Rokotekritiikot: Lapsille kasvaa häntä

Koronarokotteiden mielipiteet saavat aina vain älyttömämpiä piirteitä. Itselläni meni välit poikki eilen välimallin miehen kanssa. Ihan vain siksi, että nauroin vaistomaisesti paskaiset naurut salaliittoteorioille.

Välimallin mies on jostain syystä viimeisen puolen vuoden aikana kilahtanut enkelihipeille ja kaikille ”vapauden puolestapuhujille”. On osallistuttu joogaterapeuttien koronamielenosoituksiin. Sosiaalinen media on täyttynyt valtavista määristä päivityksiä, joissa jaetaan rokotehaittoja. Mummon serkun kummin kaima on saanut aivopäähalvauksen ja naapuri on kuollut. Ihan vain siksi, että ollaan otettu koronarokote.

Edellinen riita tuli siitä, kun joku tamperelaisen umpihullun naisen Facebook-päivitys muuttui todeksi. Nainen kertoi, että oli kuullut hevosmiesten puhuvan, että kouluissa pakkorokotetaan lapsia ja lapset pyörtyilevät pitkin seiniä. Ambulanssilla sitten kuskaillaan lapsia sairaalaan ihan jonona asti. Yritin sanoa, että älä usko kaikkien idioottien juttuja.

Välimallin mies ei uskonut, vaan luultavasti vittuuntui siitä, koska minä nyt se vaan en sattunut uskomaan hevosmiesten juttuja pyörtyilevistä lapsista.

Tällä kertaa välimallin mies oli löytänyt netistä jutun, jonka mukaan faktatietona naiset, jotka ovat olleet raskaana, ja saaneet rokotteen, niin heidän lapsilleen on kasvanut häntä! Kun epäilin tällaista tietoa, niin faktana jaettiin perussuomalaisten Ossi Tiihosen twiittiä. Faktaakin faktempi oli, että joillekin lapsille häntä oli kasvanut jopa vatsaan.

 

On vaikea arvioida, että onko Ossi Tiihonen aivan tosissaan tämän jutun pohjalta, joka sittemmin on poistettu. Tiihonen kuitenkin jakaa tämän jutun Twitterissä antaen ymmärtää, että jutussa olisi perää. Jos Tiihonen on jakanut jutun tosissaan, niin se oikeasti upposi aika moniin.

Jutussa tosiaankin kerrotaan mm. että jonkun faktan mukaan monille niiden naisten, jotka on rokotettu, lapsille on kasvanut häntä. Joillekin lapsille häntä on kasvanut jopa vatsapuolelle. Lähteenä on joku…Nevö höör.

Jutussa oli kuva”faktoina” hännällisestä lapsesta.

Rokotehaitta, lapselle kasvaa perseeseen häntä.

 

Itse en yksinkertaisesti enää edes jaksa ottaa ”rokotekriittisten” juttuja kuin Kummelien vitsien kaltaisina juttuina. Joku tolkku pitää olla, mutta terve järki näyttää kadonneen täysin.

 

Välimallin mies suuttui tästä, koska sanoin hänen olevan täysi idiootti, koska uskoo tällaisia juttuja. Mitäpä sain vastaukseksi? Tietenkin sen. että ”ota itse selvää ja päättele itse”.

No, näitä välimallin jätkiä tulee ja menee, että niiden takia ei kannata itkeä. Itseäni kuitenkin harmittaa paljon se, että maailmassa on aika paljon ihmisiä, jotka näyttävät ulospäin ihan täyspäisiltä, mutta jotka ovat tosiasiassa latvakakkosia.

128 Kommenttia
Uusimmat
Vanhimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
T
T
10.10.2021 23:44
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Itse ainakin olen lopen kyllästynyt koko tanan koronaan, rokotteisiin, rokotemyönteisiin ja rokotekriittisiin..

rlaaaaa
rlaaaaa
11.10.2021 06:35
Nupit sekaisin
Nupit sekaisin
11.10.2021 01:30

Sitä minä en ymmärrä että miksi rokotevihaajat vihaavat niitä jotka ovat ottaneet rokotteen? Mitä se heille kuuluu? Ei se heiltä pois ole mitenkään, päinvastoin.

USAssakin koronahörhö ampui oman veljensä koska hän rokotti ihmisiä. Myös veljen vaimo plus yksi lisää hengiltä. Ihmiset ovat tosiseonneet tähän tautiin ja siitä puhumiseen.

Make's perfect sense
Make's perfect sense
10.10.2021 22:43

Täyden kympin juttu – heijastuma näkyy myös paypalissa. Useimmat kirjoittelijat yrittää kirjotellä ympäripyöreitä, ettei vain loukkaisi ketään lukijoistaan. Ainakin jokaisen on pakko nyt myöntää että Paavolla on selkärankaa… tai ainakin attituudia. Kiitos.

Moonman
Moonman
10.10.2021 22:03

Rokottamisesta tai rokottamattomuudesta on pitänyt tehdä jotain ärsyttävää identiteettipolitiikkaa, asia kuin asia niin aina suomalaiset jakaantuvat kahteen leiriin vihaamaan toisiaan. Rokote varmasti suojelee vakavilta oireilta eikä kasvata häntiä, mutta nämä on myös todennettu, että vakavat haittavaikutukset ovat mahdollisia, eikä kukaan tiedä mitä ne voivat olla pitkällä aikavälillä, esim. 5 vuotta.

rellinen
rellinen
11.10.2021 11:50
Vastaa...  Moonman

Perinteisestihän uusien lääkkeiden markkinoille pääsy on vaatinut aikamoiset testit ja byrokratiat. Nyt revittiin seinästä täysin uudenlaista teknologiaa edustavat rokotteet markkinoille, joita tyrkytetään ovista ja ikkunoista, koronapassien, pakkorokotus ja kritiikin hiljentämisvaatimusten kera.
Päähuutajina punikki/suvakkimedian kellokkaat. Löyhkää, löyhkää…
Taitaapi olla koronarokotteet sivujuonta ja punamafian tähtäin onkin länkkäreiden kontrollointia lisäävässä koronapassissa.

Sellaista
Sellaista
10.10.2021 20:25

No niin Pate, mites tämän meille selität:

”Koronarokotteista on tehty ennätyksellisen paljon haittavaikutusilmoituksia suhteessa muihin lääkevalmisteisiin. Fimea kuitenkin korostaa, että rokotteen hyödyt ylittävät haitat moninkertaisesti. Rokotehaittoja ei myöskään salata. Päin vastoin, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun haittatiedot julkaistaan säännöllisesti netissä. 

