Saksalaisten medioiden mukaan Saksa alkaa pikku hiljaa varautumaan ja kunnostamaan vuoden 2015 aikana käytettyjä vastaanottokeskuksia uusille tulijoille. Pakolaisvirta Valko-Venäjältä Puolaan ja edelleen Saksaan on voimakkaassa kasvussa.
Valko-Venäjältä Puolaan käskytettyjen pakolaisten määrä alkaa näkymään jo Saksan ja Puolankin rajalla. Valko-Venäläiset rajavartijat käyttävät puolalaisten medioiden mukaan hyväkseen isoja tulijoiden ryhmiä, jotka käskytetään Puolan puolelle. Mutta koska he eivät pääse etenemään puolalaisten rajavartijoiden estäessä kulun, niin tulijoiden annetaan tulla takaisin Valko-Venäjän puolelle ja heidät kuskataan toisaalle, jossa yritetään samaa temppua samalla joukolla.
Tulijat ovat epätoivoisena yrittäneet väkisin Puolan puolelle, rikkoen mm. raja-aitoja valko-venäläisten rajavartijoiden avustuksella. Valko-Venäläiset rajavartijat kun eivät anna tulijoiden enää palata takaisin Valko-Venäjälle ja palata esimerkiksi kotiinsa, vaan heidät yritetään pakottaa jatkamaan matkaa Puolaan.
Dziś cudzoziemcy koczujący po str.białoruskiej na wysokości m. Usnarz Górny siłowo forsowali granicę.Osoby rzuciły kłody drzewa na zabezpieczenia graniczne.Rzucali kamieniami w stronę funkcjonariuszy SG i #żołnierzeWP, ich działaniom asystowały służby🇧🇾
👉https://t.co/OjijObUdBm pic.twitter.com/5BXLs99Atj— Straż Graniczna (@Straz_Graniczna) October 20, 2021
Puolalaisten rajavartijoiden mukaan tulijoilla on ”vaarallisia työkaluja”, joita valko-venäläiset antavat heille, että he pääsisivät rajan yli. On epäilty, että valko-venäläiset saattavat antaa jopa aseita tulijoille, jotta nämä yksinkertaisesti menisivät väkisin Puolan puolelle.
Puola on kirjannut tänä vuonna 20 000 laittoman rajan ylityksen yritystä, joista yli puolet on tapahtunut tässä kuussa. Jonkun verran on jo päässytkin rajan yli, sillä taas Saksan rajalla on näkyvissä nousua laittomien tulijoiden määrässä.
On melko selvää, että Venäjä ja Valko-Venäjä tekevät asiassa yhteistyötä. Monet tulijat tulevat Valko-Venäjälle Venäjän kautta ja tässä tilanteessa venäläiset rajavartijat vain päästävät tulijat Valko-Venäjän puolelle ilman passeja tai muita matkustusasiakirjoja. Lisäksi Valko-Venäjä lennättää tulijoita suoraan kolmansista maista, ainakin Turkista.
Puolasta näyttää siis tulevan vuoden 2015 Unkari. Eli se ratkaiseva maa, jonka kautta tulijat voivat päästä Eurooppaan. Jos Puola nostaa kädet ylös kasvavan paineen edessä, silloin Eurooppaa kohtaa jättimäinen tulijavirta. Jos taas Puola saa raja-aidan valmiiksi ja pystyy pitämään rajan kiinni, niin jossain vaiheessa paine siirtyy jonnekin muualle.

Enpä usko Puolan nostavan käsiään pystyyn, varsinkaan jos Valko-Venäjä alkaa aseistaa maahantunkeutujia ja nämä käyttävät aseita Puolan Straż Granicznaa vastaan:
Aivan varmasti silloin tuleen vastataan, ja sitten juttu onkin jo monta kertaluokkaa isompi.
Niin iso, että varatsaari Aleksanteri Kaljupään rahkeet loppuvat kesken.
Konekivääri on sellanen komentaja jota yleensä uskotaan.
*kiroilua*
Jos Saksa valmistautuu…,niin tietysti myös Hölmölä valmistautuu samalla myös. Hutisalo siellä jo valmistautuu jättipottiin…laskemalla,onko riittävästi varusmiehiä kantamaan kaikkien lorvijoiden laukkuja.
Suomikin tulee tästä ihanuudesta saamaan osansa, kuten Ohisalo sanoi, kaikkia avuntarvitsijoita tulee auttaa, ja mehän autamme, perälautaa tulijoiden määrälle ei ole, eikä tule, tämän hallituksen aikana.
