Ruotsalainen teräsjätti SSAB kehottaa työntekijöitään välttämään hyvän joulun toivotuksia. Yhtiössä katsotaan, että sellainen ei sovi enää monikulttuurisessa Ruotsissa.
Ruotsi
Palopommi tuhosi ravintolan Malmössä
Malmössä tehtiin viime yönä kovan puoleinen pommi-isku, jossa ravintolahuoneisto tuhoutui täysin. Kiinteistö sai suuria rakenteellisia vaurioita.
Ruotsalainen rabbi: Sverigedemokraatit vievät holokaustiin
Joillakin ihmisillä on käsittämätön pakkomielle. He hokevat maailman loppuun asti jotain aivan järjetöntä hokemaa, tai tekevät jotain tekoa pakkoliikkeenomaisesti.
Ruotsi aikoo lopettaa kotimaissaan lomailevien pakolaisten turistireissut
Ruotsi aikoo puuttua kotimaissaan lomaileviin ns. pakolaisten turvapaikkastatukseen. Jo nyt oleskelulupa voidaan perua tämän takia, mutta nyt asiaa aiotaan kartoittaa perusteellisesti.
Ruotsin rikoksentorjuntavirasto varoittaa viranomaistoimiin soluttautuvista rikollisista
Ruotsin rikoksentorjuntavirasto BRÅ, varoittaa, että rikolliset soluttautuvat yhä suuremmassa mittakaavassa yhteiskunnan keskeisiin toimiin ja viranomaisten keskuuteen.
Jimmie Åkesson: Kansalaisuuksien myöntäminen lopetettava toistaiseksi
Sverigedemokraattien Jimmie Åkesson vaatii mielipidekirjoituksessaan kansalaisuuksien myöntämisen lopettamista toistaiseksi, kunnes uudemmat remontoidut kansalaisuuslait saadaan voimaan.
Älvdalenin ruotsalaiset lapset radikalisoituneet rasisteiksi
Älvdalenin pikkukylä Ruotsissa kuohuu, sillä kunnan koulussa on ollut koko syksyn suuria yhteenottoja kantaruotsalaisten ja ulkomaalaistaustaisten lasten välillä. Nyt media on alkanut kutsumaan kiistaa ”rasismin eskaloitumiseksi”.
Ruotsin kouluihin vaaditaan lisää halal-ruokaa
Monissa Ruotsin kunnissa on meneillään eräänlainen ruokakriisi. Islamilaiset tahot vaativat kouluihin halal-lihaa ja jos sitä ei ole tarjolla, niin asia pyritään saamaan syrjintäasiamiehen käsittelyyn.
Tukholman suomalaisesta lippupyöräilijästä uutta filmiä
Tukholman muslimimielenosoituksessa Israelin ja Suomen lipun kanssa pyöräillyt henkilö osoittautui hmm… hyvin erikoiseksi tapaukseksi. Kyseessä on nimittäin trans-henkilö
Tukholmassa islamistien mielenosoitukset jatkuivat koko viikonlopun ajan
Tukholmassa islamistien mielenosoitukset alkavat olemaan jo sen verran radikaaleja, että on erittäin kummallista miksi valtiovalta ei puutu asiaan millään tavalla.









