Onko syntyvyys oikeasti matalaa, vai onko se vain kuvitelmaa?

Juttelin vanhan äitimuorini (ikää 81 vuotta) kanssa syntyvyydestä, sillä mummeli luultavasti jotakin tietää asiasta, sillä on työskennellyt ikänsä sairaalan synnytysosastolla.

Vähän alkuun ensin tilastoja, maailma on muuttunut paljon reilussa sadassa vuodessa: 1900-luvun alussa nainen synnytti keskimäärin vajaa 5 lasta. Ja kun puhutaan suurista ikäluokista, joka tarkoittaa noin 1945 nurkilla syntyneitä, niin tosiasiassa viime vuosituhannen alkuun verrattuna sotien jälkeen syntyvyys ei ollut mitenkään erityisen suurta, vain noin 3,5 lasta per nainen. Vuonna 1960 syntyvyys Suomessa huiteli vielä 2,72 lasta per nainen.

Joka tapauksessa jos otetaan mittariksi sodanjälkeinen Suomi ja vuosi 1945, niin sen jälkeen syntyvyys laski tasaisena käyränä. Vuonna 1969 suomalaiset naiset synnyttivät ensimmäisen kerran alle 2 lasta per nainen ja jonkinlaisen huipun voidaan sanoa olleen vuoden 1973, jolloin lapsia syntyi 1,49 lasta per nainen.

Vuoden 1973 jälkeen ei ole tapahtunut mitään erikoista. Lapsia syntyy suurin piirtein saman verran. Vuonna 2019 lapsia syntyi tähän mennessä vähiten, 1,35 lasta per nainen, mutta sitten se taas on lähtenyt hienoiseen nousuun. Mutta vuoden 1973 notkahduksen jälkeen lapsia syntyy joinakin vuosina aavistuksen verran enemmän, toisina vähemmän.

Toisin sanoen Suomessa ei nykypäivänä ole olemassa mitään radikaalia syntyvyyden vähenemistä, jolla olisi yhteiskunnallista merkitystä.

– – –

Miksi naiset sitten eivät synnytä? Tai kysytään mieluummin niin, että miksi syntyvyys lähti laskuun jostain 1960 alkaen. Pidetään tosiaan mielessä se, että syntyvyys on pysynyt jostain 1970-luvun alusta, eli reilu 50 vuotta suurin piirtein samanlaisena.

Mutsini mielestä suurin syy syntyvyyden laskuun on ehkäisy, joka yleistyi 1960-luvun alkupuolelta tultaessa 1970-luvulle. Ehkäisypillerit olivat kuulemma varsinkin 60-luvun loppupuolella ja 70-luvun alkupuolella erittäin suosittuja nuorten naisten keskuudessa.

Sitä ennen jokainen seksiakti oli riski tulla raskaaksi. Ja kun ei ollut abortteja, niin ainoa mahdollisuus oli synnyttää lapsi. Myös abortit hän katsoi osaselitykseksi, mutta suhteessa ehkäisyn yleistyminen oli syy lasten syntyvyyden laskuun.

Tärkein hänen mielestään on kuitenkin kaikkien tekijöiden summa. Maailma muuttui 1960-luvulla melko radikaalisti. Suomi voidaan jakaa jostain 1960-luvulta ennesvanhaiseen ja nykyiseen Suomeen. Näiden Suomien välillä ero on todella valtava.

Kun nykyään tosiaan puhutaan siitä, että suomalaisten naisten lasten saantiin vaikuttaisi maahanmuuttajat, verot ja sen sellaiset tekijät, niin ehkä tällaiset väitteet ovat melko kuvitteellisia. Kuka muka jättäytyy lapsettomaksi maahanmuuttajien tai verojen takia. Eikä 1970-luvulla ollut olemassa edes maahanmuuttajia, jotka olisivat voineet vaikuttaa lapsentekopäätöksiin.

– – –

Syntyvyydellä ulkomaalaisten ja suomalaisten naisten välillä ero on suuri. Ja tarksti ottaen erityisesti somalialaiset naiset saavat keskimäärin 3,5 lasta.

