Jarrutusjäljet osoittavat, että Vilksiä kuljettanut auto teki äkkijarrutuksen

Lars Vilksin kolaripaikalta otettujen kuvien perusteella näyttää siltä, että Vilksiä kuljettanut auto teki juuri ennen kolaria ns. telat tönköksi-jarrutuksen. Jarrutuksen voimasta auto ajautui vastaantulevien kaistalle.

Rekka-auton sisältä yläviistosta otettujen kuvien perusteella Vilksiä kuljettanut auto ajoi moottoritien oikeanpuoleista kaistaa, kunnes jostain syystä aloitti äkkijarrutuksen. Kuvista voi päätellä, että auto on jarruttanut pitkän matkaa ja ajautunut sitten vastaantulevien kaistalle.

Poliisi ja syyttäjä eivät toistaiseksi ole kertoneet onnettomuudesta uutta tietoa.

Jos pohtii, niin mikä voisi aiheuttaa tällaisen äkkijarrutuksen. Onko Vilksiä kuljettaneen auton kuljettaja tehnyt äkkijarrutuksen esimerkiksi väistääkseen hirveä tai peuraa. Joka tapauksessa tällaista äkkijarrutusta tuskin tehtäisiin jonkun jäniksen tai pienen eläimen takia.

Toinen kysymys kuuluu, että miksi jarrutus on jatkunut näin pitkästi. Kuvista näkyy miten jarrut ovat olleet tönkkönä vielä senkin jälkeen kun auto on ylittänyt keskikaiteen. Tästä kuvasta näkyy myös hyvin se, että mutka ei ole mitenkään erityisen jyrkkä vaan ihan peruskurvi. Lisäksi tie on perus hyväkuntoinen, eli siinä ei ole mitään jotain sellaisia kuoppia tai repeämiä, joiden takia kuljettajan pitäisi tehdä tällaisia jarrutuksia.

Sekin herättää kysymyksiä, että autoa kuljettanut henkilö on ollut poliisin erikoisosastoa ja heille auton käsittelyn ei pitäisi olla ongelma. Vaikka vauhtia olisikin toista sataa, niin siltikin ABS-jarrut eli lukkiutumattomat jarrut eivät toimi siten, että auto lähtee holtittomasti käsistä. ABS-jarruin varustetulla autolla voi vetää jarrut kyllä täysin pohjaan ja silti se jatkaa matkaa suhteellisen suoraan.