Koronarokotteista tulee jonkinlaisia oireita lähes 90 prosentille rokotteen saaneista.
Suurin osa reaktioista on lieviä, osa vain rokotekäden kipua, kertoo lääkealan turvallisuudesta Suomessa vastaavan Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen.”

Eli oireita tulee.

Sellaista
Sellaista
10.10.2021 20:27
Vastaa...  Sellaista

Lisää:
”Rokotteista myös vakavia haittoja
Kun koronarokotteista tehdään haittailmoitus, ilmoituksen tekijä voi luokitella haitat lieviksi tai vakaviksi. Millaisia vakavat oireet sitten ovat?
– Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitelluissa ilmoituksissa ovat kuume, päänsärky ja väsymys. Lääkeviranomainen katsoo haitan vakavaksi, jos ihminen on esimerkiksi joutunut sen vuoksi sairaalahoitoon, riippumatta siitä, mikä haitta on.
Lääketieteellisesti katsottuna viime aikoina esillä olleita vakavia haittoja ovat olleet esimerkiksi mRNA-rokotteisiin liittyvät sydänlihastulehdukset, Kaukonen kertoo.
– Ne ovat harvinaisia, mutta mahdollisia.

Sellaista
Sellaista
10.10.2021 20:28
Vastaa...  Sellaista

Jatkoa hieman:

– Tutkittavana ovat tällä hetkellä muun muassa munuaistulehdus, monimuotoinen punavihoittuma (erythema multiforme), kuukautishäiriöt ja tulehdusoireyhtymä (multisystem inflammatory syndrome),

– On epäilyjä munuaistulehduksista ja hermostollisesta niin sanotusta Guillan Barre -oireyhtymästä.

– Capillary leak -syndrooma eli hiussuonivuoto-oireyhtymä ja hermostollisesta niin sanotusta Guillan Barre -oireyhtymä taas on vahvistettu AstraZenecan rokotteen aiheuttamiksi haittavaikutuksiksi, Kaukonen kertoo.

Daavidin poika
Daavidin poika
10.10.2021 19:24

On erittäin tärkeä muistaa myös sellainen seikka, että monilla rikkailla mailla kuten USA. Heillä on vaarallisia kemikaali tuotantolaitoksia, esim Intiassa.? En nyt muista vuosilukua kun Intiassa ”räjähti” taivaan tuuliin kemikaali tuotantolaitos, jonka jälkiseuraukset ovat aivan järkyttävällä tasolla nähtävissä vielä tänään. Muistaakseni kemikaali yhtiön nimi oli tuolloin jokun ”Union ?????”

Tämän otsikon kuvassa oleva mieshenkilö näyttäisi olevan ”Latino” Hakeeko hän nyt kuvan perusteelta jotain sääliä meiltä Eurooppalaisilta.? Tarkoitan lähemmin sitä, että pitääkö meidän Eurooppalaisten alkaa maksamaan rikkaiden maiden kemikaali tuotantolaitosten tuhoja.? Nyt sitten kaiken lisäksi Suomessa tv-mainokset pyytävät lähettämään rahaa Afganistanin naisille.? Mitä helvetin touhua tämä on.?

Kukavaan
Kukavaan
10.10.2021 19:21

Tällä kertaa välimallin mies oli löytänyt netistä jutun, jonka mukaan faktatietona naiset, jotka ovat olleet raskaana, ja saaneet rokotteen, niin heidän lapsilleen on kasvanut häntä!”

Olisiko kyseessä koronapiikitystä kannattavien tahojen propaganda? Siis lasketaan julkisuuteen hyvin tökeröjä koropiikityksiä kyseenalaistavia viestejä. Tällöin yleisö luulee asiallisiakin kyseenalaistavia viestejä tyhmiksi.

Kun Suomi liitettiin EU:hun, HS julkaisi ennen kansanäänestystä yleisönosastollaan kahdenlaisia lukijakirjeitä. Asialliseen tyyliin kirjoitettuja liittämistä kannattavia kirjoituksia ja lapsellisen oloisia liittämistä vastustavia kirjoituksia. Varmasti kaikenlaisia kirjoituksia oli tarjolla, mutta toimitus valitsi agendaansa sopivia julkaistavaksi.

Näin meitä manipuloidaan.

juhaII
juhaII
10.10.2021 16:13

Faktana kerrottakoot, että piikin ottanut äiti voi olla enemmän kuin onnessaan hännäkkäästä vaavistaan, jos muuten on ”terveen kirjoissa”!

Ikävä kyllä raskausden aikana otettu piikki, jota suositellaan ”käsi sydämellä” tietää vauvan kuolemista kohtuun. Näin kävi naislääkärille Yhdysvalloissa, joka otti piikin oikein kuvien kanssa, koska lääkärin auktoriteetti asialle oli suotava asia rohkaisemassa odottavia äitejä.

Kohtuullisen irvokkaasti iloittiin lehdessä toisessa vastaavassa tapauksessa, että ”äiti on toipunut hyvin.

Eli vähän kuin onnistuneen synnytyksen jäljiltä tavataan sanoa: ”Äiti ja lapsi voi hyvin!”

Ennen oli sanonta: ”Mitä sota nuorelle miehelle,sitä synnytys naiselle!!!”

Eli synnytyksissä ei ollut harvinaista, että äiti kuoli synnytykseen vauvoineen tai isästä yksinhuolta

Anonyym
Anonyym
10.10.2021 13:22

Hännällisiä vauvoja on vähäisessä määrin syntynyt aina. Samaten umpikarvaisia – niitä Lähi-Idässä ja Keski-Aasiassa. Se on sitä perinnöllisyyttä. Apinoiden ym.sukua kun olemme.

Minä
Minä
10.10.2021 12:20

Pöhköimmät jutut saattavat olla jopa lääketehtaiden tai hallitusten organisoimaa. Olisihan heille hyväksi, jos voivat leimata koronarokotteista eri mieltä olevat pöhköiksi. Ja sitten jotkut julkaisut menevät vipuun ja kertovat yleistäen, että tällaisia ne kaikki koronarokoteeseen kriittisesti suhtautuvat ovat.

rellinen
rellinen
10.10.2021 13:08
Vastaa...  Minä

Leimaa vastustajasi hulluksi ja höperöksi. Vanha konsti. Höperöiden salaliittoteorioiden kauttahan se käy kätevästi. Niitä liikkeelle laskien. Kyllähän niihin aina joku tarttuu. Näin järkeväkin koronarokotusten ja koronapassien arvostelu leimautuu hörhöjen ja ”mielisairaiden” naurettavaksi puuhasteluksi, joka siten voidaan ohittaa olankohautuksella ”säälivän” katseen kera.
Poliittinen päämäärähän tämän koronarokotteita tyrkyttävän fanatismin takaa löyhkää. Etukeulassa länsimaita mokuttava vasemmistomafia, tuhosuvaitsevaisto, eli olisi todellakin syytä olla huolissaan.
Mitäköhän lienee näiden koronarokotteita valmistavien yritysten taustalta löytyy? Neuvostotiedustelun rakentaman sosialistisen internationaalin paskaroippeetko, punaiset pankkiirit ja pulvaanitko?

