Ruotsissa on ollut useita pommi-iskuja viime päivien aikana. Tukholmassa puoli ravintolaa lähti taivaan tuuliin ja kaljahanat ovat nyt lopullisesti kiinni.
Ruotsi
Ruotsin maahanmuutto viime vuonna ennätyksellisen pieni
Ruotsiin hakeutui, tai pikemminkin Ruotsi myönsi viime vuonna ennätyksellisen vähän oleskelulupia. Suomi johtaa nyt tässä kisassa Ruotsia ylivoimaisesti.
Uusruotsalainen tappoi kaupan myyjän vilkkaaseen kauppa-aikaan
25-vuotias mies on otettu kiinni tiistai-iltaisesta puukkoiskusta, jossa kuoli 60-vuotias kaupan henkilökuntaan kuuluva nainen.
Uusruotsalainen puukotti ruotsalaista naista ja kuvasi tekonsa
Uusruotsalaisten nuorukaisten tekemät päällekarkaukset sattumanvaraisten ruotsalaisten kimppuun jatkuvat. Nyt kohteeksi joutui 55-vuotias nainen, jota lyötiin live-lähetyksen aikana puukolla.
Ruotsin uusi koraaninpolttokuningatar: Jade Sandberg
Ruotsissa uusi nouseva tähti koraaninpolttoalalla on pastoriksi itseään tituleeraava Jade Sandberg. Sandberg kirjaimellisesti lyö ristillä islamisteja päähän.
Kaksi nuorukaista taivaan porteille ammuskelussa
16- ja 17-vuotiaat nuorukaiset loukkaantuivat viime yönä vakavasti Malmössä tapahtuneessa ammuskelussa.
Ruotsin kieleen lanseerattiin uudissana ”Lapsitorpedo”
Ruotsin kieleen lanseerattiin uusia sanoja, joista yksi kannattaa nostaa esille. Lapsitorpedo, joka kuvastaa erittäin hyvin yhteiskuntaan hiipivää monikulttuurisuutta.
Moni ruotsalainen kunta jätti hyvän joulun toivottelut väliin
Yhä useampi ruotsalainen kunta päätti joulun toivottelun sijasta toivotella kuntalaisille hyviä pyhiä tai lomia.
Musliminaiselle kovat kipurahat kun ei suostunut ottamaan huivia pois
Ruotsalainen lentoyhtiö joutui maksumieheksi, kun kielsi musliminaiselta vakituisen työsuhteen, koska nainen taas ei suostunut työskentelemään ilman huivia.
Jihadistien vihamielinen kehotus jihadiin Tukholmassa
Lauantaina julkaistulla videolla joukko naamioituneet jihadistit manaavat jihadiin ruotsalaisia vastaan.