Subscribe
Notify of
guest
21 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Rokadi

Olipa merkillistä analyysia ja syiden keksimistä johonkin, mutta mihin?
Lapsia ei PT:n mukaan hankita maahanmuuttajien takia. Mitä tuo tarkoittaa?
Yhteiskunnalliset muutokset ja ehkäisypillerit ovat vaikuttaneet syntyvyyteen, mutta ne ovat hyvin lyhyen historian ilmiöitä. PT ja äitinsä eivät vertaile väestömäärää ja syntyvyyttä vaikkapa isovihan aikana 1700-luvun alkuvuosikymmeninä verrattuna nykyiseen.
Voihan olla, että näiden turbulenttien aikojen seurauksena voi olla kantasuomalaisten lisääntyminen.

Dan Wesson

Silti Suomen väkimäärä on suurempi kuin koskaan historiassa. Kuuden miljoonan rajapyykki lähestyy. Isojen kaupunkien asukasmäärä lisääntyy koko ajan, ja asuntoja pitää rakentaa aina vain lisää. Mistä se ihmismäärä tulee?

Dan Wesson

Kehitysmaamuslimien keräämisellä asiat eivät parane mihinkään, jos pitäisi tuottaa verotuloja. Kemun kohdalla se on kokonaisuutena aina miinusmerkkinen. Punaviherkommistia se ei haittaa, koska velkaa voi loputtomasti ottaa lisää, ja nostaa veroprosenttia. 

Krille neger

Sehän tulee juurikin kehitysmaamaahanmuutosta. Suomen väkiluku kääntyi laskuun pari vuotta sitten jos huomioidaan vain syntyperäiset suomalaiset, mutta jos lasketaan mukaan keharit niin saimme väestömäärään plussaa pari-kolme kymmenen tuhatta. Sama juttu tapahtui muutama vuosi sitten Ruotsissa kun siellä ylitettiin 10 miljoonaa asukasta. siihen oli laskettu kaikki keharit. Jos niitä ei olisi laskettu, Ruotsin väkiluku olisi edelleen alle 10 miljoonaa. Suomessa ja hyvin monessa muussa eu-maassa ongelma on se, että hankitaan vain se yksi lapsi joka ei ole riittävästi jotta väkiluku kasvaisi edes himpun verran. Joku voi kysyä mitä vikaa siinä on jos suomalaisia olisi kolme miljoonaa. No se vika siinä on, että kuinka hoidamme vanhentuneet ikäluokat. Koska Suomessa heitä on ylivoimaisesti enemmän kuin nuoria ja minä ja tuskin kovin moni muukaan haluaa vanhuuden päivillään somalia pyyhkimään persettä sikäli kuin he olisivat siihen halukkaita (eivät ole). Muistaakseni alin syntyvyys on Virossa ja kun huomioidaan, että heitä on reilu miljoona, on heidän mietittävä kuinka syntyvyyden ongelma ratkaistaan.

mariD

Silloin kun väestö vähenee myös kulut supistuu.

RullatonHuuli

Jep, kehareita vaan niemet ja notkot täyteen niin “hywä” tulloopi…

TAre

Hallitsematon maahantunkeutuminen länteen tuhoaa sen sivilisaation 50 vuodessa ja huomioikaa lähes kaikki eurooppaan pyrkivät ovat nuoria miehiä, on vaikea löytää niiltä veneistä naisia ja lapsia. Mustaa miesmassaa ääretön määrä.

Arkkimankeli

Lieneekö niin, että globalisaation aiheuttama ns. käänteisen kehitysavun lisääntyminen ja tuotannollisten työpaikkojen vähentyminen ovat tehneet yleisistä tulevaisuuden näkymistä huonompia kuin 1950-1980 -luvuilla jolloin Suomi punnerrettiin hyvinvointivaltioksi.

Myöskään peruskoulun digi-inkluusio tuskin erityisesti houkuttelee tekemään lapsia opintielle.

Last edited 3 päivää sitten by Arkkimankeli
Kalsarikännit

Syntyvyys Suomessa ei sinänsä ole kovin hälyyttävä asia. Mutta jos tarkastellaan naisia jotka ovat suomalaisia ja jotka synnyttävät suomalaisia lapsia niin silloin alkaa ahdistaa.

Kuka muistaa artkkelin:

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201702052200065464

Jos muistellaan niin 1800 luvulla suomaalinen nainen synnytti keskimäärin kahdeksan lasta. Ja jos siihen ympätään tuo 1900 luvun alun viisi lasta, niin nykyisen kuolleisuuden ja syntyvyyden erotuksena voidaan todeta että tämä maapala nimeltään Suomi tullaan valloittamaan ilman yhtään laukausta.