Sherlokki suvakko
Sherlokki suvakko
10.10.2021 17:14
Vastaa...  Minä

Samaa mieltä, aika paksua väittää tosissan, että rokotteesta tuo häntä, joku muu tarkoitus tuossa on. Sitäpaitsi tuossa ylemmässä kuvassa näyttää olevan muutakin ylimääräistä.

Dick Ursby
Dick Ursby
10.10.2021 12:02

Perussuomalaisten kannatus ei tule enää nousemaan kahden suurimman mokuttajapuolueen rinnalle tai siitä yli, sillä kansalaisille on käynyt selväksi uskomusperäisten voimien (mm. rokotekielteisyys) osuus puolue-elimissä. Se voi vähitellen laskea kepun tasolle, eikä sillä mitään seuraavaa matudumppia torjuta.

Minä
Minä
10.10.2021 12:27
Vastaa...  Dick Ursby

On virheellistä käyttää sanaa ”rokotekielteisyys”, koska harvemmin on rokotekielteisyydestä kysymys.

Kysymys on koronarokotteeseen kriittinen suhtautuminen ja se koskee erityisesti tätä uutta mRNA-teknologiaa, joka onkin antanut haittavaikutuksia enemmän kuin mikään rokote ikinä. Lisäksi ei ole mitään syytä olettaa sen rokotteen antavan mitään erityistä suojaa, koska rokotetut sairastuvat runsaissa määrin ja menehtyvätkin koronaan. On pelkkää propagandaa väittää, että tuo rokote joskus poistaisi koronaviruksen uhan. Siksipä rokotukset ovat turha haitta ja riski, eivät hyöty. Vielä vähemmän on syytä painostaa kansaa rokotuksiin terveydellisistä syistä

Poliittisia syitä täytyy olla rokotuksiin painostamisella ja rokotepassilla takana, koska mitään tosiasiallista terveydellistä syytä ei ole

Pah
Pah
10.10.2021 13:39
Vastaa...  Minä

Turha mussuttaa. Kyllähän nämä kaiken karvaiset puupäät tietävät mistä on kyse. Agendaa eikä politiikkaa ole havaittavissa vaan kyseessä on puhdas sattuma ja aivan luonnollinen pademia, ei siis mikään tekemällä tehty bio-aseilla toteutettu plandemia jolla olisi MUKA joku poliittisesti ja sosiaalisesti sopiva tilaus:

https://oikeamedia.com/o1-166601

”Kansalaisille on annettava henkilötunnukset, ja heistä on tehtävä rokotepassin haltijoita, joiden avulla heidän liikkumistaan kotimaassa ja ulkomailla voidaan seurata ja valvoa. “Rokote-epäröintiin” on puututtava, sillä Jumalan antama luonnollinen immuunijärjestelmä on korvattava keinotekoisella immuunijärjestelmällä, joka on riippuvainen suurista lääkeyhtiöistä ja joka vaatii jatkuvaa korjailua säännöllisten tehosterokotusten avulla”

Minä
Minä
10.10.2021 12:34
Vastaa...  Dick Ursby

On ymmäårrettävä katsoa tosiasioihin, kuten siihen, mitä eniten rokotetuissa maissa tapahtuu.

Israel on erityisen vahvasti rokotettu ja koronatilanne sen kuin pahenee. Pääosa vakavista tapauksista ja kuolleista on täysin rokotettuja. Siellä kuolleisuus nousee kohisten.

Gibraltarissa on liki jokaikinen rokotettu, mutta ovat suurissa ongelmissa koronan kanssa ja sairastuneet ja kuolleet ovat pääasiassa rokotettuja.

Britanniassa on rokotettu ahkerasti ja nyt on paljon koronapotilaita. Vakavista tapauksista ja kuolleista 70 % on rokotettuja.

Islannissa on korkealla tasolla rokotekattavuus, mutta niin on koronaan liittyvät ongelmatkin korkealla tasolla rokotuksista huolimatta ja rokotetuilla.

Suomi Finland
Suomi Finland
10.10.2021 11:49

Pari apinaa tuli foliohatut päässä vastaan kaupungilla. Niillä ei kummallakaan ollut häntää. Lieneekö rokotusten syytä?

Minä
Minä
10.10.2021 12:36
Vastaa...  Suomi Finland

Kiihkeimmillä rokotusintoilijoilla ei ole päätä eikä häntää. Se saattaisi johtua rokotuksista.

Suomi-Kustu
Suomi-Kustu
10.10.2021 11:48

Sama tosiaan lopettaa vinkuminen ja äänestäminen. Persut on alkanut selvästi keskittymään täysin yhdentekeviin asioihin kuten rokotuksiin ja ”koronapasseihin”. Tällaisiin asioihin heidän on helppo sitten hallituksessa keskittyä. Maahanmuutolle ja EU:lle kun eivät voi mitään.

Antti Tifa
Antti Tifa
10.10.2021 11:31

Niimut hei, ainahan maailmaan on syntynyt hännällisiä lapsia.
Diu diu diu. Karvaisiakin vauvoja juu.
Tän jutun alkuperämaa on Turkki.
Paikallinen Tiihoöglü pääsi oikein telkkariin esittelemään aihetta.
Pätkä löytyy Bitchutesta. En jaksa linkittää tänne. Vituttaa kaikki.

Bortuz
Bortuz
10.10.2021 11:15

Varttuneempi väki ei ymmärrä photoshopista mitään, tai deepfake videoista. Eivätkä varsinkaan pysty käsittämään että jollain sivulla tasan jokainen sana on paskapuhetta. Eheeeei, se kun on netissä niin se on yhtä virallista kuin hesarin artikkeli. Jä tästä sitten soppa syntyy. Jos jossain sattuisi olemaankin pientä faktaa ja totuuden häivää niin se katoaa täysin tuollaisiin pahkasika-uutisointeihin. Nyt jengi hei se järki käteen. Ehkä saat koronan, ehkä et. Ehkä kuolet, ehkä et. Ketään ei jumalauta kiinnosta. Kuole pois vaan. Tai elä, mutta ole saatana hiljaa. Ja lopeta se netin käyttö ku et osaa etkä tajuu.