Ohisalo valehteli. Nykyinen hallitus ei auta kantasuomalaisia, vaan kantasuomalaisilla maksatetaan vieraiden maiden joutoväelle ilmainen loppuelämä.
Ja taas Suomessa on johdossa päättäjiä jotka vilkuttavat vihreää valoa tulijoille samaan aikaan kun muut EU-maat on jo kusessa. Uskomatonta. Mitään ei ole opittu. Eikä haluttu oppia. Täysin maanpetoksellista toimintaa Suomen tai koko Euroopan näkökulmasta.
Jos katselisi realis-järkevästi, niin 2015 tapahtumat olis opettaneet jotakin päättäjille, mutta turha lienee toivo?
Kehisten kannattaisi nyt lähteä Amerikkaan.
Meksikon ja USA:n raja on nyt täysin auki ja koko maailman kaikki kehikset on kutsuttu 🙂
Euroopan rasistisimmaksi maaksi todettuun Suomeen ei kannata tulla. Suomessa lasten lautapelitkin huutavat julmaa rotuvihaa. 😀
Kuka tahansa ihmissyöjien jälkeläinen vain pahottaisi täällä mielensä. 😀
Menihän dementikko Joe Bidenin ”new green deal”, kanssa siellä jo karille ja peruttiin. Tuohonkin Amerikan ”vihreään siirtymään” sähköistämisohjelmaan, olisi uponnut 150-miljardia dollaria. On myös saanut jo Amerikkaan inflaation aikaan politiikallaan, minkä takia täälläkin on hinnat nousseet.
Samoin siellä Amerikassa on Bidenin nimittämä liikenneministeri ollut isyyslomalla, miesystävänsä kanssa 2-3 kuukautta, mikä on todellinen syy sille Los Angelesin sataman ruuhkalle myös.
Hyvä Biden, hienosti menee. Kamala Harris ja Joe Biden politiikallaan tuonkin Meksikon rajaongelman saivat aikaan. Mutta ei hätää, Iltalehden vihervasemmistotoimittajat, kehuvat Bidenin taivaisiin ja Trumpin suohon.
Lisäksi Kaliforniaan ei saa ajaa enää 2011- vanhemmilla kuorma-autoilla, koska ilmasto.
Lisään että yllättäen tämä mainittu liikenneministeri on myös näitä, pride-porukan edustajia. Joka on isyyslomalla ja mistä tämä tilanne johtuu.
Englantilainen iskä-äippä Freddie haluaa tulla Ruotsiin synnyttämään lapsen nr. 2 koska Ruotsi tajuaa että mieskin voi synnyttää:
https://www.expressen.se/nyheter/freddy-vill-foda-i-sverige–for-att-bli-barnets-pappa/
Se on aivan yksinkertaista todeta fakta, ettei mies voi synnyttää. Kyllä ne naisen sukuelimet sen mahdollistavat, niillä on kohtu ja munasarjat jne..mutta miehellä ei ole, eikä voi olla. Joten ei mies voi tulla raskaaksi tästä syystä. Nehän sukuelimet kehittyvät sikiöaikana kummallakin, joten ei naisen sukuelimiä voi tehdä jälkeenpäin, eikä myös miehenkään..
Naisella on myös rinnat tämän takia, että voivat imettää. Silikonista jälkeenpäin väkisin väännettynä eivät voi toimia näin.
Ihan ihmisen perusbiologiaa tutkimalla selviää, miksi se mies ei synnytä ja miksi nainen on ainoa joka synnyttää.
Tämän faktan ansiosta sekin todistetaan, ettei sukupuolta voi vaihtaa.
Nuo tuollaiset mies voi synnyttää-jutut on vain isojen medioiden klikkijuttuja. Ei niistä kannata välittää.
Ne tietää toimituksissa, että ihmiset vauhkoontuu tuollaisista jutuista ja jakaa niitä sosiaaliseen mediaan täysillä. Jokainen jako tuo medioiden mainostilille enemmän rahaa ja työpaikan kahvihuoneessa luetaan juttua kiivaasti.
Hyvin epäsovinainen juttu aiheuttaa aina pahennusta ja sitä myöten sitä ”keskustelua”, ja ennen kaikkea niitä klikkauksia, jotka ovat yhtä kuin rahaa.
