Verohallinto on perinyt työnantajayrityksiltä ennakonpidätyksiä kaavamaisesti 40 prosentin mukaan, vaikka todelliset ennakonpidätysprosentit olisivat olleet huomattavasti pienempiä. Käytännöstä tekee ongelmallisen se, että verottajan menettely ei ole perustu lakiin, eikä korkeimpien oikeuksien oikeuskäytäntöön, vaan Verohallinnon omaan sisäiseen, salaiseen ohjeeseen.
Asiaan kiinnitetään huomiota Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) maaliskuussa antamassa ratkaisussa KHO 2024:36..
Tapauksessa oli kyse liikkuvaa telinetyötä tekevien työntekijöiden matkakustannusten korvauksia koskevasta riidasta verovuosilta 2016-2018. Työnantajayrityksen mukaan korvaukset tulkittiin verottomiksi. Työnantajayrittäjä noudatti metalliliiton työehtosopimusta, jonka mukaan korvaukset olivat verovapaita.
Verohallinto oli suorittamassaan verotarkastuksessa eri mieltä yrityksen kanssa. Sen mielestä korvaukset olivat verollisia ja niistä piti maksaa ennakonpidätykset. Myöhemmin verohallinto poisti ennakonpidätysten maksuvelvollisuuden vuoden 2016 osalta kokonaan ja vuosilta 2017 ja 2018 osittain. Maksuun määrätty ennakonpidätys oli noin 15 210 euroa vuodelle 2017 ja noin 20 400 euroa vuodelle 2018.
Ennakonpidätys tarkoittaa arvioitua veroa, joka henkilön palkasta maksetaan palkanmaksun yhteydessä. Työnantaja perii ja tilittää ennakon verohallinnolle.
Ennakonpidätykset tehtiin perusteetta 40 prosentin mukaan
Verohallinto vaati maksamatta jääneitä ennakonpidätyksiä maksuun 40 prosentin kaavamaisen ennakonpidätysprosentin mukaan. Verohallinto toimi näin, vaikka yrityksen veroasioiden edustajana toiminut varatuomari huomautti asiasta kirjallisesti verohallinnolle ennen verotarkastuksen valmistumista. Verohallinnon olisi ollut mahdollista toimia nyt KHO:n vahvistaman kannan mukaan oikein jo tuolloin vuonna 2019 ennen keväällä 2024 loppusilauksensa saanut jupakka alkoi.
Työntekijöiden oikeat veroprosentit olisivat olleet laskettavissa oikein jo syksyllä 2019. Yhdenkään työntekijän todellinen veroprosentti ei rakennusalan palkkatasolla ollut lähelläkään 40.
Yrittäjä valitti ratkaisusta ja vaati siihen oikaisua verotuksen oikaisulautakunnalta. Koska asia ei oiennut, joutui yrittäjä viemään asian Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuskaan ei muuttanut yrityksen verotusta. Yrittäjä sai asialleen valitusluvan korkeimmalta hallinto-oikeudelta, ja KHO otti asian käsittelyyn. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja verottajan oikaisulautakunnan päätöksen yrittäjän hyväksi, ja palautti asian uudelleen Verohallinnon käsittelyyn.
Päätöksessään KHO huomauttaa, että verottaja ei ollut noudattanut ennakkoperintälain vastaavuusvaatimusta. Se tarkoittaa sitä, että myös jälkikäteen ennakkoveroa perittäessä tulee noudattaa periaatetta, jossa veroa peritään sen verran kuin tuloa saaneen verotukseen on tarpeen. Ylimääräistä ei saa periaatteen mukaan periä. Ennakonpidätys olisi siis pitänyt suorittaa todellisten tulojen eikä kaavamaisen 40 prosentin pidätyksen mukaan.
Ongelmana päätöksessä nähtiin myös se, että toimitettu ennakonpidätys vaikuttaa myös yrittäjälle aiemmin määrätyn veronkorotuksen määrään. Veronkorotus perustuu jälkikäteen määrättyihin veroihin. Veronkorotus on rangaistusluonteinen hallinnollinen maksu, ja se estää asian käsittelyn rikosoikeudellisesti.