Jiii
Jiii
10.10.2021 11:13

No tohon hännän kasvamiseen en kyllä usko 😅 Sen sijaan siihen että ”rokote” aiheuttaa enemmän tuhoa kun hyvää uskon vahvasti.
Mm punasolut pakkautuvat klönteiksi ja näinollen tukkivat pienimmät verisuonet aiheuttaen kaikenlaisia komplikaatioita.

Jere
Jere
10.10.2021 10:51

Joku kertoi, että rokotuksessa kyseessä olisi väestön vähennys.
Mistä näitä folioita pompsahtelee? yhtä foliota kuin hännälliset vauvat.

Suomi Finland
Suomi Finland
10.10.2021 11:58
Vastaa...  Jere

Varmaan foliovalmistajat laittavat näitä juttuja aluilleen saadakseen myynnin raketoimaan.

Kyllä niitä hännällisiä vauvoja on silloin tällöin syntynyt. Syy ei kuitenkaan ole rokotteissa.

Ilmiö tunnetaan nimellä atavismi. Ilmiössä jokin menneisyydessä evoluution myötä kadonnut ominaisuus saattaa aktivoitua.

Pure truth
Pure truth
10.10.2021 12:49
Vastaa...  Jere

Viimeksi kun katsoin Fimean sivulta niin 121 oli kuollut k-piikkeihin ja tuhansia vakavia vammautumisia oli tapahtunut. Lisäksi Fimea on ruuhkautunut koska yli kymmenentuhatta haittavaikutusilmoitusta on vielä käsittelemättä ja lisää tulee kiihtyvällä tahdilla.
Siinäpä teille rokotenatseille miettimistä, tämä on siis virkamiesten tekemää virallista tilastointia Suomessa.

Dick Ursby
Dick Ursby
10.10.2021 13:30
Vastaa...  Pure truth

Itse olen saanut rokotteita 60-luvun alusta lähtien, myös nämä uusimmat.
Onpa hyvä etten ole tiennyt mitä kaikkea pahaa niistä on minulle kuulemma seurannut.

Suomimies
Suomimies
10.10.2021 14:19
Vastaa...  Dick Ursby

Elossa ja terve olen minäkin ja olen saanut kaksi koronarokotetta.

Joo
Joo
10.10.2021 19:22
Vastaa...  Pure truth

Niin kuollut piikin ottamisen jälkeen ei piikkiin…. Todennäköisyys tuolle tapahtumalle on muuten 100%

Daavidin poika
Daavidin poika
10.10.2021 10:51

Kyllä tämä bitti maailma on sairas kaikkien näiden salateorien kanssa. En nyt tiedä, että kuinka moni pt-median lukijoista oli silloin elävien kirjoissa kun AIDS-virus leimahti maailmalta, ja sittenhän iski vielä Ebola virus.

Ei ollut tuolloin nettejä eikä salaliittoteorioita. Sen kuitenkin ihmiset tiesivät, että AIDS / EBOLA-virus on kotoisin Afrikasta. Tänään on ilmeisesti rasismia kirjoittaa aidsista ja ebolasta koska tiedetään mistä maapallon osasta nämä tappavat virukset on kotoisin.

Grea
Grea
10.10.2021 11:33
Vastaa...  Daavidin poika

Sikatautikin oli ja sen tuntematon rokote aiheutti osalle tauteja. Elin ikäisiä tauteja. Korona rokote? Hulluutta.

Tuumailija
Tuumailija
10.10.2021 11:44
Vastaa...  Daavidin poika

Kun vertaa, että HIV viruksen tutkintaan ollaan panostettu miljardeja tutkimustyöhön -80 luvulta lähtien ja monet sairastuneet ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisesti lääkeiden koekaniineiksi, nyt vasta alkaa osumaan tropin kaava kohdalleen vaikka kysessä on virus.
Sars-2 virukseen alettiin alle vuodessa myymään suojaavaa rokotetta ja rokottamaan ihmisiä, vaikka sitä ei oltu testattu millään muotoa hyväksytysti, raha puhui ja ohituskaista löytyi ilman että edes puhdasta virusnäytettä olisi ollut olemassa.
Virallisissa papereisakin lukee että tämä on kokeellinen rokote ja lääkefirmoilla on täysi vastuuvapaus jälkiseuraamuksista.
”Pandemian” aikana maailman väestö on lisääntynyt eikä laskenut, tämän vuoksi WHO:kin muutti pandemiamääritelmää; when money talks,reality walks.

Pure truth
Pure truth
10.10.2021 12:52
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Voi hyvä Paavo, lueppa hieman asioita rokotevalmistajien sivuilta äläkä usko mututietoon.

Tuumailija
Tuumailija
10.10.2021 16:10
Vastaa...  Paavo/ Pt-media
Perkele
Perkele
10.10.2021 10:17

Tottahan se on että perseestä tollanen.älä sitte äänestä persuja äänestä vaikka vihreitä ja vingu sitte ku viidakko lisääntyy

Perkele
Perkele
10.10.2021 16:23
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Ihan sama kasvaa tai ei.äänestämättä jättäminen on ääni mädätykselle ja toi sun ”persuja en ainakaan äänestä” kuullostaa aivan vitun suvakille.mitä vittua sulle on tapahtunu????

Kukavaan
Kukavaan
10.10.2021 19:41
Vastaa...  Perkele

”…mitä vittua sulle on tapahtunu????”

Samaa olen miettinyt. Hän elää suvakkilandiassa suvakkien ryhmäpaineen alaisena. Se ei ole helppoa omia aivojaan käyttävälle. Media rummuttaa 24/7 monikulttuurin puolesta. Naiset eivät ole suopeita, jos ei esitä suvakkia. Kaikki sovittelevat sanojaan.

Ruotsi on kusessa. Ottaa varmaan päähän siellä asuvia ja moni heistä haluaa unohtaa todellisuuden. Tuossa tilanteessa usea epätoivoissaan uskoo hitsaajan tarinoihin. On kuin hukkuva tarttuisi oljenkorteen.

Koronasta on monenlaista tietoa ja taviksen on mahdotonta toimia järkevästi, koska taviksella ei ole tiedollisia edellytyksiä ja ehkä ei edes kykyä tehdä päätöksiä. Kumminkin paine päätöksen tekoon on ja pysyy. Siis mennään tunteella ja tehdään päätöksiä, jotka perustuvat mielikuviin.

hörhö
hörhö
10.10.2021 10:15

Laitetaan tähän pari salaliittohörhöilyä lisää. Tullaan vuoden päästä kattoo missä ollaan.