Mitä muuten tapahtui tuona vuonna kun käyrä lähti laskuun? No, lukion 3-luokkalaisille tytöille alettiin antamaan HPV-rokotetta. Se laukaisee osassa ihmisiä autoimmuunisairauden eli tekee ihmisen steriiliksi. Duo Decimissä on siitä hyvä kuvaus.

…eli, teiniraksaudet jäivät aluksi pois. Ja kun hedelmällisten ihmisten kappalemäärä laskee, edessä on sukupuutto. Ja siltä ei voi välttyä jos syntyvyys laskee alle 1.30:en. Ja sitä se on ollut suurissa suomalaisissa kaupungeissa jo viitenä vuotena peräkkäin.

On siis aika katsella minkälaisessa yhteisössä aikoo viettää loppuelämänsä.

mariD

HPV- rokote suojaa papilloomaviruksen aiheuttamilta sairauksilta sekä ehkäisee tehokkaasti kohdunkaulan syöpää. Kun nämä rokotukset aloitettiin aikanaan, naiset saattoivat synnyttää turvallisesti ja lapsiluku lähti itse asiassa nousuun.
Johan sen pystyy näkemään käppyrästä – – > eli siitä kuinka lapsiluku on noussut 1800-luvulta aina näihin päiviin saakka.

Kaarlo Markkanen

Mielestäni kaikki alla uusiutumisluvun, joka on vähän yli 2, olevat kokonaishedelmällisyysluvut ovat alhaista syntyvyyttä. Tällöin väestö vähenee pitkän ajan kuluessa. Ilmeisesti näin ei ollut kun suuret ikäluokat olivat lastenhankkimisiässä tällöin lapsia syntyi, koska synnytysikäisiä suhteessa muun ikäisiin oli enemmän kuin nyt.

mariD

Totta. Jos väkiluku halutaan saada nousemaan, on keskimääräinen lapsiluku oltava vähintään 2,1. Virossa muistaakseni tuo luku oli 1,3 eikä Keski-Euroopassakaan mene sen paremmin. Mikä siis neuvoksi? Keharimaahanmuutolla tätä ongelmaa EI ratkaista, päinvastoin sillä luodaan lisää ongelmia.

Moonman

Jos välillä huomioitaisiin tämä aihe miesten näkökulmasta: 35-vuotiaista miehistä puolet on lapsettomia. Samanikäisistä naisista luku oli 35% eli rikkaat ja jännämiehet tekevät lapsia useamman eri naisen kanssa, kun taas tinderin luomiin kriteereihin sopimattomat tai muuten liian tavalliset miehet eivät kelpaa.

Viranomaisten onneksi kelpaamattomat suomalais-miehet ovat pullamössöytyneet ja jäävät yksin runkku-kuutioihinsa pelaamaan, eivätkä muodosta möliseviä jengejä kuten paskastaneissa, missä moniavioisuuden takia naisetta jäävät miehet lähtevät terrorisoimaan Eurooppaa.
Hintalappu tulee sitten myöhemmin naisettomuudesta/perheettömyydestä johtuvien mielenterveys-ongelmien ja alkoholismin yms. muodossa.

mariD

No mutta kun…miehet pystyy nykyisin synnyttämään. Niin mikä tässä nyt on se ongelma? (non dirmi che hai sentito il sarcasmo la prima volta)?

TAre

Tämä ongelma on ratkaistu n. 100 vuoden päästä jos ihmiskunta selviää sinne asti. Lapsia tehdään laboratoroissa, ihmisä tarvitaan vain taikinan ainesosien luovuttajina ja lapsia haudotaan joissain hautomakoneen tapaisissa säiliöissä.

Poska Pastaaja

Miksi naiset sitten eivät synnytä?

>ctrl+f
>feminismi
>No results found.
Tämä kaikista tuuteista varsinkin viimeiset 30 vuotta tyrkytytetty ideologia on iso osasyy, muistakaa että naisen paikka on töissä (varsinkin niiden hedelmällisimpien vuosien aikana) ja että perheen perustamisesta ja perinteisistä rooleista haaveilevia nuoria naisia mustamaalataan omien lajitovereiden puolesta niin kovasti että se on pahempi mainehaitta kuin rasismin harrastaminen.