Ongelmana myös veronkorotus ja kaksoisrangaistavuuden kielto
Myös veronkorotus oli toteutettu lainvastaisesti liian suurena. Yritys oli vaatinut valituksessaan KHO:lle myös Euroopan Unionin tuomioistuimelle (EUTI) tehtävää ennakkoratkaisua ne bis in idem-periaatteen soveltamisesta tapaukseen. Yrittäjän mielestä ennakon ylipidättäminen ja veronkorotus ovat molemmat hallinnollisia rangaistuksia, joita ei saa periä samasta asiasta. Yrittäjän käsityksen mukaan EUTI ei ole ratkaissut asiaa, jossa kyse olisi kahden hallinnollisen rangaistuksen päällekkäisyydestä. Ennakonpidätyksen tarkoituksena on turvata veron saaminen veronsaajalle, eikä toimia lakiin kirjaamattomana rangaistusluontoisena maksuna, tai ennakonpidätystä turvaamaan tarkoitettuna toimena. Suomen lain mukaan pakkokeinoista päättää tuomioistuin.
Erityisen huomionarvoista on se, että samankaltaisia tapauksia oli käsitelty eri oikeusasteissa aiemminkin vuosikausien ajan. Lain sanamuodosta, lain tarkoituksesta, sekä korkeimpien oikeuksien (KKO ja KHO) päätöksistä huolimatta verottaja oli jatkanut täytäntöönpanokäytäntöään.
Yritys saa liikaa perityt ennakonpidätykset takaisin
Yrityksen edustajan Janne Mannerin mukaan Verohallinto on ilmoittanut palauttavansa liikaa perityt ennakonpidätykset yritykselle takaisin. Verkkouutiset on nähnyt viestinvaihdon yrityksen ja Verohallinnon välillä sekä muita prosessiin liittyviä asiakirjoja:
“Verohallinto kuuli KHO:n ratkaisun johdosta yrittäjää, ja on ilmoittanut, että se on korjannut laskelmia. Palautuksia on luvassa yritykselle kesän aikana. Verohallinnon asiaa käsittelevän henkilön mukaan laskelmat jouduttiin tekemään käsityönä.”
Toisin sanoen KHO:n päätös on aiheuttanut Verohallinnossa lisätyötä. Manner pitää tilannetta verottajan itse aiheuttamana.
“On outoa, että vaikka veroasiamiehenämme asiassa toiminut varatuomari ilmoitti oikeasta menettelytavasta jo ennen jupakan aloittanutta verotarkastukseen perustunutta jälkiveropäätöstä, jatkoi verohallinto lainvastaista menettelyään ennakonpidätysten toimittamisessa”, Manner jyrähtää.
Mannerilla on ollut aiemminkin ongelmia Verohallinnon 40 prosentin kaavamaisen pidätyksen kanssa. Nyt käsillä oleva riita on jatkunut vuodesta 2018 saakka ja tullut juuri päätökseen KHO:n ratkaisun myötä. “Asiassa on nyt vierähtänyt kuusi vuotta, aikaa ja tupakkia on kulunut”, Manner puuskahtaa, “eikä lysti ilmaista ole ollut”.
Oikeudenkäyntikuluvaatimus mahdollisesti EIT:ssä
Yritys vaati KHO:n käsittelyssä myös oikeustaipaleen aikana uhraamiaan oikeudenkäyntikuluja, mutta turhaan. KHO ilmoitti tylysti, ettei kuluja korvata, vaikka yritys pääasiakysymyksen voittikin. Nyt yritys on tehnyt samaan instanssiin purkuhakemuksen oikeudenkäyntikuluista. “Käsitykseni mukaan lain sanamuodon, ja lain esitöiden mukaan oikeudenkäyntikulut tällaisissa tapauksissa tulisi korvata kokonaan”, Manner pohtii. ”Jos tämäkään ei auta, joudumme viemään asian todennäköisesti Euroopan Ihmisoikeus Tuomioistuimeen (EIT), ja kuluja tulee lisää”, yrityksen edustaja valottaa. “Aiemman EIT:n oikeuskäytännön johdosta asiassa EIT Stankiewicz vastaan Puola (vuosi 2006) oli kysymys oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä, jossa asianosaisille ei ollut myönnetty korvausta oikeudenkäyntikuluista, vaikka he olivat voittaneet riitajutun, jonka virallinen syyttäjä oli nostanut lain noudattamisen valvojan ominaisuudessa”, asiamiehenä KHO:n keväällä 2024 annetussa veroasiassa toiminut varatuomari kertoo.
Mihin 40 prosentin kaavamainen pidätysprosentti perustuu?
