttu, että vauhtia olisi ollut 150-160 km/h:ssa, paikalla on 110 rajoitus. Tuollainen vauhti on ihan perus moottoritienopeus, eikä vauhti saa autoa jotenkin ihmeellisesti heittelehtimään.
Oletetaan, että autossa olisi perusrenkaat. Yhtäkkisen renkaan puhkeamisen kyllä huomaa, mutta auto ei siltikään karkaa käsistä. Eturenkaan puhkeaminen puollattaa autoa siihen suuntaan, kumman puoleinen rengas on puhki. Mutta ei se auto noin vain karkaa käsistä silloinkaa, kyllä auton pystyy ohjaamaan pientareelle.
Renkaiden sanottiin kuitenkin olleen puhkeamattomat. Puhkeamaton rengas on kaksiosainen, eli siinä on ulkorengas ja sisärengas. Jos ulkorengas rikkoontuu, niin sisärengas kestää vielä normaalia ajoa. Eli renkaan rikkoontuminenkaan ei pitäisi viedä autoa käsistä kuten tapahtui.
Mutta joka tapauksessa tällä hetkellä virallinen selitys on renkaan puhkeaminen.
Alla kuvassa luulisi äkkiseltään olevan renkaan jarrutusjäljet, mutta jäljet tulevat sivuluisussa olleen auton renkaiden jäljistä. Auto on kulkenut oikeanpuoleista kaistaa, kunnes se yhtäkkiä on lähtenyt sivuluisuun. Hirven väistö ei ole kovin hyvä selitys, sillä E4 on yhtä Ruotsinpituista hirviaitaa.
Eniten ihmetyttää tulipalo, joka oli todella voimakas. Autot syttyivät tuleen kuin amerikkalaisissa toimintaelokuvissa. Tosiasiassa autot syttyvät todella harvoin edes tuleen kolaritilanteissa, ja varsinkaan tuollaisiin räjähdysmäisiin paloihin. Silminnäkijät ovat kertoneet julkisuuteen, että tulipalo roihahti ilmiliekkeihin heti alussa, kuin sormia napsauttamalla.
Myös keskivaijerikaiteen pettäminen tuntuu kummalliselta. Toki vaijerissa on tietyt rajoitukset, tiedetään, että se ei pidättele raskaita ajoneuvoja. Henkilöauton suistuessa tieltä vaijeri kuitenkin toimii ikään kuin kuminauhana ja ”palauttaa” auton takaisin tielle. Toisaalta tässä tapauksessa auto on luultavasti mennyt suoraan päin vaijeria, eli vaijeri on silloin voinut mennä auton ali tai yli.