  • Kyse on vain kansan hallinnasta. Eliitti tuhoaa pienet ja keskisuuret yritykset, jotta globaalit yritykset saavat kaiken hallintaan. Näin eliitin ja globaalien yritysten liitto voi hallita ihmiskuntaa koska _kaikki_ on globaalin eliitin hallussa ruokatuotannosta lähtien.
  • Menetettyä vapauksia ei saa takaisin. Eliitin valta kasvaa syödessä. Eliitti pelaa vain aikaa ja välillä höllenttää rajoituksia vain kiristääkseen niitä hetken päästä.
  • Jos kohdat 1 ja 2 eivät toimi, eliitti ajaa maailmaa sotaan.
  • Rokotteet eivät toimi. Tästä tulee ihmiskunnan suurin tragedia.
  • Kaikkien kohtien tuloksen on ”build back better” joka tuhoaa nykyisen keskiluokan ja rikastuttaa eliittiä. Kaiken takana on raha ja valta.
Torvalds
Torvalds
10.10.2021 11:29
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Juurikin näin. Juuri julkaistu MAHTAVA Windows 11 vie tämän valvonnan ihan uusiin sfääreihin, yksityisyyden kannalta ihan karmaiseva järjestelmä. Onneksi tuota paskahirvitystä ei pysty asentamaan kuin uusimpiin laitteisiin. Linux aloittelijoille suosittelen Zorin OS 16 Core käyttöjärjestelmää. Jos käytössä on maailman vanhin ja paskin tietokone niin linuxilla hoituu sekin, asentamalla Q4OS Trinity käyttöjärjestelmän joka näyttää Windows XPn perseeltä mutta on sikanopee ja turvallinen käyttää. Molempiin voit tietenkin pöljyyttäsi asentaa Google Chromen tai Microsoft Edgen jos siltä tuntuu, mutta vaihtoehtojakin on.

Dan Wesson
Dan Wesson
10.10.2021 12:13
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Kyllä winkkaria tarvittaessa voi käyttää off-line tilassa. Se hoituu esimerkiksi reitittimellä. Minulla on Asuksen reititin, ja sillä voi helposti estää kokonaan minkä tahansa kotiverkossa olevan laitteen pääsyn nettiin, rajoittaa netin nopeuden tai kellonajan mukaan. Siinähän Windows on tavallaan netissä, mutta ei kuitenkaan. Melko varmasti telemetriaa tallennetaan ja lähetellään sitten kun netti toimii.

Eipä ne Linux distrotkaan ole ihan viattomia, vaikkei ne käyttäjäänsä vakoilekaan. Niistä löytyy välillä vakaviakin haavoittuvuuksia, joita korjaillaan jossain välissä. Tuo Asuksen reititin toimii Linux ytimellä ja BusyBoxilla. Niistä korjattiin taannoin 33 haavoittuvuutta yhdellä päivityksellä.
Pahimpia vakoilijoita ovat silti älypuhelimet, ja itse kaipaisin Androidille vaihtoehdon.

Xtended
Xtended
10.10.2021 12:52
Vastaa...  Dan Wesson

AOSP. Custom rom:eja joihin ei tarvitse googlen paskoja tunkea löytyy vaikka kuinka monta. Käytä semmoista ja kummastele miten yhtäkkiä puhelimesi akku kestää yli viikon.

Grea
Grea
10.10.2021 11:35
Vastaa...  hörhö

Sdp lyhyesti. Onnettomat tunarit tuhoavat kaiken.

Kasvattaa Kikkeliä!!
Kasvattaa Kikkeliä!!
10.10.2021 10:13

Vaan tiedättekö mikä saisi KAIKKI rokotekielteiset miehet SÄNTÄÄMÄÄN piikille pää kolmantena jalkana?

No juuri se että jos kerrottaisiin koronarokotteen lisäävän KIKKELIN pituutta 10cm ja ympärysmittaa 5cm. Rokotuspaikan edessä olisi kilometrien pituinen jono ja siellä etuiltaisiin ja tapeltaisiin. Moni huijaisi itselleen piikin joka viikko.

Kanttarellimies
Kanttarellimies
10.10.2021 11:31

Taitaa riittää että luvataan tankillinen bensaa, röökiaski ja pullo jalluu. Niin ja se pakollinen ilmainen ämpäri. SUOMI NOUSUUN !

Anonyym
Anonyym
10.10.2021 13:17

2 senttiä vois olla, minkä uskaltais moni ottaa ettei kadu. Joku varmaan kolmekin.

Waltsu
Waltsu
10.10.2021 15:20

Kyllä se vaan ihan oikeasti taitaa lisätä pituutta, ainakin vähän. Minusta onkin tuntunut, että se on nyt isompi kuin viime keväänä. Se varmaankin on se rokote syynä.
Tietysti skeptikko väittäisi, että se johtuu siitä, kun mahani on pienetynyt…😁

Joo
Joo
10.10.2021 19:31

Mulla seiso joka ärsykkeestä, muija oli ihan puhki.. Piikin jälkeen olen nostanut sarjoja 15kg isommilla painoilla..

Nakke
Nakke
10.10.2021 10:00

Muistaakseni Intiassa tuli satoja tuhansia epämuodostumia tms. rokotuksista aikanaan. Lähinnä lapsille ja nuorille. Myös silloin niitä markkinoitiin kansakunnan pelastukseksi. Ei välttämättä siis aivan höpö höpö kamaa tämä juttu.

Erkkaopo
Erkkaopo
10.10.2021 11:00
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Kyllä se rokote on samalla tavalla vierasaine elimistölle kuin lääkekin. Jos se ei saa aikaan reaktioita elimistössä, se on tahoton. Raskaana olevan naisen veressä oleva vierasaine kulkeutuu väistämättä myös sikiön verenkiertoon. Kehittymässä olevaan alkioon se vaikuttaa voimakkammin kuin aikuiseen.

Rokotehaittojen vähättely ja pimittäminen luo vain lisää epäluottamusta viranomaisiin. Tosiasia on kuitenkin, että niitä ilmenee nyt enemmän kuin aiemmilla rokotteilla ja osa niistä on vakavia.