Lukuisista yrityksistä huolimatta Verohallinnon edustajat eivät yrittäjän mukaan koskaan verotarkastuksessa suostuneet kertomaan, mihin kaavamainen 40 prosentin ennakonpidätys perustuu. Laki kun puhuu enintään 40 prosentista.
“Verotarkastaja sanoi minulle suoraan, että hänen ei tarvitse kertoa syytä siihen, miksi ennakonpidätys toimitettiin 40 prosentin mukaan”, Manner toteaa. “Mielestäni asiassa ei noudatettu hyvän hallinnon periaatetta, vaan yritys jätettiin tyhjän päälle”, Manner valottaa. Manner jatkaa, että ”on mahdollista, että verotarkastajat ovat saattaneet syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen”. Yritys on pyytänyt asiassa OTT Matti Tolvasen lausuman asiasta. Manner kertoo, että asiantuntijalausumaan oli kirjattu sanatarkasti seuraavalla tavalla: ”… on perusteltua epäillä maksuunpanoesityksen tehneiden ja maksuunpanosta päättäneiden virkamiesten rikkoneen virkavelvollisuuttaan vähintään huolimattomuudeksi katsottavalla tavalla.”
Oikeusprosessin aikana ilmeni, että kaavamainen 40 prosentin pidätys perustuu verottajan sisäiseen ohjeistukseen eli niin sanottuun salaiseen ohjeeseen. Verottaja ei ollut aluksi suostunut näyttämään ohjeistusta vedoten salassapitosäännöksiin. Prosessin aikana ote verohallinnon toiselta virkamieheltä lopulta kuitenkin saatiin.
“Olen ymmärtänyt, että Suomi on oikeusvaltio. Miten hallinnollinen päätöksenteko voi perustua salaiseen ohjeeseen”, kysyy Manner ihmeissään, “jälkiverotuspäätöstä tehtäessä ei asiaa tuotu esiin millään tavalla.”
Verohallinnon käyttämälle kaavamaiselle 40 prosentin ennakonpidätykselle löytyy perusteet historiasta. Lainsäädännössä oli vuosina 1990-1995 pykälä, joka salli ennakonpidätyksen toimittamisen 40 prosentin mukaisesti, jos työnantaja oli laiminlyönyt ennakonpidätyksen osittain tai kokonaan.
Kyseistä pykälää muutettiin kuitenkin jo vuonna 1995. Silloin kyseistä kohtaa täsmennettiin siten, että ennakonpidätyksen saa tehdä enintään 40 prosentin suuruisena. Missään kohtaa ei siis sanota, että ennakonpidätys pitäisi suorittaa aina kaavamaisen 40 prosentin mukaan.
“Pyysimme varatuomarin aloitteesta lausunnon hyvin vero-oikeutta tuntevalta emeritusprofessori OTT Asko Lehtoselta, joka totesi nykyäänkin voimassa olevan ennakonpidätysmääräyksen (enintään 40 prosenttia) oikeuden olleen lakiin kirjattuna jo vuodesta 1995 alkaen”, Manner äimistelee.
Vuoden 1995 lakimuutoksesta huolimatta Verohallinto on jatkanut käytännön toimeenpanoa. Omassa KHO:lle toimittamassaan vastineessa Verohallinto oli myös katsonut, ettei sillä ollut velvollisuutta selvittää työntekijöiden oikeita veroprosentteja tilanteessa, joissa ennakonpidätys oli laiminlyöty. Siten Verohallinto piti 40 prosentin kaavamaista ennakonpidätystä asianmukaisena.
Aiheutuneilla konkursseilla mahdollinen yhteys menetettyihin työpaikkoihin
OTT Lehtosen lausunnon mukaan verohallinto on jatkanut vuonna 1995 muuttuneesta laista huolimatta 40 prosentin ennakonpidätysmenettelyään. Kun ottaa huomioon, että yleinen arvonlisäverokanta on vaihdellut 22-24 prosentin välillä, ja yhtiön tuloverokanta on vaihdellut 20-25 prosentin välillä, on selvää, että ennakoista perityllä 40 prosentin maksimimäärällä on saatettu mahdollisesti aiheuttaa aiheettomia konkursseja ja sen johdosta menetetty useita työpaikkoja.
Tilastokeskuksen mukaan konkurssihakemuksia on tehty vuositasolla 1995-2023 noin 9000-10 000. Jos arvioidaan, että vain puolet hakemuksista on tehnyt verohallinto, ja vain puolessa näistä hakemuksista toiminta on päättynyt tai loppunut kokonaan, voidaan arvioida, että vuositasolla toteutuneiden konkurssin johdosta työpaikkansa ovat menettäneet laskutavasta riippuen noin 2000-2500 yrityksen työntekijät.
