
Tanskassa elinkautisen saanut, rinkebyläisen Dödspatrullen-jengin päällikkö Mohamed Ali haluaa, että hänet karkotetaan Tanskasta Somaliaan. Lisäksi hän haluaa irtisanoa Ruotsin kansalaisuuden.
Muhamed Ali, jenginimeltään Makelele, on yksi niistä muutaman vuoden takaisen Kööpenhaminan tuplamurhan pääpukareista. Kaksi somalia ammuttiin hengiltä spektakuläärisessä murhassa keskellä Kööpenhaminaa.
Ali on tuomittu kaikissa tanskalaisissa oikeusasteissa nyt elinkautiseen ja tuomion on lainvoimainen. Koska Ali on Ruotsin kansalainen, niin ainakin Pohjoismaiden kesken on tapana, että pitkän vankeustuomion saanut henkilö palautetaan kotimaahansa lusimaan tuomiota.
Expressenin mukaan Ali ei kuitenkaan halua Ruotsiin lusimaan tuomiotaan, koska hän pelkää. Alin mukaan häntä kohtaan on olemassa uhka. Ali on vaatinut omassa vastineessaan Ruotsiin karkotukselle, että hän joko saa jäädä lusimaan tuomiotaan Tanskaan. Vaihtoehtoisesti hän haluaa tulla karkotetuksi Somaliaan.
Samaan hengenvetoon Ali on laittanut anomuksen irtisanoa Ruotsin kansalaisuutensa.
Mitä tällaisessa tilanteessa käytännössä tehdään? No koska Ali on pelkästään Ruotsin kansalainen, niin hänet karkotetaan ainoastaan Ruotsiin. Jos hän olisi myös Somalian kansalainen, niin silloin karkotus Somaliaan voisi olla vaihtoehto. Mutta koska ei ole, niin karkotus Ruotsiin on ainoa laillinen vaihtoehto.
Niin ikään Ruotsin lain mukaan Ruotsin kansalaisuutta ei voida poistaa, jos henkilöllä ei ole minkään toisen maan kansalaisuutta.
Eli Alin hakemukset eivät etene.