Nyt paljastui mielenkiintoista tästä Afrikantähti-kohusta. Sekin saattoi olla Keijo Kaarisateen tekemä trollaus ja pila, sellaisia vinkkejä alkanut ilmestyä.
Mikäli näin on niin valtamedia on nolannut itsensä 100-0 jälleen kerran ja samoin Helsingin Yli-Opisto.
Miten meni siis omasta mielestä taas valtamedia, vai roskamedia.
Lisäksi kaikki Iltalehtien yms… ilmastonmuutos- jutut ovat myös aina klikkiotsikoilla joissa pelotellaan ihmisiä, milloin tulvilla, kuumuudella tai muulla naurettavalla. Ilmeisesti ne ovat valitettavasti joihinkin elokapinoihin menneet täydestä.
Tää afrikan tähti kuuluu ihan samaan osioon kuin nuo mies voi synnyttää jutut. Iltalehdet varsinkin pyörittää ihan tahallaan näitä juttuja. Kyllä ne tietää, että paskaa, mutta kun siitä tulee massiivinen lukijapiikki. Ne tekee välillä ihan tahallaan näitä just tällaisia juttuja. Hesari ja Yle ehkä ottaa ne tosissaan.
Kuten ne täysin naurettavat IltalehtiPlus-jutut, näkee jo otsikosta sen että paskaa koko jutut, kuten muutkin tavalliset uutiset monestikin. Kuka järkevä niistä alkaa vielä maksaa. Tosin maksumuurin taakse laittaa uutisia jo monet pienet paikallislehdetkin monesti, aikoinaan näin ei ollut.
Silkkaa punaista terroriahan se.
Eiköhän H-Peku ja matusalo ole jo avaamassa ilmasiltaa Minskiin, niin saavat haettua kultamunat suoraan loisimaan tänne, eikä reppanoiden tarvitse kävellä edes lentokentältä ulos. Olisihan se kohtuutonta jos huippuosaajat, raketti-insinöörit, aivokirurgot ja logistiikkatohtorit(=kameli- ja aasikuskit) joutuisi kävelemään ulkoilmaan kohti Eurooppaa ja loppuelämän sponssia veronmaksajien rahalla.
Hallituksemme varmasti ottaisi nämäkin vastaan, Vihreiden ja SDP ansiosta. Vihreiden mukaan ”Suomi romahtaa”, ilman maahanmuuttajia. Taitaa kyllä olla toisinpäin, eli se romahtaa vihervasemmistolla ja maahanmuutolla.
”Vihreiden Hanna Holopainen totesi puheenvuorossaan: ”Välikysymyksen perimmäinen lähtökohta on, että ei auteta pakolaisia. Aina voi valita negatiivisia lukuja. Humanitäärisessä maahanmuutossa on on kysymys geeneihin kirjoitetusta halusta auttaa toisia.” Holopaisen mukaan Välikysymys suuntautui lapsia vastaan. ”Kotoutumisen edistäminen edellyttää perheenyhdistämisen edistämistä, ja nykyinen käytäntö on äärimmäisen syrjivä. Me tarvitsemme kipeästi lisää maahanmuuttajia, muuten Suomi romahtaa”.”
Eli muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto, Keskusta ja Kokoomus, muuten Suomi romahtaa.
SDP lupasi jo uuden vappusatasen eläkeläisille. Temppu toimi viime kerralla, toimii SATAVARMANA uudestaan kun eläkeläiset ovat koronakyykyssä.
Sekä unohtaneet, ettei edellistäkään vappusatasta maksettu, kyllä se niin on että SDP pettää äänestäjät joka kerta.
Se SDP onkin niin SosialisDementia Puolue. Helppo pettää joka päivä.
Tuo romahtamis-argumentti on jo yhtä vanha ja väsynyt kuin apeat verhot. Ensin sanottiin että ruotsi romahtaa maahanmuuttoon, nyt suomi romahtaa ilman sitä. Jos vihreät haluaa romahduksen estävää maahanmuuttoa niin kannattaisiko alentaa työn verotusta ja sosialismia? Ainiin mutta eihän oikeasti ollut kysymys mistään töistä ja taloudesta, vaan siitä että suomessa olisi mahdollisimman turvatonta ja rasittavaa kun joka paikka täytetään äo-80 ruskeilla ihmisillä
Unohdit ÄO-65 ihmiset.
