Kiusatun ihmisen maanpäällinen helvetti alkaa jo monta kertaa hyvin varhaisessa elämän vaiheessa. Koti minkä pitäisi olla pienelle ihmiselle se maailman paras ja turvallisin paikka, ei välttämättä ole sitä läheskään kaikille.
Hyvin pieni lapsi jo vaistoaa vanhempien eripurat ja kireän tunnelman kotona, suuremman luokan riidoista ja varsinaisista tappeluista puhumattakaan. Vanhemmilla jos on tapana ratkoa kaikki ikävät asiat suureen ääneen lasten kuullen kuten raha asiat ja kaiken maailman parisuhde ongelmat ja erolla uhkailut, niin ei nämä voi olla vaikuttamatta pienen ihmisen ajatusmaailmaan.
Sitten onkin jo pienen tovin kuluttua lähdettävä tarhaan ja pikkuhiljaa se esikoulukin jo häämöttää. Keskittyminen voi olla hyvin hankalaa jo tarhassa, kun ne kodin murheet painavat pieniä hartioita. Tämän lisäksi vielä jos ei nyt satu olemaan liikunnallisesti sitä aivan nopeinta ja notkeinta sorttia se avaa kiusaamisen avaimet muille kaltoin kohdelluille ja huomionhakuisille pikku perkeleille. Ennen kuin peruskoulun ensimmäinen luokka koittaa on kiusattu saanut noukkia lippalakkinsa ja piponsa kymmeniä kertoja kuralammikoista. Pieni ihminen voi miettiä mielessään, että koulumaailma toisi vihdoin helpotusta tähän synkkään elämään. Ei se niin mene vanhat kiusaajat pysyvät ja uusia tulee roppakaupalla.
Tässä välissä on aivan pakko sanoa kuinka pahalta tuntuu vain pieneksi hetkeksi samaistua kiusatun pienen ihmisen elämään. Yläaste kun koittaa ongelmat ja kiusaaminen eivät ainakaan mene parempaan vaan pahempaan suuntaan. Nyt on viimeistään se hetki kun aletaan kiinnittää huomiota muiden pukeutumiseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen. Vähävaraisen perheen lapsi, jonka vaatteet on hankittu Uffeista ja itsetunto on nakerrettu jo aikoja sitten, ei näissä karkeloissa pääse pätemään.
Tovin kuluttua sitten ovatkin rippijuhlat luokkakaverit saavat lahjaksi mopoja ja mopoautoja kiusattu rippiristin joka on pieni, hopeata tai mitä lienee. Yläasteen vuodet kuluvat. Kokeista ei yhtään kiitettävää numeroa, ja liikuntatunneilla, kun valittiin joukkueita, niin valinta osui kohdalle aina poikkeuksetta viimeisenä.
Yläasteen loppu viimein häämöttää ja ollaan suurten valintojen edessä. Lukioon vai ammattikouluun? Valinta on itsestään selvä, sillä elämän mittainen toitotus, että sinusta ei koskaan tule mitään. Olet nyt vaan tyhmempi kuin muut, niin valinta on helppo. Yritä nyt edes ammattikouluun päästä.
Tässä vaiheessa voi joku jo kuvitella, kun ollaan aikuisiänkynnyksellä, niin kiusaaminen loppuisi. Kissan paskat. Kiusaajat tunnistavat siitä huolimatta, että ikää karttuu helposti kiusattavan kohteen. Jolta on kaikki itsetunto ja itsekunnioitus viety.
Kiusaaminen ei suinkaan päätyy amikseen vaan se jatkuu armeijassa ja tulevissa työpaikoissa. Tämä tarina voisi kertoa yhdestä vanhasta luokkakaveristani, jonka kuulumisia utelin luokkakokouksessa hieman toistakymmentä vuotta sitten.
Oli kuulemma vetänyt narun kaulaan.