Hakemuksen kohteena olevaa ei aina aseteta konkurssiin, ja sen johdosta pelkät hakemustiedot eivät kerro asiasta koko totuutta. Hakemus voi myös peruuuntua makettujen verojen tai vaikkapa sovitun maksujärjestelyn johdosta.
On oletettavaa, että mahdollisesti puolet edellä mainituista toiminnan loppumiseen päättyneistä konkursseista on ollut ennakonpidätykseen liittyvien verovelkojen takia, voidaan määräksi arvioida 1000-1200 päättynyttä yritystoimintaa.
Vuodesta 1995 alkaen kokonaismääräksi voidaan arvioida 29 vuoden aikana arviolta 29 000 – 34 000 konkurssin aiheutuneen väärin toimitetusta ennakkoperinnän soveltamisesta. Tarkkaa tietoa menetettyjen työpaikkojen määristä voidaan todennäköisesti vain arvailla.
Asiasta on yritetty saada verohallinnon kannanotto tietoluvat -palvelusta. Verohallinto ei ole kuitenkaan luovuttanut pyydettyjä tilastotietoja.
– – –
Artikkeli on lukijan artikkeli, eikä PT-media ota vastuuta artikkelin oikeellisuudesta.
Valtion virkamiehet eivät ole ainoita kiskureita kansalaisia kohtaan. Samaan joukkoon kuuluvat kaikki maksuja keraavat. Kansalaisten tulisi pitää omistaan kiinni, mutta useimmiten se ei onnistu, koska virkavalta määrää. Maanpuolustuksessa pitää jopa uhrata oma elämänsä. Sekin aika voi taas tulla.
Verotus on varkautta sanoi Puopolo ja on täysin oikeassa.
Asuisitko mieluummin valtiossa, jossa saat kerran kuussa valtavan nipun laskuja alkaen jalkakäytävän ja katuvalojen käyttömaksuista, mutta veroja ei tarvitse maksaa latiakaan?
Asuisin mielummin valtiossa jossa koulutus, terveydenhuolto, maanpuolustus ja hiemankyseenalainen oikeuslaitos sekä normaali infran ylläpito maksettaisiin verovaroista.
Loput verot kuten järjestöjen järjestöjen kattojärjestöt, apurahat neuvostorauhanyhdistyksille ja nämä kuuluttu kulttuurirahat jotka tarkoittavat erinäiisten järjestöjen kautta kavereilla ja toisille järjestöille jaettavia pla pla pla… ym. maksettaisiin vapaaehtoisesta verosta kun nykyään tuollaisia maksellaan niistä koulutus varoista ”koulutuksesta ei leikata” tarkoittaa juuri sitä, että koulutuksesta leikataan ja avustuksia erinäisille järjestöille kasvatetaan..
Verotus on sitä, että poliitikot siirtävät päätäntävallan suuresta osasta työsi tuloksena syntyneestä rahasta itselleen.
Etkö todellakaan saa yhtikäs mitään takaisin?
No, kun totean, että he siirtävät päätäntävallan rahoista itselleen, ei se ota kantaa siihen, antavatko jotain takaisin.
Jos antavat, ovat ne pakkomyytyjä palveluita, koska olen maksumies, vaikka en ole tilannut niitä palveluita. Jos päätäntävalta olisi itselläni, voisin itse päättää, mitä palveluita haluan tilata.
Tuo on verotuksen luonne. Jos eläisimme vapaassa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa, eivät poliitikot voisi ottaa väkisin. Sen sijaan poliitikot tekisivät listan siitä, mitä kaikkea suunnittelevat ja saisin itse päättää mihin asioihin annan rahaa.
Vähemmilläkin maksuilla pitäisi rehellisessä koneistossa saada jopa enemmän vastineeksi…
Verotus on todellakin varkautta. Pitää muistaa mitä se alun perin oli: aikoinaan rosvojoukot keksivät, että helpoin tapa vaurastua on varastaa niiltä, jotka jotain tuottavat. Nämä rosvolaumat keksivät ajan kanssa tarinan siitä, kuinka he ovat kuninkaallisia ja aatelisia. Varastamista alettiin kutsua kauniimmin verottamiseksi. Sitten verotettiin ankarasti, jotta kuningas pystyi sotimaan valtakuntansa, eli verotusalueensa, laajentamiseksi tai ainakin puolustamiseksi. Kansa oli olemassa siksi, että kansa tuottaisi ja verottaja saisi tuloja.
