Uutisia Afganistanista: Pontikkatehdas löydettiin, neljä putkaan

Rikolliset viinahampuusit kiinniotettuna. Taustalla viinatehdas.
Afganistanin lounaisosissa sijaitsevasta Sheberghanin kaupungista on löydetty viinatehdas, eli suomalaisittain pontikankeittovehkeet. Asiasta kertoo afganistanilainen uutismedia Bakhtar News.

Jawzjanin maakunnassa sijaistevasta Sheberghanin kaupungista löydettiin viime viikolla pontikkatehdas. Sheberghanin kolmannen turvapiirin apulaisjohtaja Mawlvi Assadullah Sayed kertoo Bakhtar Newsille, että ponutehdas löydettiin paikallisten ihmisten suosiollisella avustuksella.

Neljä rikollista on otettu kiinni epäiltynä teosta. Niin ikään tehtaalta takavarikoitiin rusinoita ja alkoholijuomia.

Liekö sitten juuri tämän kiljun syytä, mutta Bakhtar Newsin mukaan viimeisten kahden kuukauden aikana yli 70 ihmistä on pidätetty epäiltynä rikoksista Jawzjanin maakunnassa.

Toivotaan kiinnijääneille viinankeittäjille mahdollisimman pientä rangaistusta, ja että saisivat pitää päänsä.

Pt-median kommentointi on vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, mutta asian vierestä keskustelu on ihan sallittua. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
16 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Antti Tifa

Kaikille ei se oopiumipiipun lussutus sovi vaan pitää päästä riehumaan ja pörräämään viinan voimalla.

GLGL

Tainneet empiirisesti havaita, että naisväki tykkää enemmän hilpeistä viinamäenmiehistä, kuin zombiena örisevistä oopiumhörhöistä.

juntti

Saudi-Arabiassa yksi eniten myytyjä tuotteita on sokeri jota ostetaan jopa parinkymmenenkilon säkeissä. En millään ymmärrä mistä syystä. Jos koko Saudi-Arabia leipoo?

Waltsu

Heh, aikoinaan oltiin ammattiin opiskelemassa ja asuttiin oppilasasuntolassa. Paikallisessa Valion baarissa käytiin viikonloppuisin ruokakupongilla syömässä, kun oppilasruokala ei ollut auki ja sieltä sai myös elintarvikkeita niillä kupongeilla. Paljon ostettiin hienoa sokeria ja myyjä vaan naureskellen sanoi, että pojat ne on kovia leipomaan.

Iiris Tuonela

Viina ja läpsyttely ovat vaarallinen yhdistelmä – jos läpsyttelet älä ota, jos otat älä läpsyttele.

Sherlokki suvakko

Hitsi tää oli hyvä heitto!! Enivei, viinan keitto ei oo niin paha kuin, että häissä kuuntelee väärää musiikkia, siinä voi mennä henkikulta.

Jori

Ei pidä sekoittaa kiljun valmistusta pontikan keittoon. Kilju on kotitekoisesti pääosin vedestä, sokerista ja hiivasta valmistettu alkoholijuoma. Nykysuomen sanakirjan mukaan kilju on tarkemmin sanoen ”väkevä, humalluttava kotitekoinen kalja”. Kiljun valmistaminen oli Suomessa laitonta vuoden 2017 loppuun asti, ellei siihen käymisvaiheessa lisätty riittävästi marjoja, hedelmiä tai viljatuotteita, mikä lakiteknisesti tekee tuotteesta viiniä tai olutta.

Paljas Jorma

Ne kumminkin liittyvät olennaisesti toisiinsa.
Vai mistä Jori sen pontikan keittää?

Jori

Aikoinaan -70-80-luvun vaihteessa kun asian parissa puuhastelin niin käytin perunaa, appelsiinia, sokeria ja viinihiivaa. Lasisilla laitteilla kokkasin keittiössä. Siitä tuli ihan kelpo kamaa.