Vituttaa näin jälkikäteen itse, vaikka en häntä koskaan kiusannut, mutta olisin voinut lopettaa hänen kiusaamisensa yhdellä lauseella, sillä olin lainkaan itseäni kehumalla aika kova kaveri koulu aikoina. Tämä on asia, jota olen miettinyt eräätkin yöt, mutta olen lohduttautunut sillä, että olin itsekin ajattelematon mukula.
Itse olen saanut kuulla vittuilua jatkuvasti kun oli kouluissa. Siitä syystä en luota enää ihmisiin pahemmin. Suhtaudun lähes jokaiseen varauksella, jostain syystä. Toisaalta nykyään niin karaistunut, että eipä jaksa kiinnostaa jos joku pässi alkaa valittamaan, tai vittuilemaan jostakin. Olen kuullut sitä ihan tarpeeksi.
Mutta tosiaan, usko ja luotto on mennyt ihmisiin.
Tuo kiusaaminen on mystinen juttu. Kansakoulusta muistan saamelaispojan erämaatalosta. Hänet isä toi kouluun syksyllä, joululomalle ja hiihtolomalle haki kotiin ja sitten keväällä. Asuntolassa asui talvet tuo pienikokoinen poika.
Kaiken logiikan mukaan hänen olisi ilman muuta pitänyt olla se kiusattu, kaikkien vieroksuma yksinäinen seisoksija välitunneilla…
Hän oli kuitenkin luokan kovis, ehdottomasti poikaporukan johtohahmoja. Hän ei kuitenkaan kiusaaja ollut. Kiusaaja, lähinnä tyttöjen, oli eräs jonkin verran ilmeisesti kehitysvammainen poika, jota tämä kovis erämaan poika ei juuri noteerannut miksikään.
Pate on ässä siinä sulle 5 kymppiä… senkin vanha homo!
Vanha kuihtunut homonkäppänä ollaan. Tänks.
Tasaisin väliajoin kiusaaminen nousee otsikoihin ja alkaa sössötys kivakoulusta ja nollatoleranssista. Narratiivi on että kaikki osapuolet ovat uhreja, vaikka oikeasti kiusaajat ovat usein orastavia pahantahtoisia psykoja jotka nauttivat väkivallasta, mutta ei voida myöntää että lapsetkin voivat olla pahoja. Ja kyllä tuo kiusaaminen tuntuu vielä aikuisena rankasti mielenterveys ja itsetunto-ongelmina ja matalana elämänlaatuna. Opettajille on turha kertoa mitään, kannattaa tehdä rikosilmoituksia kiusaajista ja koulusta joka ei puutu siihen. Nuorena pilattu elämää tulee vaikeaksi ja kalliiksi myöhemmin
Nuo kivakoulut ja muut ovat aivan täysi vitsi. Jokin toinen metodi taitaa toimia paremmin kiusaajiin, ei vain kehtaa mainita. Tosin kyllä se arvaa jokainen.
Joitakin vuosia sitten, kun opiskelin mielenterveysoppia sosiaalialan oppilaitoksessa, niin ensimmäisellä tunnilla opettaja kertoi jotakin, mikä jäi iäksi meileen. Mielenterveysalalla vuosikymmeniä työskennellyt professori oli sanonut tulleensa uransa aikana siihen tulokseen, että mielenterveysongelmat johtuvat kahdesta syystä: 1. kukaan ei ole rakastanut sinua. 2. Sinä et ole saanut rakastaa ketään.
Näin se varmaankin menee.
Tällaistähän elämä on ja näitä tarinoita on ja paljon, jotka eivät korjaannu juhlapuheita pitämällä eduskunnassa. Jossa ei toivotun kansanedustajan puheet ”väärine” ajatuksineen vaiennetaan sillä kuuluisalla kiusanteolla,
Siinäpä on hyvä pohjatyö tehtynä ”Älä kiusaa” -kampanjoille kun aikuiset ”elävät itse toisin kuin saarnaavat”!