Geeneihin on kirjoitettu biologian historian tietoja. Näiden tietojen mukaan elävät olit toimivat ja rakentavat tulevaisuuttaan ja jatkavat sukuaan.
Älyllä varustetuilla olioilla sen sijaan aivot hallitsevat tunteita ja elämän laatua pyritään parantamaan. Kurjet esimerkiksi muuttavat Suomen etelään miellyttävämpiin oloihin talven ajaksi ja palaavat keväällä nauttimaan valoisuudesta.
Aika muikee koistinen.
Missasinko jotain?
Riikan ja pari muuta muistan iltapäivältä ja sitten tuli uni simmuun.
Putinille voisi jo näyttää minne neukku kuuluu, ei minnekkään.
Alusta asti ole tiennyt että pääarkkitehti löytyy neukuista tuolle euroopan tuhomiselle.
Vastavuoroisesti koko eurooppa vois mättää kaikki lähi-itäiset ja somalit neukuihin.
Tällä hetkellä itärajaa valvoo Venäjä, ja se on nimenomaan Venäjä, joka estää kehiksiä tunkeutumasta suomeen, ei Suomen rajavartiosto.
Suomen rajavartioston päällikköhän taannoin loihealusui ihan julkisuudessa, että jos ihmiset päättävät tulla, he tulevat. Emme voi mitään.
Sehän se. Neuvostotiedustelun rakentaman hirviön isä ja äiti. Sen nykyinenkin pääherra ja perinteiden jatkaja. Hyvä on lännen kautta koukata kun kätyreiden länteen rakentama vaikuttajaverkosto röhnöttää länsimaiden vallankahvassa.
Noin sitä levitetään islamin ilosanomaa ja vallataan lebensraumia, tehdään kriisi että saadaan lähetettyä ”turvapaikan” hakijoita ja hölmöt euroopassa nielee kaiken. Valkovenäjältä Puolaan pyrkivät eivät ole Puolalaisia joten Puolalaisten ei ole pakko päästää heitä maahan Valkovenäjä pitää” turvapaikan ” hakijoista huolta, on aivan turvallinen maa.
Onhan tuo Puola kummallinen maa, kun ilmaiset jättimäiset lottovoitot eivät jostain syystä kelpaa. Onkohan joku kertonut Puolalle väärää tietoa muslimipakolaisista????? Hehän ovat muualla maailmassa kovin suosittuja supermenestyjiä jotka tuovat silkkaa onnea ja mammonaa missä vain kulkevat! Nyt Puola se JÄRKI käteen! TOLKKUA! LUOTTAMUSTA! AVATKAA SYDÄMENNE!!!!! HÄVETKÄÄ!!!!!!!!!
On se hullua jättää kultamunia munivat lottovoitot ottamatta. Ei pitäisi unohtaa niitä yhteisiä kivoja pelihetkiä (Scanian alla) ym. ja sitä mahdottoman kuohkeaa safkaa mitä nämä pöytiin väkisin tunkevat moniosaajat osaavat tehdä, jos vaan pyllistelykiireiltään joutavat.
Harvemmin näkee muslimin noinkin ahkerana, isot tukit vaan lentelee kun muslimin ja ikuisen sossuilun välissä on harmittavasti rasistinen islamofobia-aita.
Olisi kannattanut odottaa aidan valmistumista tuolla Puolassa ja sitten vasta myöntää turvapaikkoja valkovenäläisille, Se urheilija olisi pitänyt sijoittaa kauas ValkoVenäjästä.
Taisi tulla pakolaisaseen käyttö vaan yllätyksenä.
Kyllä se näyttää siltä, että Suomenkin tulee aidata kokio Venäjän vastainen raja. Muuten tulee ennemmin tai myöhemmin lunta tupaan.
Tällä hetkellä itärajaa valvoo Venäjä, ja se on nimenomaan Venäjä, joka estää kehiksiä tunkeutumasta suomeen, ei Suomen rajavartiosto.
Suomen rajavartiosto saattaa kaikki maahan tulevat kehikset suoraan vastaanottokeskuksiin.
Juuri niin, tekee vielä hyvää työtäkin. Suojelee Suomea Suomen omilta päättäjiltä.
Paljonko pitäisi maksaa, että sanoisit: ryssälä on paska maa?
’Tällä hetkellä’ ei kuulosta oikein siltä, että olisi varaa tuudittautua mihinkään afganistanilaiseen oopiumuneen.
