Jos Suomi olisi hävinnyt sodan, niin kansakunta olisi pyyhkäisty maailmakartalta

Kun Suomi joutui talvisotaan 1939 marraskuun viimeinen päivä, niin sota osattiin odottaa. Neuvostoliitto oli jo ainakin parin vuoden ajan pyrkinyt provosoimaan Suomea sotaan.

Historian kirjoissa jää liian vähälle huomiolle mitä tapahtui ennen sotaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että itse talvisota itsessään vie kaiken huomion.

Ennen sotaa, ainakin jostain vuodesta 1937 alkaen Neuvostoliitto teki monenlaisia provosointiyrityksiä, joita voi verrata nykypäivään. Suurin on se, että Neuvostoliittohan vaati Suomelta maa-alueita. Tämän lisäksi Neuvostoliitto teki rajalla ilmiselviä provosointeja, esimerkiksi se “työnsi” rajan yli Suomen puolelle tuntemattomia ihmisiä. Kuulostaako tutulta? Eli se, mitä tapahtui ennen talvisotaa, se sama kuvio näyttää toistuvan 2023.

Niin ikään näiden rajan yli työnnettyjen henkilöiden perään saatetitin ampua, jolla varmistettiin, että he tulevat Suomen puolelle. Lisäksi neuvostoliittolaiset rajavartijat saattoivat ampua – ei suoraan Suomen puolelle, mutta tulta ammuttiin sitä silmällä pitäen, että suomalaiset rajavartijat olisivat ampuneet takaisin Neuvostoliiton puolelle. Tällöin oltaisiin saatu ikään kuin varmistus siihen, että Suomi on se, joka aloittaa tulituksen, johon Neuvostoliitto voi vastata “hyvällä omatunnolla”.

Sota meni kuten se meni, ei puututa nyt siihen vaan otetaan mukaan Viro. Siinä vaiheessa kun saksalaiset joukot perääntyivät Virosta 1944, niin venäläiset joukot astuivat Viroon lähes ilman vastarintaa.

Virollahan ei ollut käytännössä mitään vastustusta Puna-armeijaa vastaan. Armeija oli olematon. Ja vaikka sitä olisi ollutkin, niin jo ylipäätään suhteessa Suomen armeijaan, Virolla ei olisi ollut mitään saumaa puolustautua vihollista vastaan pienenä valtakuntana. Kannattaa huomata, että 1940-luvulla virolaisia oli alle miljoona ihmistä, joka väkimäärältään vastasi tuolloin Uusimaata.

Viron ainoa puolustus oli se, että se antautui täysin venäläismiehityksen alle. Antautuminen ironisesti pelasti Viron. Jos Viro olisi yrittänyt laittaa vastaan, niin Neuvostoliitto olisi pyyhkäissyt koko kansakunnan hävöksiin. Antautumalla Viro kuitenkin sai jäädä kansakunnaksi ja vain pahimmat Neuvostoliiton vastustajat, tai niiksi kuvitellut, teloitettiin tai vietiin Siperiaan.

 

Jos Suomi olisi joutunut siihen asemaan, että Neuvostoliitto olisi päässyt sisään maahan, niin Stalin olisi tapattanut kaikki suomalaiset. Tämä voidaan päätellä siitä, että Virossa kaikki vastarintaa suunnitelleet tapettiin. Siihen päälle kolmasosa väestöstä vietiin leireille. Neuvostoliiton pelotevaikutus tappoi vähäisenkin vastarinnan.

Mutta koska Suomi tappeli loppuun asti, ja liittoutui saksalaisten kanssa, niin jos sota olisi häviämällä hävitty siten, että Neuvostoliitto olisi päässyt miehittämään maan kuten Viron, niin koko Suomen kansakunta olisi pyyhkäisty maailmankartalta.

Torjuntavoitto tarkoittaa sitä, että vaikka Suomi käytännössä hävisi sodan, niin se silti pystyi pitämään itsenäisyytensä, eikä päästänyt vihollista maaperälleen.

Subscribe
Notify of
guest
78 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Boltteri

Krim, Baltia, Suomi.. Ei se Putin mitään maita halua. Se vitun runkku haluaa BIITSEJÄ. Merenrantamökkejä, järvenrantamökkejä eliitille. Vesillä chillailua. Oma maa on kaatopaikka niin sitten se menee näin.

Tare

Ei Suomen sotilaat turhaan taistelleet ryssää vastaan koska nykyistä suomea ei olisi jos ryssä olisi tullut läpi-44. Saksan ase-miehistöapu oli välttämätön ja veikkaan että huonosti olisi käynyt ilman sitä ja varsinkin ryssän suurhyökkäyksen torjuntaan kesällä-44, sanokoot punaprofessorit mitä hyvänsä.Itse häpeän miten suomi kohteli veteraaneja sodan jälkeen kun punavalpo ja kommunistit olivat hetken aikaa voimiensa tunnossa.Oma isäni taisteli rukajärven suunnalla ja suolasi ryssiä minkä kerkesi pikakiväärillään.Sodan jälkeen ei paljoa sosiaaliavustuksista puhuttu vaan oli selvittävä niillä mitä oli ja sitä aikaa on vaikea verrata nykypäivän valittajiin koska apua ei saanut eikä sitä kyllä juuri pyydetykään kun tiedettiin että se on turhaa.

Mara Katti

Energiaomavaraisuus olisi pakottanut turvautumaan uusiutuvaan energiaan siellä missä ei luonnostaan ole fossiilisia polttoaineita.
Elintarvikeomavaraisuus olisi pakottanut säännöstelemään syntyvyyttä ja täten vähentänyt mahdollisten pakolaisten määrää.
Tuotannollinen omavaraisuus olisi nostanut huoltovarmuuden huippuunsa sekä vähentänyt syrjäytymistä aiheuttavaa tarpeettomuutta.
Bittien eli tiedon vapaa liikkuvuus olisi pitänyt maksimoida mutta Ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta rajoittaa.
Kaikesta tuosta seurannut aineellisesti niukempi elämä olisi tuottanut paljon vähemmän roskaa ja saasteita.
Sotien käyttäminen “korjaavina toimenpiteinä” olisi tullut nykyistä harvinaisemmaksi

Vapaakauppa ja globalisaatio sitä vastoin veivät ihmiskunnan kuilun partaalle.

Last edited 6 kuukautta sitten by Mara Katti
mariD

Täälläkin Talvisota tunnetaan verrattain hyvin, mutta alati saa korjata sitä, että emme olleet osa Neukkulaa WW – 2 jälkeen emmekä varsinaisesti hävinneet sotaa, vaan kyseessä oli torjuntavoitto. Kun kerron, että jos olisimme hävinneet sodan, olisimme kadonneet kansakuntana, Joskus kysytään miksi ihmeessä venäläiset olisivat niin tehneet. Tähän vastaan, että siksi koska he ovat raakalaismaisia imperialisteja. Espanjan sisällissota on puheenaiheena täällä edelleen tabu, niin raaka se oli. Francolla oli siirtomaa- armeija, eli sotilaat olivat lähinnä marokkolaisia rättipäitä. Franco joutui pakenemaan tänne Las Palmasiin miettimään kuinka saisi sotilaat Marokosta Espanjaan. Stalin tuli hätiin ja lennätti heidät yöaikaan Marokosta Manner – Espanjaan ja kammottava teurastus alkoi..

mariD

..Franco riehui pitkin Espanjaa teloittaen käytännössä joka kylässä kaikki asukkaat. Sillä metodilla tuli eliminoitua taatusti myös kommunistit joita hän vihasi. Espanjalaiset häpeävät vieläkin Francon valtakautta ja olivat todella helpottuneita kun hän kuoli. Franco luuli itsestään paljon ja halusi, että hänen perintönsä jatkuu. Niinpä hän meni muutama vuosi ennen kuolemaansa kuningas Juan Carlosin luo pyytään häntä jatkamaan perintöään. Kun hän kuoli, Juan Carlos julisti heti vapaat vaalit ja Francon ajan olevan ohi. Sisällissodan aikana Stalin huijasi tasavaltalaisilta Espanjan kultavarat valehdellen, että Moskovassa ne olisivat Francolta turvassa ja Stalin voisi toimittaa niitä vastaan aseita tasavaltalaisille. Se oli tietenkin puppua eikä kultavaroja ole tänä päivänäkään palautettu.

Plääh

Ai teidät espanjalaiset aivopestään noin älyttömästi kouluissa. Sinustakin on tehty Francon vihaaja

mariD

En ole espanjalainen eikä minua ole kukaan aivopessyt. Et taida oikein ymmärtää Stalinin ajaneen kaksilla rattailla Espanjan sisällissodan aikana. Sisällissota oli Stalinille eräänlainen aselaboratorio kuten Syyria oli venäläisille. Kaikki mainitsemani seikat löytyvät historian kirjoista. Vai meinaatko, että sävelsin kaiken päästäni? Syy miksi Franco oli niin raaka, johtuu nimenomaan hänen siirtomaa-armeijasta. Heillä ei ollut mitään estoja tappaa espanjalaisia koska he eivät itse olleet espanjalaisia, tai hyvin vähäinen määrä heistä oli, enimmäkseen upseereja. Kaikki muut olivat lähinnä marokkolaisia.

Plääh

Täytyy myöntää, että uutta minulle tuo Stalinin jelppiminen enkä oikein usko siihen. Juttsi ovat muutenkin niin tolkuttomia. Francon joukoisssa taistei muitakin kuin marokkolaisia. Tuo on kai espanjalaisten perusespanjalaisten sionistisontaa tuo juttusi

Huru-ukko

Plääh blääh blääh. Pyydä putelta vaiikka kuukelin kääntäjä kun tuo moskoviittikääntäjä ei osaa kunnollista suomea. Ei se kuukkelikaan osaa, mutta parempaa kuin toi pietarin trollissuomi.

mariD

Lue oikeita kirjoja enemmän, ei ne faktat sinun uskomuksistasi muutu mihinkään. Stalinin temput löytyvät kirjoista, mm Francon elämänkerroista joita näkyy olevan saatavilla suomenkielelläkin jos ei muilla kielillä lukeminen onnistu. Olin aikeissa kysyä mikä jutuissani erityisesti on niin “tolkutonta”, mutta voit jättää vastaamatta sillä ollakseni täysin rehellinen, eipä voisi vähempää kiinnostaa tyypit jotka jauhaa iänikuista sionistisontaa.

Plääh

Mä kun luulin, että Stalin oli juuri tasavaltalaisten takana sillä nehän olivat tosiasiassa kommunistiporukka. Franco pelasti Espanjan bolshevismilta. Tosiasiassa siis siellä oli sosialistinen vallankaappaus ja oli jo lyöty lukkoon päivä kommunistiselle ihan venäjän kaavan mukaan.

Franco ei ollut julma. Jopa sosialistipäälliköitä eli vielä 60-luvulla. Vain rikollisia rangaistiin oikeutetusti. Bolsuthan siellöä raiskasivat ja tappoivat nunnat aj papit mitä kauheimmilla tavilla taattuun bolshevikkityyliin ja murhailivat kokonaisia kansnaluokkia

mariD

Luulo ei aina ole tiedon väärtti, etenkin kun Stalinista on kyse. Älä ainakaan Espanjaan mene väittämään etteikö Franco olisi ollut julma. Siellä kaivetaan kymmeniä joukkohautoja joka vuosi auki edelleen tänäkin päivänä. Franco tapatti satoja tuhansia maanmiehiään, joten väittämäsi on silkkaa roskaa. En puutu siihen kuka tai miksi sisällissodan aloitti. Tarkoitus oli alunperin kommentoida Francosta muutamia faktoja jotka löytyy useista eri lähteistä. Minulle on se ja sama pelastiko joku Espanjan bolshevismilta vai ei. Olen näistä jutuista kuitenkin espanjalaisten kanssa keskustellut mikä ei ole helppoa, mutta onnistuu kun heidän kanssaan ystävystyy.
Mites ne Stalinin pöllimät kultaharkot bolshevikkitovereiltaan tasavaltalaisilta? Reilu peli näiden kommareiden kesken.

Last edited 6 kuukautta sitten by mari
pöö

Franco ei varmasti ollut kiva kaveri, mutta mutta… ei olleet ne muutkaan fraktiot joita siellä oli aseiden kanssa heilumassa. Suinkaan kaikki joukkohaudat, ehkä ei edes suurin osa, eivät ole Francon joukkojen aikaansaamia, vaan siellä nämä Francoa vastustavat eri oppisuuntien porukat tappoivat kyllä aika estottomasti toisiaan, mikä oli itse asiassa heidän tappionsa todellinen syy. Esitetäänkö siellä tänä päivänä kaikki joukkohaudat Francon porukoiden aikaansaamiksi? Hyvä kun puolet on. Ja etenkin Madridissa tilanne meni siihen että sen “puolustajat” joita on kovin glorifioitu, tappoivat toisensa ja falangistit vain käytännössä hoitivat loput.

mariD

Sisällissodissa harvoin kivoja kavereita on, ja ei, ei esitetä että kaikki joukkohaudat olisi Francon jäljiltä. Jälleen kerran: tarkoitukseni oli vain kirjoittaa muutama fakta Francon matkasta sisällissodan kautta maan (vihatuksi) päämiehiksi, ei ottaa kantaa kuka aloitti ja mitä, kenen oli syy jne..

mariD

Vielä siitä kuinka kiero Stalin oli. Mainitsit, että hän oli tasavaltalaisten takana. Niin hän esitti, mutta kun Franco joutui ahtaalle ja käytännössä maanpakoon Las Palmasiin, oli Franco lähellä jättää koko leikin sikseen. Armeija oli Marokossa ja ukkeli itse täällä Las Palmasissa. Apua tarjoutuikin yllättäen Neuvostoliitosta. Stalin tarjoutui lennättämään Francon joukot Espanjan rannikolle. Millään muulla tavalla se ei olisi onnistunut. Maihinnousu olisi ollut tuhoon tuomittu. Kun mietitään sitä, että Franco oli hyvin lähellä jättää leikin sikseen ja sitten Stalin tuli lentokalustoineen hätiin, voidaan pohtia olisiko koko sisällissotaa käytykään ilman tätä joka paikan höylää, Stalinia. Se että hän auttoi Francoa, osoittaa hänen pelanneen kieroa peliä mikä ei sinänsä hämmästytä ketään.

Last edited 6 kuukautta sitten by mari
pöö

Hmmm…. muistelen kyllä nähneeni valokuvia ko. tapahtumasta ja koneet olivat saksalaisia Ju-52:ia ja Italialaisia Savoijia. En ole koskaan kuullut että Stalinilla olisi ollut asian kanssa mitään tekemistä.

Plääh

Nuorisolla menee nykyisin kai Hitler ja Mussolini sekaisin Stalinin kanssa….

mariD

Muistisi sakkaa pahasti.

Jorma Melkonen

“The Nationalist army had more than a million men at the end of 1938, with 35,000 Moroccans, 32,000 Italians and 5,000 Germans, as well as 600 aircraft.” eli kolme-neljä prosenttia noita marokkolaisia. Suunnilleen saman verran kuin makarooneja.

Plääh

Lopulta sodassa taisteli oliko yli 100 000 vaiko 400 000 marokkolaisia Francon riveissä. Myös tietenkin espanjalaisia paljon enemmän ja sitten olivat ulkomaalaiset vapaaehtoiset ym

mariD

Viittaa myöhempään ajanjaksoon sisällissodassa. Francon armeijaan liittyi palkkasotilaita ympäri Eurooppaa mutta vasta sitten kun oltiin mantereella. Ennen Manner-Espanjaan pääsyä marokkolaisia oli huomattavasti enemmän. Tästä eteenpäin voitte jatkaa Espanjan sisällissodasta keskustelua keskenänne. En enää tästä aiheesta kommentoi. Aihe näköjään kerää ympärilleen kaikenlaisia “asiantuntijoita” jotka eivät kykene järkevään keskusteluun ilman toisen osapuolen haukkumista. Todellakin Disquksen poisto näyttää tuoneen kaikenlaista ryönää kommenttipalstalle. En tarkoita sinua, Jorma. Mutta kiitos kuitenkin jokaiselle osanotosta. !Realmente ha sido un placer!

joo

From July 19 to 28, the rebels were also able to send groups of 10 to 15 men in small airplanes but two factors then changed this situation radically. One was the arrival of 20 large Ju-52/3 transport planes and 6 escort planes from Nazi Germany on July 28 and, a few days later, nine Italian Savoia-Marchetti SM 81 bombers that had ben converted into transport planes.
https://vscw.ca/en/node/48

Virtual Museum of the Spanish Civil War

mariD

Jos nyt oikein muistan niin Francon elämänkerrassa mainittiin, että Stalin oli naamioinut lentokoneet saksalaisiksi ja italialaisiksi mikä olisi ollut ihan loogista ja tyypillistä Stalinille. En valitettavasti muista tuon elämänkerran kirjoittajan nimeä, mutta jos löydän sen kirjaston lainaushistoriastani, voin laittaa kirjan sekä kirjailijan nimen tänne. Enempää en tähän aiheeseen kommentoi.

Plääh

Kuulostaa valheopukselta

mariD

Kuten jo kommentoin, muistaakseni Stalin naamioi lentokoneet saksalaisiksi ja italialaisiksi. Jos onnistun kaivamaan lainaushistoriastani tuon elämänkerran kirjoittajan, laitan siitä tiedon tänne. Enhän minä tietenkään voi tietää elämänkerran kirjoittajan motiiveja syyttää Stalinia lentosillan luomisesta Marokosta Espanjaan. Voihan se olla roskaakin, mutta näin kirjassa kerrottiin.

Qroquius Kad

Totanoin, kun minä en nopealla selailulla löytänyt Ejército de Áfrican ilmasillalle Marokosta Eurooppaan tosiaankaan ensimmäistäkään mainintaa Stalinista.
Ne suoritettiin saksalaisten ja italialaisten lentokoneilla, jotka der Führer ja il Duce olivat tarkoitukseen luovuttaneet.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näen väitteen Stalinin osallistumisesta Espanjan sisärähinään Francon puolella.

Plääh

Suvakkisontaa ja espanjan vasemmiston tuo kaikki. Franco ei tapattanut turhaan ketään. Hän käänsi epätoivoisen sodan Marokossa menestykseksi ja sai lojaaliten ja myös kapinallisten marokkolaisten suuren kunnioituksen urheudellaan, taidollaan ja nimenomaan jalomielisyydellään. Tietenkin Stalin pöllii kulan. Syytätkö minulla olevan jotain siteitä Staliniin tai tasavaltalaisiin?

Ymmäärrän sen, että katalaaneilla tks vähemmistöillä ei ole täysin miellyttävää kuvaa Francosta. Sosialistien sontaan ja muiden eurodemokraattien suhtaudun suurella halveksunnalla. Siellähän ulostetaan Francon päälle kuin Saksassa Hitlerin!

Huru-ukko

Kenes päälle moskovassa tai pietarissa paskotaan? Puutiaisneko? vai lavrovin?

mariD

Minä en syytä sinua mistään toisin kuin sinä olet kutsunut minua siionistiksi ja suvakiksi.

Plääh

Sionistiksi olen epäillyt, mutta siis suvakkisontaa Francosta levittäväksi syytellyt. Tällaista voi tehdä hyvässä uskossakin

puolueeton

Luultavasti totta. Francolta meni 3 vuotta tappaessaan 1% espanjalaisista. Suomen sisällissodassa päästiin samaan tulokseen kolmessa kuukaudessa ja ihan omien kansalaisten voimin.

Plääh

Eivät sisällissodan uhrit ole mitään Francon tappamia. Vasemmisto oli vastuussa sodasta ja murhista

Plääh

Espanjan sisällissodan syistä ja sisällissodasta on mainio esitelmäsarja täällä podcasteina:

Spanish Civil War | The Mein Kampf Project at Christogenea.org

Plääh

Suomen pelasti Talvisodassa Hitler. Itse asiassa sopimus Stalinin kanssa ei sallinut kko Suomen miehittämistä. Hitler tarvitsi puskurivyöhykkeen Ruotsin kaivosten eteen, Petsamon nikkelin ja Pohjanlahden rannikot myös puskuriksi. NL ei saanut saada liikaa rannikoita. Itse asiassa Baltiakaan ei olisi saanut miehittää, mutta NL rikkoi sopimuksen 1940 kesällä. 1944 jälkeen Suomen pelasti jokin sopimus Lännen ja Stalinin välillä. Rautkallion mukaan USA:n kommunistijohto suunnitteli koko Euroopan mädätystä ja Suomen bolshevisointi olisi herättänyt liikaa vihaa kommunismia kohtaan Skandinavian maissa

Plääh

Suomen asema siis pelasti Suomen taistelutahdon lisäksi Baltian kohtalolta. Baltiassa aseellinen vastarinta olisi saattanut todellakin johtaa koko kansan murhaamiseen

Puolueeton

Tässäkin voisi tutustua karttoihin ja todeta, että Baltian mailla oli asukaslukuun verrattuna pajon lyhyempi (maa)raja puolustettavana. Loppujen lopuksi tilanne oli se, että NL halusi vain tukikohtia maissa. Sitten kansalaisista löytyi väkeä, joka hyväksyi liityymisen NL:oon, jota NL suositteli ja halusi ja pelotteli.

Tilanne vaikuttaa nyt suomessa pahalta. Yhdysvallat Natoineen pelottelee ja miehittää Suomen meidän typerien kansalaisten avulla samaan tapaan kuin Baltian maat antoivat NL:n miehittää alueensa. Tulevaisuus kuitenkin jää arvailujen varaan.

Plääh

Niin Baltian juutalaiset olivat innoissaan Neuvostoliitosta. Muut eivät

I.O. Ulappa

Minun tietääkseni Saksa ei auttanut Suomea minkään vertaa talvisodassa, koska Saksa ja Neuvostoliitto olivat keskenään liitossa ns. Ribbentrop-sopimuksella.

pöö

Jep, saksalaiset estivät asekuljetukset Suomeen joten emme saaneet esim hävittäjiä joita olisi tarvittu. Aivan soopaa väittää että Hitler olisi pelastanut mitään, kyllä siinä soimuksessa oli että Suomi on venäläisten eikä mitään rajoituksia ollut. Uhka Stalinille tuli brittien ja ranskan taholta joten oli aika lopettaa sota lyhyeen, oletushan oli että kesken jäänyt homma voidaan hoitaa loppuun myöhemmin.

Plääh

Brittien ja Ranskan apu oli pelkkää bluffia. Heillä oli salainen liitto jo Stalinin kanssa. JOhan tämä selviää siitä, kuinka vahvasti USA avusti Neuvostoliittoa Talvisodan aikana. Suomi ei saanut Amerikalta mitään, mutta NL pommitti suomalaisia kaupnkeja amerikkalaisen lentobensiinin voimin

I.O. Ulappa

Plääh, kerro mistä tutkimuksesta on peräisin ”amerikkalainen lentobensiini” jota olisi käytetty venäläisissä pommikoneissa talvisodan aikana.

Plääh

Neuvostoliittoa ei nimetty USA:n hallituksen taholta sotaa käyväksi maaksi, kuten ei oltu nimetty Puolan sodankaan aikana 17.9.1939 jälkeen.Rautkallion mukaan Morgenthaun miehet suunnittelivat jo USA:n liittymistä sotaan Neuvostoliiton rinnalla. Kirjassa kerrataan USA:n johdon kylmyys Suomea kohtaan Talvisodan aikana. Vaikka 30 miljoonan dollarin laina myönnettiin ja iso kuorma-autokauppa, niin USA:n viranomaiset vetkuttivat Suomen yksityisiltä yrityksiltä ostamien aseiden saamista Suomeen niin, että kaikki ennätti perille vasta Välirauhan aikana. Samoin Ruotisn ostamat, mutta Suomelle luvatut haupitsit, kanuunat ja ammukset laivattiin vasta kesällä 1940 Suomeen. Valtio ei halunnut myydä Suomelle mitään, mutta järjesti tuntuvat asetoimitukset Neuvostoliittoon ostamalla kultaa ym. