Muutaman päivän hiljaiselon jälkeen pistoolit on taas kaivettu jemmasta ja ammuskelu aloitettu. Viime yönä saatiin aikaiseksi viittä vaille tuplamurha, mutta kohteet jäivät toistaiseksi henkiin.
Huddingen Flemingsbergissä, aivan paikallisen poliisivankilan nurkilla, aloitettiin kovan puoleinen tulitaistelu ennen puolen yön aikaan. Kun poliisi saapui paikalle, niin pensaasta löydettiin 30- ja 50-vuotiaat miehet, jotka olivat haavoittuneet vakavasti. Toistaiseksi vielä kuitenkin hengitys toimii normaalisti.
Yön aikana Flemingsbergin ympäristössä oli isoja ratsioita, mutta ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta, jota tutkitaan murhan yrityksenä.
Tapauksessa oli siis hyvät ainekset kunnon reippaaseen tuplamurhaan, mutta liekö siellä palkattu torpeedoiksi jotakin aloittelijoita.
Sundsvallissa ammuskeltiin iltauutisten aikaan. Mies hakeutui tämän jälkeen oma-aloitteisesti sairaalaan, jossa paikkailtiin ampumahaavoja. Neljä henkilöä otettu kiinni epäiltynä murhan yrityksestä.

Tuomari Nurmiota mukaillen:
Huddingen yössä vilkkuu
Monikulttuurin kirkas valopilkku
Suuliekit pistoolein siellä
Pitää ahmedit Paratiisin tiellä
Kehdosta hautaan
Vie Allahin lautta
Tuhansien laukausten kautta
Lyijyviiikate musuja niittää
Hautaustoimistot vain kiittää!
Meillä maturikollisuus keskittyy vasta isoihin kaupunkeihin. Toisin on vihreiden ihailemassa svedustaniassa. Ei tarvitse olla kovin kummoinen kyläpahanen niin jo pyssyt ja pommit paukkuvat.
Onneksi pimpsahallitus sai vielä ainakin yhden vetovoimatekijän kuntoon ennen vaaleja eli laajennetun terveydenhuollon laittomille, jonojen ohi tottakai.
Väitänpä, että ilman koronaa meillä olisi tässä vaiheessa ainakin miljoona uutta rikastajaa kaduilla.
Korona pelasti maamme täydelliseltä tuholta.
Apropå korona: Hep Starsien Svenne Hedlund sai koronan ja kuoli sen aiheuttamaan molemminpuoliseen keuhkokuumeeseen just eilen tai toissapäivänä. Keikkaili vielä syksyn. 70+
Hep Starsin klassikko – Cadillac
https://www.youtube.com/watch?v=8I10nTYEKF8
hehehehe, poika, sähän alat oppia!
Hengitys ja puhe toimivat. Lieneekö tämä ollut vasta ensimmäisen tason varoitus polvitönkköineen?
Flempassa on tapahtunut niin paljon että sehän menee jo Rinkebyn ohi. Rinkebystä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan.
Koraanimellakoista on taas saatu uusia Aapoja tuomituksi, muistaakseni Linköpingissä. Joku, jolla jo oli 4 vuoden tuomio, sai 2 vuotta lisää. Yes! Olisi hienoa jos löytyisi naamakuvat koko tähänastisesta Aapojoukosta. Olisi siinä suomalaisilla miettimistä… Suomenkin pitäisi tilata Paludan, se saattaisi herättää muutamia pottunokkia ruusunpunaisista talviunistaan.
Pitää kerätä pärstäkertoimia ja tehdä kooste jossain vaiheessa.
Mikä on uhriluku tällä hetkellä Ruotsissa? Ennätysvuotta on yksi sun toinenkin veikkaillut. itse arvelin kesällä vuoden loppuun mennessä luvun 65. Ollaanko jo lähestymässä meikän arvausta? Aika makaaberiahan tällaiset murhaveikkailut on, mutta toisaalta itsehän nämä ananakset tämän shown meille järjestää. Mites ois veto lukijoiden kesken Paavo cariño? Jos vaikka tarjoisit kaljat sille joka osuu oikeaan? Ja jos se olen minä, joka en alkoholia käytä, niin mulle kelpaa hedelmäsmoothie, vaikka Tanto Juicebaarissa joka on minun suosikkikaupunginosassa Södermalmilla, ihan siellä pohjoisrannassa Tantogatanilla. Voimme juomat nauttia Tantolundenin ihanassa puistossa joka on ihan siinä vieressä. Samoin silta josta pääsee Huddingeen elämysmatkalle. Tai vaikka Botkyrkaan jos tulee vaikkapa kutsu 🤪
Taitaa jo olla kevättä rinnassa…?
