Linköpingissä murhaamista – yksi hengiltä

Murhapuolella toiminta jatkuu vakaana. Viime yönä saatiin yksi hengiltä Linköpingissä kylänraitilla tapahtuneessa pistooliammunnassa.

Klo 01.00 jälkeen alkoi tapahtumaan. Bang, bang ja bang. Kun poliisi saapui pelipaikalle Lambohovin asuinalueelle, niin pensaikosta – syksyn kauniinväristen lehtien alta – löytyi kuolluttakin kuollumpi mies. Kuoleman pikajuna oli viheltänyt, 35-vuotiaalla miehelle oli osoitettu: kyytiin ja pääteasemana tuonpuoleinen.

Murhakohde oli vähän ristiriitainen henkilö. Toisaalta uusruotsalainen miekkonen oli uhogangsteri, eli sosiaalinen media täynnä taistelukoiria, pyssykuvia ja sen sellaista. Toisaalta hän oli muutama vuosi sitten mukana jossakin “katupartiossa”, joka partioi parkkipaikoilla. Nimittäin kesällä 2019 Linköpingissä oli autongrillausviikot ja katiskaa paloi kuin metsää Siperian metsäpaloissa. Mainittu mies yritti “puhua järkeä” nuorukaisille, toisaalta suojata ihmisten autoja.

 

Linköpingissä on ollut hyvin rauhattomanpuoleista kesästä lähtien. Kesällä tapahtui useita huomiota herättäviä ammuskeluja, joista osa on edelleen auki. Poliisi on aloittanut “turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä” kaupungissa.