Grea
Grea
10.10.2021 11:43
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Politikkoihin ja oman edun tavoittelijoihin. Niihin ei luota. Rokotekin on epäilyttävä myrkkypiikki koska sen suojaa ei ollutkaan. Monesko piikki on jo vuorossa? Ikinä rokotetta ei tarvita kun kerran. Mutta tämä sotku mitä piikeissä on, ei ole auttanut ketään. Sen ottaneet ovat jo paniikissa ja osa sairaaloissa.

Joka Vuotinen
Joka Vuotinen
10.10.2021 12:46
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Parempi esimerkki:
Pitäähän influenssapiikkikin ottaa joka vuosi koska viruskanta muuttuu ja rokote joudutaan tekemään viruskannan mukaan joka vuosi uudestaan jotta suoja olisi mahdollisimman hyvä.

Nakke
Nakke
10.10.2021 11:26
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Nyt kumminkin kirjoitin rokotteista ja Intiasta. Etsivä löytää lisätietoa vaivattomasti.

Grea
Grea
10.10.2021 11:38
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Sitä luotettavaa lääke (tiedettä).

Erkkaopo
Erkkaopo
10.10.2021 12:56
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Kyse ei välttämätä ole määrästä, vaan siitä missä sikiökehityksen vaiheessa lääke tai rokote on otettu. Vastasyntyneestä voi havaita vain osan haitoista. Osa ilmenee vasta myöhemmässä kehityksessä. Nuo hännät kyllä hoidetaan leikkauksella. niitä ilmenee silloin tällöin. Mutta kun ihmisen aivojen kehitys ei ole loppunut syyntykseen. Muuten vauvat olisivat niin isopäisiä, etteivät mahtuisi synnytyskanavaan.

Yhä yleistyvät ADHD-tyypin tai autismikirjon häiriöt panevat kyllä miettimään mikä osuua lääkkeillä ja roketteilla niihin on. Miksi rokotevalmistajat muuten ovat vaatineet vastuuvapauden haitoista???

Astra Kaani
Astra Kaani
10.10.2021 17:48
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Vaikuttavan aineen nimi oli talidomid/thalidomid ja sitä myytiin Ruotsissa kauppanimellä Neurosedyn. Valmistaja oli Astra Södertäljessä eli sama puulaaki joka nyt tekee AstraZenecan koronarokotetta nimeltä Vaxzevria!

”I Sverige tillverkades talidomid av Astra under varumärket Neurosedyn.”

Puhdas
Puhdas
11.10.2021 00:04
Vastaa...  Astra Kaani

SATTUMAAKO????

Erkkaopo
Erkkaopo
10.10.2021 10:22
Vastaa...  Nakke

Kyse on niin sanotuista aravismeista. eli jäänteistä evoluution varhaisemista vaiheista. Niitä tavataan ihan ilman, että varsinaista syytä tiedetään. On aivan mahdollista, että jokin rokote voi aiheuttaa tällaisten kehytyshäiriöiden yleistymisen. Muistoissa lienee vielä mm. talidomidi.
Toivoisi, että tiedotus, nykyisen mauttoman propagandan sijaan olisi mahdollisimman asiallista ja ennen muuta rehellistä, mahdolliset haitat huomioiden – ihan puolin ja toisin.

Eiköhän koulutettu aikuinen ihminen osaa tehdä ihan itse päätöksensä tiedostaen riskit puolin ja toisin.

Grea
Grea
10.10.2021 11:45
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Koronarokotekaan ei ole rokote koska se ei tehoa. Enemmän lääke tai ajanviete peittämään työttömyyttä ja rahattomuutta. Rahaa kuitenkin lahjoitetaan etelän aurinkoon.

Erkkaopo
Erkkaopo
10.10.2021 11:03
Vastaa...  Erkkaopo

Korjaan: atavismit

Tuumailija
Tuumailija
10.10.2021 12:10
Vastaa...  Erkkaopo

Atavismia on esiintynyt läpi historian, välillä uinuvat geenit heräävät jostain syystä ja aiheuttavat poikkeavuuksia tai takaumia ihmisen evoluutiosta.. Keskiajalla tällaisia poltettiin roviolla yms. kun oletettiin sen olevan paholaisen työtä.
Talidomidi oli unilääke ja tabletin muodossa. Tämän aiheuttamien vaurioiden vuoksi lääkkeiden testauksesta tuli vakiomenetelmä (Oldham-Kelsey).
Samaa aiheutti ja aiheuttaa edelleen Phobalin myrkkypäästöt ja Vietnamiin kylvetty Agent Orange, lapsille epämuodostumia ja muiden (harvinaistenkin) sairauksien lisääntymistä esim. syövät.

hörhö
hörhö
10.10.2021 10:00

Rokotepassi tulee. Liettuassa ja monessa muussa maassa ei pääse kauppaan ilman sitä. Jokos Paavo on ottanut rokotteen vai oletko sinäkin rokotevastainen salaliittohörhö?

Israelissa kahksi rokotetta ottaneet luolitellaan nyt rokottamattomiksi. Montako rokotetta meinaatte ottaa että saatte rokotepassilla ”vapauden”?

Tämäkin oli vittu salaliittohörhöilyä vain pari kuukautta sitten.

Suomi Finland
Suomi Finland
10.10.2021 09:55

Molemmat rokotteet on otettu. Joitakin päiviä toisen rokotuksen jälkeen penkkitreenissä huomasin, että treeni kulkee paremmin. Mietin, että onkohan koronarokotteella ollut buustaava vaikutus.

Täytyy nopeasti ottaa se kolmas rokotus. Mitenköhän saisi vakuutettua hoitohenkilöstön siitä, että tarvitsen sen niin nopeasti kuin mahdollista.

Itse asiassa parasta olisi, kun saisi ottaa koronarokotteen joka päivä.

Voi vittu.

Oloneuvos
Oloneuvos
10.10.2021 09:44

Tiihonen ei tule politiikassa uraa luomaan jos julistaa pelkkää koronaa päivästä toiseen. Onhan nuo rokotekriittiset kuin joku uskonlahko. Paavo vaikuttaa suht tervejärkiseltä tässä hullussa maailmassa.

h44
h44
10.10.2021 09:34

Hännällinen vauva on osa Amerikkalaista kulttuuriperintöä. Urbaani legenda josta näköjään saadaan uusi versio aina silloin tällöin.

Jaakko
Jaakko
10.10.2021 09:25

Kouhoja loytyy molemmin puolin, ja kouhojen jutut voi jättää omaan arvoonsa/arvottomuuteensa. Ja tämä paavon juttu on tyhjästä nyhjästyä riidankylvöä. En tiedä mitä tälläisella purkauksella voi saavuttaa, muuta kuin lisää eripuraa ja hajaannusta.