Ns. boomereiden voi olla myös vaikea sisäistää tosiasiaa siitä että nykyään kunnollinen mies jolla on työpaikka, talous ja muutkin perusasiat kunnossa ei kelpaa yhdelläkään naiselle varsinkaan jos pituus tai sosiaalinen status ei ole naisen haluamalla tasolla niin edes ensitreffeille ei ole asiaa puhumattakaan mistään lastentekoon liittyvästä. Tässä pitää ymmärtää myös se että nuorilla naisilla on nykyään valinnanvaraa PALJON enemmän kuin oman kylän ja lähipiirin tuntemat miehet koska nykyään meillä on internetiksi kutsuttu asia ja deittisovellukset jotka avaavat naisille tuhansia vaihtoehtoja ympäri maailman ympäristössä jossa jo lähtökohtana on tilanne että jokaista naista kohtaan on ainakin kolme miestä joista jo matemaattisesti kaksi kolmasosaa jää ilman kaveria. Nykyään suurin osa ihmissuhteista perheenperustamisikäisillä myös alkaa näistä deittisovelluksista, ne ajat jolloin ihmiset tapasivat toisensa livenä ovat mennyttä puhumattakaan kirjeenvaihdosta alkuunsa saaneista suhteista.

Kylmä tosiasia on että keskimääräiselle nuorelle miehelle edes naisten tapaaminen on pelkkä haave ja seksin harrastaminen ja OMIEN lasten saaminen sula mahdottomuus. Naiset myös mieluummin kaveeraavat samojen miesten kanssa kuin tyytyvät keskinkertaisuuksiin ja vain rikkaille ja rikollisille alakerta aukeaa.

9hjz7
mariD

Olen todistanut teoriasi vääräksi omassa elämässäni. Enkä ole ainoa. Avomieheni ei ole rikollinen eikä rikas. Itse asiassa minä olen varakkaampi. Rakastan häntä koska olemme sielunkumppaneita. Teitä joitakuita saattaa naurattaa tällainen mutta, lyön melkein vetoa, että teistä jokainen kaipaa vilpitöntä, ehdotonta, syvällistä jne rakkautta.

Ikävää huomata, että viimeisen vuoden aikana naiset saavat sapiskaa milloin mistäkin; maahanmuutto on naisten vika, naiset ne matut tänne tilasi kuten eräs nimimerkki kuulu), pilaavat parisuhdemarkkinat pariutumalla matujen kanssa ynnä muuta roskaa. Meitä naisia on maapallolla 50 % joten miettikääpä olemmeko me kaikki samasta muotista? Samoin teitä miehiä on saman verran. Miettikääpä oletteko te kaikki samasta muotista.

Tästä aiheesta en enää ala jänkyttämään. Ihme, että jaksoin tulla kommentoimaan sillä viime ajat ovat olleet hyvin raskaita mutta onnentäytteisiä.

Tällä hetkellä olen kuitenkin liian väsynyt mihin tahansa debattiin koski se mitä tahansa. Kaikkea hyvää kaikille lukijoille – mis mejores deseos de una feliz mamá de gemelos))))))

Oh100

Syntyvyys laski, koska kaikki lasten hoitoon ja kasvattamiseen liittyvät asiat sosialisoitiin

Jos ne purettaisiin niin todenäköisesti lasten saantia arvostettaisiin ihan toisella tavalla…

chrome_screenshot_7.7.2024-8.03.21-GMT03_00
Anonyymi

Mihin Suomi tarvitsee lisää väkeä, kun tälläkin hetkellä lienee 200 000 työtöntä suomalaista ja 50.000 työtöntä ulkomaalaista? Tämä on minulle ihmetyksen paikka. Tulevaisuuden työntarve on joitakin ammattialoja lukuunottamatta pienenemään päin, koska tekoäly ja robotit tulevat korvaamaan ihmistyövoimaa entistä enemmän ja niin korkean teknologian osaamiseen ei kehitysmaalaisista ole mitään apua. Näin jokin aika sitten tv-ohjelman huippuautomatisoidusta autotehtaasta; robotit hoitivat lähes kaiken eikä montaakaan ihmistä näkynyt valtavissa saleissa, joista valmistui autoja liukuhihnalta tiuhaan tahtiin. Ihmiset saattoivat myös hakea tilaamansa auton suoraan tehtaalta eli mitään välikäsiä ei siinäkään tarvittu.

RullatonHuuli

Vattu kun kaikki tuntuu niin kusemakuiselta kusetukselta nykyisin, ettei mitään ra- jaa…