Tukholmassa pidettiin taas lauantaina iso mielenilmaisu, johon otti osaa tuhansia muslimeja ja äärivasemmistolaisia. Synkässä mielenosoituksessa nähtiin kuitenkin valopilkku, sillä joku pyöräili ohi heiluttaen Israelin ja Suomen lippua.
Ruotsi
Mies fantasioi äidin ja tämän 10-vuotiaan tyttären raiskaamisesta – paljastui ja teki itsemurhan
Dumpenin tekemien paljastusten jälkeen Ruotsissa on tapahtunut ainakin kahdeksan vahvistettua itsemurhaa sen jälkeen kun heidät on paljastettu julkisesti olleensa kiinnostuneita erilaisista lapsiseksihommista.
Rasmus Paludanille 4 kk vankeutta kiihottamisesta
Malmön käräjäoikeus tuomitsi Rasmus Paludanin neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja yhdestä kunnianloukkauksesta.
Ruotsalainen opettaja aiheuttaa mielipahaa muslimimeille, kun sanoo, että antisemitismi on koulujen suurin ongelma
Tukholman Järvan alueen maahanmuuttajalähiöissä ollaan saatu tarpeeksi eräästä ruotsalaisesta kouluopettajasta ja hänet halutaan saada nyt pois työstä. Syyt ovatkin sitten erittäin mielenkiintoisia.
Video: Muslimit osoittavat Tukholmassa mieltään kristittyjä vastaan
Filmi on kuvattu Tukholman islamilaisessa lähiössä Skärholmenissa. Torille kokoontui useampi sata muslimia osoittamaan mieltään kristittyjä vastaan.
Malmön moskeijoissa täysi rähinä päällä Lähi-idän tilanteen takia
Ruotsilla alkaa olemaan pienoinen ongelma muslimien puheiden ja tekojen kanssa suhteessa Lähi-idän konfliktiin. Malmöläisessä moskeijoissa nimittäin on täysi paahto päällä symppaamalla muslimiterroristeja.
Tukholmassa teloitettu nainen surmattiin useilla päähän ammutuilla laukauksilla
Tiistai-iltana ammutun naisen tapauksesta on tullut uutta tietoa. Tällä kertaa voidaan taas sanoa, että aina kun kuvittelee, että uusruotsalaiset ovat vetäneet pohjat, niin aina tulee uusi ennätys.
Gangsterien sukulaisia alettu taas teloittamaan
Tukholman uusruotsalaisilla gangstereilla lähti taas ripaska soimaan hiljaiselon jälkeen. Tiistai-iltana ammuttiin yhden gangsterin äiti kuoliaaksi kostona.
Ainakin 10 000 islamistia Tukholman suurmielenosoituksessa
Tukholman keskustassa pidettiin valtava Israelin vastainen mielenosoitus, johon osallistui ainakin 10 000 muslimia ja ruotsalaista vasemmistolaista.
Ranskalaista jalkapallotähteä syytetään raiskauksesta Ruotsissa
Ruotsin seurapiirilehdet seuraavat nyt tiivisti ranskalaisen potkupalloilija Kylian Mbappén raiskaustapausta. Raiskasiko ranskalainen vaiko ei, siinäpä kysymys.