Näin on yhä edelleen, vaikka puheet ovat muuttuneet sellaisiksi, että meille uskotellaan kahdeksaa hyvää ja seitsemää kaunista.
Joten sinä siis haluaisit asua valtiossa, jossa saat kerran kuukaudessa paksun laskunipun alkaen jalkakäytäväien ja katuvalojen käyttömaksusta.
Vai oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea joka päivä käyttämäsi veroilla kustannetaan?
Veroilla kustannetaan vähän sitä, mikä on tarpeen ja paljon sitä, mikä on pelkkää tuhlausta ja suorastaan haitallista, kuten läpsyttelijöiden elättäminen.
Jos saisi laskun katuvaloista, olisi se ehkä kympin, mutta veroina kerätään sellaiset viisikymppiä.
Virkamiehet ja naiset ovat ja tekevät näitä hommiaan ns. virkavastuulla eli eivät ole vastuussa mistään.
Lait pitäisi muuttaa siten, että se ns. virkvastuu koskisi myös siihen virkamiehen, eiku henkilön, ”pitkään ja kapeaan leipään” joka ei näinä aikoina ole eikä ole aikoihin ollut kapea. Pitkä kylläkin.
Mokailusta maksat, tyyliin silmä silmästä. Tonnin virhe asiakkaalle niin satku pois tilipussista!!!
Joku perkeleen spämmeri tukkii näköjään kaikki keskustelut.PT voisi bannata tuon mulkun (Patinhas).
Joo joku robotti oli taas lähettänyt aamun aikana perkeleellisen määrän tuota spämmiviestiä. Ip-osoitteen perusteella tuli jostain Brasiliasta. 500 viestiä ehti lähettää, ennen kuin bannasin. Lisäksi jostain Kiinasta oli lähetetty 300 spämmiviestiä, mutta ne meni roskakoriin suoraan.
Oikeusprosessin aikana ilmeni, että kaavamainen 40 prosentin pidätys perustuu verottajan sisäiseen ohjeistukseen eli niin sanottuun ”salaiseen ohjeeseen.”
Verottaja ei ollut aluksi suostunut näyttämään ohjeistusta vedoten salassapitosäännöksiin. Prosessin aikana ote verohallinnon toiselta virkamieheltä lopulta kuitenkin saatiin.
“Olen ymmärtänyt, että Suomi on oikeusvaltio. Miten hallinnollinen päätöksenteko voi perustua salaiseen ohjeeseen”, kysyy Manner ihmeissään, “jälkiverotuspäätöstä tehtäessä ei asiaa tuotu esiin millään tavalla.”
Verohallinnon käyttämälle kaavamaiselle 40 prosentin ennakonpidätykselle löytyy perusteet historiasta. Lainsäädännössä oli vuosina 1990-1995 pykälä, joka salli ennakonpidätyksen toimittamisen 40 prosentin mukaisesti, jos työnantaja oli laiminlyönyt ennakonpidätyksen osittain tai kokonaan.
Kyseistä pykälää muutettiin kuitenkin jo vuonna 1995. Silloin kyseistä kohtaa täsmennettiin siten, että ennakonpidätyksen saa tehdä enintään 40 prosentin suuruisena. Missään kohtaa ei siis sanota, että ennakonpidätys pitäisi suorittaa aina kaavamaisen 40 prosentin mukaan.
—
Sääntösuomesta löytyy miljoonia jakkupukuisia virkamieskalkkunoita jotka nauruaan ja iloaan pidätellen kiekuvat että voi voi muttakun ”säännöt on sääntöjä ja lait lakeja, eikä mitään voi tehdä. No. Se on nähty että kyllä voidaan jos nämä veroja suoraan kuormasta ahmivat verosyöttiläät tai heidän suosiossa olevat isommat talouden pelurit ovat itse rahoineen ja vastuineen joutumassa samojen tiukkapipoisten laintulkintojen kohteeksi. Silloin kyllä löytyy joustoa ja ymmärrystä ja jos jonkunlaista ”salaista ohjetta”, muistiota tai jotain ”vanhaa sisäistä laintulkintaa” – jonka nojalla yllättäen voidaankin sivuuttaa kaikki ikävät juridiset hankaluudet.