Sieni-portto Pellost

Tuohan on selvää kulttuurista omimista. Viinan juonti ja kännissä tehty väkivalta on pottunokkien kulttuurinen, ellei peräti geneettinen ominaispiirre

Bling Bling

Huijauksen voi aina paljastaa tarkastelemalla saamansa viestin header-tietoja, joista näkee oikean lähettäjän, viestin kulkureitin ja mitä se todellisuudessa sisältää. Alkuun ne voivat näyttää vähän sekavilta, mutta taito kannattaa opetella, aivan kuten liikennemerkkien opetteleminen kannattaa tiellä liikuttaessa.

No ntyhän repes

Mutta tämäpä oli hyvä uutinen. Nyt tiedetään millä saadaan afgaanit pysymään kotimaassaan ja jopa palaamaan sinne: Viedään sinne trukkilavoittain vinaa rajalle josta ne voi sen sitten salakuljettaa maahansa ja jälleenmyydä.

Hitsi kun ei hämäläinen keksinyt tätä aikaisemmin. Valkoinen mies toimi samalla tavalla Amerikan alkuperäisväestönkin kanssa. Ja ooppiumia niiltä löytyy jo omasta takaa. Niin että eiköhän laiteta hattu kiertämään että saadaan pojille euroopasta ylijääneitä pannuja ja trukkilavoittain viinaa. Siinä sitä rupeaa jälleenrakennuskin kutsumaan kun auringon laskettua saa juoda aamuun asti.

EU kiima Kaverit

MTV:N pitkäaikainen Ranskan ja Brysselin kirjeenvaihtaja
 Helena Petäistö on viihtynyt koko pandemia-ajan Suomessa.

hän saapui ex-pääministeri 
Paavo Lipposen huhtikuisen 80-vuotispäivän kunniaksi pidettyyn juhlakonserttiin
 Helsingin Musiikkitalossa.

Konsertti oli Päivi ja Paavo Lipposen rahaston järjestämä.

Helena Petäistö ja Paavo Lipponen **ovat vanhoja ystäviä**

Lipponen on ollut koko EU-jäsenyytemme ajan 
*vahvin ja merkittävin pääministeri*

jolla oli uskomaton eurooppalainen verkosto ja
 pääsy Euroopan korkeimpiin vallan kammareihin, 

*Helena Petäistö* kertoi.

*SIIS JOURNALISTI JONKA PITI OLLA OBJEKTIIVIINEN* 
Miten tämä nainen on voinut ylipäätään toimia journalistina 
Näin umpi politisoituneena henkilönä 

Puolueeton

Olisipa kertonut, mistä Paavo Lipposen rahasto on omaisuutensa saanut ja mikä on Siihen tietenkin on mahdotonta vastata, kuinka paljon rahaa on pimeästi talletettuna verovapaissa maissa.
Epäilen että osinkoja on tullut kansalaisten omaisuuden myynnistä sopivaan hintaan.

juhaII

No, ei se 20-vuoden ”demokratian vienti” sittenkään aivan hukkaan mennyt! Tosin vasta kuin talebanit ensin itse ryyppäsivät ”taikajuoman” ja sitten ”rallattelivat” kalasnikoveilla pannut reikiä täyteen.

Niinhän he tekivät huvipuiston karuselleillekin kun olivat ensin itse ottaneet ”tyypit”. Komeasti roihusivat ikään kuin Ruotsissa. Hieno juttu kun ”kulttuurit kohtaavat” kuin Tauno Palo ja Ansa Ikonen ”Kulkurin Valsissa”! Snirf, missä nenäliina?

terhomatti.hämeenkor

Tottakai nuo keittohommat on osattu täälläkin. Ja valmista tuli: Parhaimmillaan 83 – volttista!
Oli mukava tulla saunasta sisälle ja ottaa hiukan saunajuomaa…!