Paine Puolan rajalla Valko-Venäjän suuntaan kasvaa. Puola on siirtänyt viime päivinä lisää yli 800 sotilasta ja poliisia rajalle estämään Valko-Venäjän pakottamien tulijoiden rajanylitykset.
Viikonlopun aikana lisää afgaaneja Ruotsiin
Ruotsi evakuoi lisää henkilöitä Afganistanista. Viikonlopun aikana kerrotaan tulleen kahdeksan uutta henkilöä Ruotsiin.
Marin sanoi ”boomeri”, ja Suomi sekosi
Pakko myöntää, että Sanna Marinin boomer-päivitys on aiheuttanut viikonlopun aikana lievää huvittuneisuutta sekä Marinin, niiden ”boomereiden” ja isojen medioiden suuntaan.
Miten 5G-teknologia valtaa Suomen markkinoita 2021
Viime vuosikymmenet ovat olleet todellista teknologian voittokulkua. Yksi viime aikojen puheenaiheista on ollut 5G-teknologian saapuminen markkinoille. On varmasti niin, että vielä tässä vaiheessa emme osaa edes kuvitella niitä kaikkia mahdollisuuksia, joita 5G tuo mukanaan.