Afganistanin lounaisosissa sijaitsevasta Sheberghanin kaupungista on löydetty viinatehdas, eli suomalaisittain pontikankeittovehkeet. Asiasta kertoo afganistanilainen uutismedia Bakhtar News.
Valko-venäläiset rakentavat telttaleirejä Eurooppaan tulijoille
Puolalaisten medioiden mukaan valko-venäläiset mediat ovat nyt kertonut aivan avoimesti, että Valko-Venäjä tietoisesti hallitsee Puolan rajalle tulevien tulijoiden kulkua.
Ruotsalainen poliisi kritisoi kovin sanoin gangstakulttuuria
Muuan ruotsalainen Tukholman poliisissa työskentelevä Filip Pelas on noussut somejulkkikseksi viime aikaisten Facebook-päivitysten kautta, joissa hän kritisoi ns. gangstakulttuuria.
Autoilevan naisen logiikkaa
Rakas naisystäväni on kova autonainen. Lastutettu Diesel-Volvo polttaa herkästi kumia ja toisinaan valoista lähtiessä meikäläisen vänkärin käsi hakeutuu vaistomaisesti kauhukahvaan kiinni. On kuitenkin jotain muutakin, mikä aiheuttaa pientä kinastelua.
Ovelia tietojen kalasteluyrityksiä taas liikenteessä
Kalasteluyritykset jatkuvat kiivaina. Viikon aikana itsellekin on tullut sähköpostiin vaikka minkälaista yritystä ja jotkut niistä ovat varmasti sellaisia, että tietämätön saattaa napsahtaa ansaan.
Expressen glorifioi räppäriä, joka oli mukana Ruotsin pahimmassa joukkoraiskauksessa
Mitähän lienee liikkunut Expressenin toimittajan Nina Svanbergin päässä, kun roiskaisi maailmaan gangstereita käsittelevän artikkelinsa.