Pena
Pena
10.10.2021 09:20

Tolloja riittää silti kaikista eniten puolueissa SDP, vihreät, keskusta, kokoomus ja Vasemmistoliitto, esim. SDP Sanna Marin, Timo Harakka, keskusta saarikko ja Kärnä, vihreistä Ohisalo ja Suomela.

Tämä on nähty monesti, joten Tiihonen on pientä.

Rokotteista jos ei häntä kasva, mutta haittoja on tullut muita. Mikä on fakta.

Sellaista
Sellaista
10.10.2021 20:13
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Tiihonen on aika pientä jos ottaa vaikka Vihreiden Iiris Suomela, jonka mielestä pitäisi julistaa ”ilmastohätätila” Suomeenkin. SDP Timo Harakka tosissaan möläytti, että hänen mielestään bensa maksaa saman verran kuin 10-vuotta sitten. Sanna Marin, että korona johtuu ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä, Keskusta lihapiirakka Kärnä myös. Ohisalon mielestä tavallinen ukonilma oli sään ääri-ilmiö hänen mukaansa. Kokoomuksen Jyrki Katainen oli sitä mieltä, että Kreikkapaketilla piti tienata.

Muistui myös SDP, taksikuski, kissamies, varavaltutettu ja se puolukoiden kaataja poliitikko.

Tällaisten juttujen takia vihervasemmisto puolueiden uskottavuus on nyt ja aina tasan nolla. Hölmö pitää olla jos jonkin häntäjutun takia meni persuista uskottavuus.

Sellaista
Sellaista
10.10.2021 20:14
Vastaa...  Sellaista

Kärnän taidonnäyte, eikö ole häntäjutun tasoa tämä ?

”Tapaninpäivänä Twitterissä virinnyt vilkas ruokakeskustelu yllätti aiheellaan. Tällä kertaa ruokakeskustelun pääaiheena ei ollut kinkku, vaan lihapiirakka, kun kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) otti Twitter-tilillään kantaa VR:n ravintolavaunussa tarjottaviin lihapiirakoihin.
– Tukimieheni istuu IC68:ssa ja oli yrittänyt kysyä henkilökunnalta, mistä lihapiirakka ja sen liha on peräisin. Ei mitään järkevää vastausta, Kärnä kertoo Twitter-tilillään.
Hän jatkoi arvosteluaan näin:
– On tämä törkeän vastuutonta toimintaa valtion 100% omistamalta yhtiöltä. Milloin tämä muuttuu?”

Sellaista
Sellaista
10.10.2021 23:06
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Kiitos nauruista, Suomela väitti myös että lisäverotusta voisi käyttää tuloveron keventämiseen.

Aikamoinen talousexpertti.

Ei tämäkään talousjuttu ihan nappiin mennyt vihreällä

rellinen
rellinen
11.10.2021 12:04
Vastaa...  Sellaista

Löytyyhän niitä keskustalaisia(maalaisliittolaisia) perunantaimien istuttajiakin.

jotex
jotex
10.10.2021 09:18

Luulin että PT on perussuomalainen media mutta jos ei olekaan niin poistan sen facebookistani uutisista.

Ohmygod
Ohmygod
10.10.2021 12:10
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

En muista Paavon koskaan sanoneen olevansa perussuomalainen. Toki hänen mielipiteensä sopivat perussuomalaiseen ajatusmaailmaan. Lisäksi PT-median uutiset kertovat siitä, mitä yle ja hesari yrittävät piilottaa.

Tiihonen on yksinkertaisesti hullu ja esiintyy väärässä puolueessa – toistaiseksi.

Anonyym
Anonyym
10.10.2021 19:00
Vastaa...  Ohmygod

Uusiin ja suosittuihin puolueisiin tunkee aina kylähulluja siipeilemään.

Joo
Joo
10.10.2021 19:33
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Jaa luuletko, että vaikka tilt:in lukihäiriönen juontaja on kokoomuksessa mitään päättämässä?

Ei sytyttänyt
Ei sytyttänyt
10.10.2021 09:09

Itseänikin vähän hämmästytti nuo häntäkuvat. Tuossa toisessa kun näyttää olevan monta raajaa enemmän kuin normaalisti ja silti vain tuo häntä olisi se kiinnostava asia.

No, laitoin tuon tasustan tekstin ”gelect v rbakan” kuvahakuun eikänoita kuvia löytynyt. Sen sijaan kuvia turkin johtajista ja loistoautoista löytyi.

Niin että, jätin tuon omaan lokerooni ”uraanipommien ja/tai sukurutsan epämuodostumat”.

Heikki Honkala
Heikki Honkala
10.10.2021 09:01

Ei se Paavo ihan noinkaan mene.Mielipide voi perustua myös faktoihin.
Itse epäilen rokotteita,koska aluksi Suomessa oli ,että yli 70 vuotiaille Pfizeriä,nuoremmille Astraa.Sit se heitti häränpyllyä,yli65v Astraa ja nuoremmlle Pfizeriä.Myöhemmin Astra lopetettiin kokonaan.Sit yli 12veet rokotettiin Modernalla,enää sitä ei anneta alle 3kymppisille.Muutamis maissa Moderna on kokonaan kiellelletty.Nyt uutisoidaan ,että suoja häipyy puolesvuodes,sit taas uusi piikki.On välillä syytäkin epäillä ”aasintuntijoita”

Ukot santalaatikolla
Ukot santalaatikolla
10.10.2021 12:59
Vastaa...  Heikki Honkala

Aivan samoin kävi Ruotsissa Astran ja Pfizerin suhteen eli kaikki ikäryhmät kääntyivät päinvastaisiksi muutamassa kuukaudessa.

En tiedä paljonko te Suomessa luotatte THLn sanomisiin mutta Ruotsin FHM se vasta ihmelaitos on. Vanhat ukot kääntelevät ja vääntelevät koronavipuja vaikka molempien pitäisi jo olla eläkkeellä. Ja molemmat kääntävät takkiaan jatkuvasti. Onneksi on tallessa mitä ovat sanoneet milloinkin.

Waltsu
Waltsu
11.10.2021 12:16
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Joo, minäkin huollatan aina autoni naapurin äijällä, joka on eläkkeellä oleva lakimies eikä tiedä autoista mitään. Onpahan vaan avulias…

Minä
Minä
10.10.2021 08:33

PT:llä on taipumusta etsiä päättömiä tarinoita koronarokotekriittisten jutuista, mutta hypätä yli kaikista asiallisista jutuista.