Tästä on itselläkin kokemusta. Kiusaaminen ei todellakaan lopu amikseen eikä edes yliopistoon. Se on sisäänrakennettuna jopa pinnallisemmissa kaverisuhteissa esim. harrastuspiireissä Ja ikävä kyllä myös kansallismielisiss ryhmittymissä. Kyseessä on vääristynyt vallankäytön mekanismi, pyrkimys oman profiilin korottamiseen toista mollaamalla. Se voi myös olla keino saavuttaa konkreettista valtaa tai asema murtamalla kilpailijaksi koetun itsetunto, mielenterveys, mustaamalla hänen maineensa ja sulkemalla hänet sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle.
Olen miettinyt, mikä on syy kiusaamisen yleisyyteen juuri Suomessa. Omakohtaisen kokemukseni juuret olivat ala-asteelta alkaneessa turvattomuudessa ja huonossa luokkahengessä, kun opettajat vaihtuivat tiuhaan. Tämä sama meno jatkui ja paheni. /.
.. /. yläasteella. Myös tasokurssit poistuivat juuri yläasteelle siirtymisen aikoihin. Tasapäistetty opetus pahensi tilannetta: joillekin opetus oli liian vaikeaa, eikä kiinnostanut heitä, toisille se oli liian helppoa ja turhautti.
Olen pohtinut myös valtakysymyksiä kiusaamisen taustalla. Voiko ns. yhteisöllisen sairauden syy olla Suomen alistetussa ja traumaisessa menneisytdessä. Kun valta ja mahdollisuus käyttää sitä näkyvällä ja rehellisellä tavalla on viety tai se koetaan subjektiivisesti menetetyksi, valo vääristyy ja aletaan alistaa jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia.
Jos omasta kiusattuna olemisen kokemuksesta löytäisi jotakin hyvää, on se ainakin vahvistanut. Elämän paikoin mustista ja raskaistakin jaksoista on selvinnyt.
Sana ”kiusaaminen” on liian laimea. Eihän kyse ole mistään pikkukiusaamisesta vaan toisen henkisestä ja/tai ruumiillisesta murtamisesta ja sortamisesta.
Ruotsin ”mobbning” on parempi termi eli uhrin eristäminen, negatiivinen erikoiskohtelu jne.
Vertaa sanaan ”mob”.
Joo, tästä kiusaamisesta on tullut muoti-ilmiö. Itse en koskaan ”sopinut porukoihin” joten siirryin yksilölajeihin. Siinä ei tarvinnut mielistellä ketään. Nyrkkeily, thaiboxing ja kestävysurheilu takasivat teininä tyttöjen katseet ja sai antaa kiusaajille takaisin oikein korkojen kanssa. Pikkuveli kävi legioonan ja maksoi vielä isomilla koroilla. Että sujut ollaan. Ja jos katsoo niiden öykkäreiden elämää niin se on pääsääntöseti ollut avioeroja, alkoholismia, tappeluita, sakkoja, rahan tiukkuutta ja menestyneimät ovat käytettyjen autojen myyjiä.
Yks kaveri sanoi että itse oli aikanaan se kiusaaja. Mutta oli pahoillaan kun heille ei ole tukiryhmiä tai ymmärtäjiä. Eikä mitään tukiverkostoa. Miksei heillä ole samoja mahdollisuuksia kuin kiusatuilla?
Itse olen ollut kiusattu, ja kiusaaja, enemmän kumminkin ekaa. Tosin sen huomasin että väkivalta lopettaa aika äkkiä ainakin fyysisen vittuilun. Sainkin sitten sellaisen arvaamattoman kilarin maineen, mutta eipähän käsiksi käyty…
Paras muisto noiden juttujen tiimoilta olikin kun peruskouluaikana eräs älykääpiö päätti ettei enää nimittely ja vittuilu riittänyt ja kävi päälle. No ellei olisi väliin tultu olisin hakannut sen paskaksi. Sälli oli jo seinää vasten ja taoin ja taoin sitä nyrkeillä ilman että tyyppi pystyi tekemään mitään vastaan….Vuosia sen jälkeen törmäsin jäbään baarissa ”me tapeltiin koulussa, muistatko” ”Juu muistan, itse asiassa vedin sua turpaan ja kunnolla” 😀