Etelä-Savon käräjäoikeus on vanginnut epäillyn todennäköisin syin kahdesta murhasta epäiltynä perjantaina 20.1.2023.
Suomi
Poliisina esiintynyt mies huijasi vanhukselta pankkikortin ja tyhjensi tilin
Maanantaina 16.1. oli iäkkään henkilön asunnon ovelle tullut Punkalaitumella mies, joka oli esiintynyt poliisina ja kertonut sepitettyä tarinaa rikoksesta, jolla verukkeella hän oli pyytänyt saada vanhuksen pankkikortin nähtäväkseen.
Kaksi epäiltyä henkirikosta Savonlinnassa
Poliisi sai keskiviikkona 18.1.2023 noin kello 17 ilmoituksen mahdollisesta väkivaltarikoksesta Savonlinnassa. Mieshenkilö soitti hätäkeskukseen ja kertoi ampuneensa kahta ihmistä asunnossa Savonlinnassa.
Helsingin poliisi tutkii epäiltyä murhan yritystä hotellissa
Helsingin poliisilla on käynnissä esitutkinta tapauksesta, jossa 47-vuotiaan äidin epäillään yrittäneen murhata yläkouluikäisen lapsensa. Nainen vangittiin perjantaina 13. tammikuuta todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä.
Poliisi sai valmiiksi Latokartanon murhan esitutkinnan
Helsingin poliisi sai tiedon naisen ja lapsen kuolemista 25. maaliskuuta 2022. Poliisi teki tuolloin äidin ja pojan asuntoon tarkastuskäynnin, koska heihin ei oltu saatu yhteyttä.
Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Tampereen Lielahdessa
Poliisi sai tiistaina 17.1.2023 hieman ennen kello 17 ilmoituksen puukotuksesta Tampereen Lielahdessa. Sivullisen silminnäkijän ilmoituksen mukaan kaksi henkilöä oli tapellut Lielahden Prisman edustalla ja tilanteessa oli käytetty puukkoa.
EU kieltämässä pahvimukit pikaruokaloissa
Euroopan komissio on antanut ehdotuksen pakkaus- ja pakkausjäteasetuksesta, joka pyrkii kieltämään kartonkipohjaiset pakkaukset ravintoloissa ja kahviloissa. Asetus pakottaisi pikaruokalat siirtymään pahvipakkauksista esimerkiksi pestäviin muovipakkauksiin.
Lapsen äiti on samalla lapsensa isäpuoli – maailman ilmiöitä
Sattumalta vastaan tuli vanha uutinen Suomesta, ”Mies synnytti ensimmäistä kertaa vauvan Suomessa”. Tämä iloinen perhetapahtuma tapahtui perheessä, jossa molemmat vanhemmat ovat isiä, ja toinen on lisäksi äiti.
Poliisilla on käynnissä operaatio Juupajoella
Operaatio liittyy piiritystilanteeseen, jossa poliisi pyrkii kiinniottamaan henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta epäillyn henkilön.
Poliisi epäilee oululaista lääkäriä törkeästä huumausainerikoksesta sekä lääkerikoksesta
Poliisi epäilee, että oululainen lääkäri allekirjoitti perusteettomia reseptejä useille henkilöille puolentoista vuoden ajan.