Jos vaikkapa Vanhanen avaa suunsa ja tuumii Venäjälle käyvän huonosti 15 vuoden päästä, niin Putin voi tuumata, että Suomellepa voi käydä huonosti jo tänään.
Sitä se kyllä on, ei maksa mitään, rajalla kuitenkin valvonta toimii. Arvokas asia eikö niin? Suomen pehmeäpäiset päättäjät eivät saisi rajaa pidettyä kiinni sitten millään.
Niin on, mutta rajavalvonta siellä toimii. Venäjä käyttää kyllä pakolais-asetta Suomea vastaan heti kun kokee hyötyvänsä siitä
Venäjä antaa käyttää maaperäänsä, jotta tulijat pääsevät Valko-Venäjälle. Joten totta kai se käyttää pakolaisasetta heti kun kokee itse siitä jotakin hyötyvänsä.
Näin on. Suomi ei ole vielä toistaiseksi ollut Venäjän tähtäimessä pakolais-aseen suhteen.
Ai ei vai?
Ei tänä vuonna.
Tupahan on jo täynnä ko. lunta. Ensin suoraan moskovasta ja nyttemmin brysselin ja ameriikan kautta koukaten.
Luntahan tänne mahtuu YK:n mukaan n 60.000.000 hiutaletta. Tosin hiutaleet voivat olla hieman tummempaa sorttia.
Neuvostotiedustelun ja sen perillisten ripulin roippeet sieltä yk:sta semmosta tuumaa.
Tuo 60 miljoonaa asukasta Suomeen esiintyy Ramboll yhtiön tekemässä tutkimuksessa jossa tuodaan esiin eri maiden kyvykkyydet ja maa-alat sijoittaa alueelleen asukkaita..Saksa on tutkimuksessa olevan jo täynnä..samoin UK..tutkimus on senverran aikaa sitten tehty että Brexittiä ei oltu vielä toteutettu..en muista oliko Ramboll paperit YKn..saattoi olla EUn aikaansaannos..pitääkin kaivella esiin.
Puolasta voi ottaa autolautan suoraan Nynäshamniin ja sieltä körötellä paikallisjunalla Tukholman keskustaan.
Russkipoika on muutenkin aggressiivisella päällä, piti jättimäisen sotaharjoituksen Kaliningradissa, vain 535 km Tukholmasta, eikä kutsunut ruotsalaisia tarkkailijoiksi vaikka tapa on.
Ruotsin armeija ei olisi edes kerinnyt lähteä tarkkailemaan. Ruotsin armeija on kiireinen 24/7 Bride marsseilla, puolustaessaan sateenkaarilippua.
Kyllä seuraava kok sdp vihreät vetoinen hallitus varmistaa loputtoman tulija virran paikkaamaan työvoimapulaa. Siinä ei Puolan raja-aita paljon estä, ehkä vähän hidastaa.
Tilanne on huolestuttava ellei suorastaan pelottava, Valko-Venäjä on ydinasevaltio ja mitä ilmeisimmin tärähtäneen diktaattorin käsissä.
Puola on kovan paineen sekä valinnan edessä, antaako periksi hirviölle vai suojellako kansalaisiaan.
Epäilen Puolan kallistuvan jälkimmäiseen ja juuri se tekee asiasta pelottavan, Puola käyttää rajalla niin paljon voimaa kun tarvitsee, estääkseen alueelleen tunkeutumisen.
Siitä syttyy sota, asia on täysin hyökkääjän käsissä sytyttääkö sodan vai ei.
Valko-Venäjällä ei ole ydinaseita.
Tuohan on ihan sotaa jos väkisin kielloista huolimatta yritetään työntää ukkoja rajan yli, kai eu sitten puolustaa jos puola joutuu alkamaan ampumaan.. nähdään ne turvatakuut..
Sotaahan se on, tai ainakin jonkinlaista valmistelua ja pahaa provokaatiota.
Eikö täällä oikeasti tiedetä, että Puola on NATO-maa? Vai eikö tiedetä, mitä se tarkoittaa?
Puola on nato-maa ja Puolassa on sama pelko kuin Liettuassa, että tällainen tahallinen provosointi voi aiheuttaa konfliktin.
Siinä konfliktissa eivät Puola ja Liettua ole EUn varassa, vaan hieman suuremman liittolaisen.
Sellaisen, jota Imperialistinen Roistovaltio Ryssä pelkää.
Mitä sanoo Jens Stoltenberg? Onko joku kysynyt?