Aftonbladetin mukaan teini-ikäinen poika olisi haettu kuulusteluun epäiltynä räppäri Nils “Einár” Grönbergin murhasta. Lehden mukaan nuorukainen on tunnustanut murhan.
Ruotsin Syyttäjänviraston tiedotteen mukaan väite on kuitenkin perätön. Syyttäjänvirasto kertoo tiedotteessaan, että “Mediassa esiin tulleet väitteet siitä, että yksi henkilö olisi tunnustanut Hammarby Sjöstadissa viime viikolla tapahtuneen murhan tai osallisuutensa murhaan, on virheellinen.”
Tiedotteen mukaan asiasta ei ole muuta lausuttavaa.
Aftonbladetin mukaan yksi nuorukainen on joka tapauksessa haettu kuultavaksi asiasta, mutta lehden uuden korjauksen mukaan Tukholman poliisi kertoo, että ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.
_ _ _
Grönbergin murhan selvittäminen ei varmastikaan ole niitä helpoimpia tutkimuksia poliisille. Asiasta pitäisi saada jotakin näyttöä. Sellaista olisi esimerkiksi silminnäkijälausunto, jossa silminnäkijä todistaa oikeudessa nähneensä tekijän.
Tällainen on kuitenkin melko mahdoton tehtävä. Kuka tahansa tavallinenkin ihminen ymmärtää, että jos lähtee todistamaan tällaisessa asiassa oikeuteen, niin voi samalla tilailla itselleen hautapaikkaa. Toisaalta, vaikka joltakin sattuisi pettämään itsesuojeluvaisto, niin tunnistaminen on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Pimeässä illassa, tummiin pukeutunut, huppu päässä ja kasvot peitettynä liikkuva tekijä on melko mahdotonta tunnistaa.
Niin ikään näissä piireissä tunnustaminen ei ole yleistä. Jos tunnustaa, tietää varmasti saavansa linnaa. Jos kiistää eikä kerro kuulusteluissa mitään, niin on suuret mahdollisuudet päästä vapaaksi.
Poliisin ainoaksi tehtäväksi jää näin ollen ns. teknisten todisteiden kerääminen. Tällaisia ovat esimerkiksi rikospaikalta löytyneet luodin hylsyt, joita voidaan DNA:n tai sormenjälkien perusteella yhdistää uhriin osuneeseen luotiin. Tarkoittaa siis sitä, että kun lippaallisella aseella ammutaan, niin hylsy sinkoutuu aina jonnekin sivulle. Kun lipas on lipastettu, niin aloitteleva murhaaja voi tehdä virheen ja jättää hylsyyn DNA:n palasen tai sormenjäljen lipastaessaan lipasta avokäsin.
Aseen löytyminen edistäisi niin ikään asiaa, mutta yleensä murha-aseet hävitetään heti teon jälkeen. Tässä tapauksessa murhapaikan ympärillä on laajalti vettä, joten aseen hävittäminen murhan jälkeen on ollut helppoa vippaamalla se veteen.
Mahdolliset valvontakamerat voivat auttaa myös asian selvittämistä, mutta koska Ruotsissa valvontakameroita ei ole lähellekään niin suuressa mittakaavassa käytössä kuin Suomessa, niin tämä on melko epätodennäköinen rikoksen selvittämisreitti.