Oisko noin? Ei täällä Palmasissa vuodenaikoja sillä tavalla huomaa mutta voihan se olla hormonitasapaino tai muita naisten juttuja joita te miehet ette välttämättä aina ymmärrä. Eikä muuten ole aina tarpeenkaan ymmärtää. Elämä on paljon jännempää kun ei ymmärrä toisesta kaikkea. Teillä miehilläkin on omat hormonitasapainojuttunne. Ei lähtenyt kuuluisa uhkapeluri Tajukangas vetoon mukaan. No ei se mitään. Otetaan sitten pirtelöt kun löytyy sopiva rako…kalenterista meinaan 😉
Ai mihin vetoon?
No vetoon että tarjoat kaljat sille joka osuu raatoluvussa oikeaan. Tuossa ylempänä olevassa kommentissani siitä kerron tarkemmin. Ja jos minä voitan niin kelpaa smoothie Tantolundenin puiston vieressä olevassa smoothiebaarissa. Siitä ihan vierestä voimme ylittää sillan josta pääsee vaikkapa sinne Botkyrkaan, tai vaikkapa Huddingeen kokeilemaan elämysmatkailua. Tsekkaa toi mun kommentti tuolta ylempänä jos asia yhtään kiinnostaa.
Tällä hetkellä taitaa olla 60, en ihan ole varma, pitää tarkistaa, mutta hiljaista ollut viime aikoina, joten 65 on lähellä.
Tarkistapa samalla mahtuuko vielä pikkutakki päälle. Mutta asiaan. Etkö sinä jossakin jutussa maininnut, että joulukuussa yleensä alkaa tapahtumaan? Että joulukuu olisi sellainen kuukausi jolloin blattet alkavat taas lahtaamaan toisiaan urakalla. Oliko näin myös viime joulukuussa? Merkillinen juttu. Luulisi, että kesä – tai heinäkuu olisi aktiivisin kuukausi.
Nythän on tullut puukotuksia sen sijaan, jätetäänkö ne laskematta?
Ampuma-aserikoksesta on kyse. Nimenomaan sellaisista joissa on henki lähtenyt.
Totalt har 60 skjutits till döds. Vilket är rekord.
https://petterssonsblogg.se/2022/12/04/nummer-55-falld-i-sodertalje/
Tuolla tuo veikkauskisa tämän vuoden ammutuista on:
https://pt-media.org/2022/10/21/ruotsissa-tulossa-ampumismurhien-ennatysvuosi/
Marraskuun loppuun mennessä on kuolleita 59 kpl.
https://polisen.se/om-polisen/polisens-arbete/sprangningar-och-skjutningar/
Näin itsekin muistelin, eli vielä pitäisi kuusi raatoa saada jotta saisin arvaukseni kohdilleen.
Melkein arvasin että joku on keksinyt laittaa vedot pystyyn tästä. No ei siinä. Kuten sanoin itse, nämä ananastukat tämän shown meille tarjoaa. Ei täällä pakko ole olla, jos ei meno miellytä, niin aina täältä voi painua v*****n.
Uhreiksi ei lasketa gangstereita ja muita jengiläisiä, jotka ovat rikollisessa toiminnassa mukana. Akuutti lyijymyrkytys liittyy vain valitun ammatin vaaroihin. Itsepähän ovat alansa valinneet, eikä ole ollenkaan huono juttu, että yhteiskunnan syöpäläiset laittavat toisiaan kylmäksi.
Ruotsi on nyt Paras Maa Elää ja Suomi on vasta sijalla 6 eli kaikkein huonoin Pohjoismaista. (lähde: US News and world reports)
Kymmenen parasta (USA ei ole joukossa…):
1. Sverige
2. Danmark
3. Kanada
4. Schweiz
5. Norge
6. Finland
7. Tyskland
8. Nederländerna
9. Australien
10. Nya Zeeland
https://www.expressen.se/nyheter/sverige-basta-landet-i-varlden-att-leva-i/
Mitä nyt kukainenkin arvostaa hyvän valtion mittarina.
Singapore ei ole menestynyt tuossa vertailussa yhtä hyvin kuin Ruotsi.
Siellä ei olekaan esim. Ruotsin kaltaista hyvää julkista terveydenhuoltoa, josta saa laadukasta hoitoa tultuaan kadulla ryöstetyksi ja joukkoraiskatuksi.
Singaporessa puolestaan ei tarvitse pelätä joutuvansa kadulla ryöstetyksi eikä raiskatuksi.
Tässä on YK juuri valmistunut tilasto, joka on aika yksityiskohtainen kaikilla elämän alueilla.
https://dashboards.sdgindex.org/rankings
Kun klikkaa suomi saa tarkempaa tietoa, jos vielä lataa profiili PDF saa vielä yksityiskohtaisempaa tietoa esim. Unkaria 43 syytetään korruptiosta, niin eu maalla Bulgarialla 42 on vielä pahempi ja Romania 45
Se ei lopulta paha,jos sontiaiset toisiaan ampuvat,mutta se osuma pitäisi olla aina naks,ei tarvitse ommella-lätkiä laastareita. Jokainen paskakasa pois kentältä,miinus 1 riesa .