On vähän valikoivaa asennetta, eikä sama asenne ei toistu koronarokoteintoilijoiden kohdalla. Niiden päättömät jutut ja ehdotukset sekä täysin perusteettomat vaatimukset uppoavat PT:n aatoksiin kuin lämmin veitsi voihin.

Last edited 1 month ago by Minä
Coronalovers
Coronalovers
10.10.2021 08:52
Vastaa...  Minä

Se uskomatonta että jotkut rokotuskriitikot haluavat pilata tärkeän asian- eli sen että ihmisillä on oikeus asialliseen tietoon niin hyvistä kuin huonoistakin puolista mitä rokotteeseen tulee- naurettavilla ja typerillä väitteillä jotka kertovat lähinnä heistä itsestään ja kehitystasostaan.

Korona ei häivy minnekkään ainakaan vuoteen, ei ehkä koskaan. Kuinkahan kauan roketekieltäytyjät uskaltavat öyhöttää ottamatta rokotetta? Mielenkiintoista seurata.
Ehkä ottavat sen salaa mutta jatkavat silti öyhöttämistä?

Minä
Minä
10.10.2021 10:41
Vastaa...  Coronalovers

Milläs tavalla sanani olivat vastoin asiallista tietoa. Sinun sanasi tosin ovat puolueellisesti rokotteen puolesta, mutta ilman minkäänlaista asiallista perustelua.

Tiesitkö, että korkeimman rokotuksen maissa on tavattoman paljon ongelmia koronasta ja esim. Britanniassa 70 % vakavista tapauksista ja kuolemista on rokotettuja, tuplastikin.

Tuo oon asiallista tietoa, joka on hyvä jokaisen tietää. Hallitus on tosin sille sokea, vaikka taatusti tietää.

Last edited 1 month ago by Minä
Ruotsissa 15.000
Ruotsissa 15.000
10.10.2021 13:05
Vastaa...  Minä

Kukaan ei tiedä minkälainen olisi tilanne jos ketään ei olisi rokotettu.

Se se vasta olisi mielenkiintoista tietää. Olisiko esim. Suomessa 10.000 koronakuollutta eikä 1000+ kuten nyt?

Pure truth
Pure truth
10.10.2021 13:14
Vastaa...  Ruotsissa 15.000

Tietääkseni Suomessa ei ole yhtään ihmistä kuollut koronaan, on kuoltu vain koronan kanssa eli aina on ollut myös muita sairauksia mukana. Kertokaa jos löydätte yhdenkään kuolinsyyntutkinnan jossa perusterve ihminen olisi kuollut koronaan. Olisi erittäin kiinnostava löytö.

Joo
Joo
10.10.2021 19:36
Vastaa...  Pure truth

Suomessa aika harva kuolee vaikka syöpään, yleenä kuollaan esim. keuhkokuumeseen tms.HIV:iin ei ole kuollut yksikään ihminen, kuolinsyy on aina joku muu.

Pure truth
Pure truth
10.10.2021 13:11
Vastaa...  Coronalovers

Naurettavaa paskaa, ihmisen oma immuniteetti on ehdottomasti paras suoja kaikkia pöpöjä vastaan.
Koronapassillakin ajetaan samaa asiaa kuin natsit saksassa aikoinaan. Pannaanko kohta uunit lämpenemään eirokotettuja varten ?

Joo
Joo
10.10.2021 19:37
Vastaa...  Pure truth

Teikäläisiä on kiva katsoa kun keltaisena palaatte jostain vinkuintiasta maksa sökönä..

Minä
Minä
10.10.2021 10:38
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Voisit miettiä, että miksi nimitin noita kertomiasi tarinoita päättömiksi jutuiksi. Olisit tietysti voinut miettiä sitä ennen kysymystäsikin, mutta jostain syystä halusit tehdä kysymyksen, jolla väännät asian ylösalaisin, perusteetta.

Reijo Urpilainen
Reijo Urpilainen
10.10.2021 12:17
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Hännistä ei ole havaintoa ja rokotettu on kaikkiin yleisempiin tauteihin. Flunssaankin 10 vuotta peräjälkeen ja oireita ei ole ollut kuin pientä kipua olkapäässä päivän pari. Vaan tämähän ei ole rokote, vaan RNA-koodin siirtoketjun manipulointiyritys.

No, totuus on, että oireet olivat karmeat ja kestivät ainakin kuukauden.
– nivelkipu niskasta varpaisiin
– näköhäiriöitä mm. kaksoiskuvia
– voimakas aineenvaihdunta häiriö eli kesti 3 vrk, jollion kaikki mitä joi, tuli heti kuin kraanasta ulos alapäästä.
– sykkeen raju nousu ja muutuminen epäsäännölliseksi
– korkea kuume
– noin viikon päästä nousi raajojen isoihin verisuoniin kipeitä muhkuroita joiden ympärille muodostui pyöreä mustelma.
– vielä kahden kk:n päästä kova pahkura tuntui, vaikka mustelma hävisi
Ja, lekuri nauroi jutulle!

Ribonukleinihappo
Ribonukleinihappo
10.10.2021 13:12
Vastaa...  Reijo Urpilainen

Saitko Pfizeria? Minä sain siitä lievää lämmönnousua, niin vähän etten viitsinyt edes mitata. Ja sitä kesti vain max 1 vrk. Muita oireita ei tullut.

Mutta AstraZenecasta tuli karmea olo, kroppa oli kuin jäässä vaikka oli +25 lämmintä (kesällä). AZ ei ole mRNA vaan perinteellinen rokote.

Reijo Urpilainen
Reijo Urpilainen
10.10.2021 15:09

Modernaa sain. Muutoin tuntuu olevan hyvin yksilöllistä nämä oireet. Paljon on samankaltaisia kuin minulla. Liekö syynä, että on hyvä perusimmuniteetti. Vitamiinit ja hivenaineet hyvin kondiksessa. En tupakoi tai syö mitään kipulääkkeitä. Esim. antibioteetit tehoaa voimakkaasti. Minkäänlaista influenssaa ei ole ollut sen jälkeen, kun aloitin niiden rokotukset heti alusta alkaen. Ts. elimistö kontrolloi tehokkaasti haitallisia aineita, mutta hyväksyy ilomielin avuksi parantavat aineet.

Minä
Minä
10.10.2021 17:08
Vastaa...  Paavo/ Pt-media

Olenko sanallakaan sanonut jotain noiden häntien yhteydestä rokotteisiin. Juurihan määrittelin sellaiset puheet päättömiksi jutuiksi. Miksi väännät asiaa vieläkin nurinpäin?