Lars Vilksin kuoleman johdosta monet silmäätekevät ovat hurskastelleet, että Vilks oli taiteilija. Harva kuitenkaan edes tietää mitä Vilksin taide todisti.
Sebastian Tynkkyselle tuhansien sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Sebastian Tynkkynen tuomittiin taas pieniin sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Sakkoja tuli yhteensä 4 410 euroa.
Poliisin mukaan Vilksiä kuljettanut auto ajautui rekan eteen
Poliisin tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että Vilksiä kuljettanut siviilipoliisiauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja osui rekka-autoon. Rekka ei siis tullut poliisin mukaan väärälle kaistalle.
Miksi peliala on kasvanut huomattavasti Pohjoismaissa viime vuosina?
Vuosien saatossa peliala on menestynyt valtavasti ympäri maailmaa. Sen arvo on yli 255 miljardia euroa. Tämä on enemmän kuin musiikin ja elokuvien yhteenlasketut markkinat.
Ruotsin muslimit aloittivat juhlinnan Vilksin kuoleman takia
Ruotsin muslimeilla on tilipäivä. Pitkin nettiä ilakoidaan, että allah palkitsi vihdoin heidät ja kosti vääräuskoiselle kafiirille. On juhlien aika, muslimit sanovat.
Lars Vilks kuollut auto-onnettomuudessa
Taiteilija Lars Vilks on kuollut liikenneonnettomuudessa. Samassa kolarissa kuolivat myös Vilksin henkivartijat. Vilksiä kuljettanut henkilöauto kolaroi kuorma-auton kanssa.