Puolassa isoja mielenosoituksia turvapaikanhakijoiden puolesta

Ympäri Puolaa on pidetty sunnuntaipäivän aikana useita mielenosoituksia, joista suurin pääkaupunki Varsovassa. Mielenosoitusten teemana oli osoittaa solidaarisuutta maan rajoilla olevia tulijoita kohtaan.

Mielenosoitusten taustalla oli puolalaisia feministiryhmiä. Heidän sanoma oli se, että “Kidutus rajalla pitää lopettaa”. Kaduilla huudettiin iskulausetta “Tervetuloa pakolaiset, rasistit helvettiin!”.

 

Mielenosoittajien puheissa sanottiin, että on aivan turhaa julmuutta mitä Puolan sekä Valko-Venäjän rajavartijat rajalla tekevät. Mielenosoittajat vaativat, että kaikki, jotka haluavat jättää turvapaikkahakemuksen Puolaan, on saatava tehdä se. Tässä on taustalla se, että Puolan hallitus päätti viikolla, että henkilö, joka on saapunut laittomasti Puolaan, ei voi jättää turvapaikkahakemusta. Laittomasti maahan tullut saa myös automaattisen maahantulokiellon pariksi kolmeksi vuodeksi.

Mielenosoittajat vaativat, että laki pitää kumota.

 

Mielenosoitukseen osallistui useita tuhansia ihmisiä. Rajalle jumiin jääneistä turvapaikanhakijoista on syntynyt Puolassa iso kansallinen kysymys. Vaikka hallitus on tehnyt isoja toimia estääkseen tulijoiden maahan pääsyn, niin mikään ihan yksimielinen asia ei ole ollut.

Vaatimukset lisääntyvät siitä, että asia on jotenkin ratkaistava. Tulijoita ei voi loputtomiin pitää 50 metrin maakaistaleella. Monet ihmiset ovat sitä mieltä, että turvapaikanhakijat eivät varsinaisesti ole syyllisiä tilanteeseensa, sillä heidät on ohjattu Venäjän ja Valko-Venäjän toimesta Puolan rajalle valheellisin lupauksin. Monet tulijat ovat kertoneet, että myös Venäjä ohjaa tulijoita länteen.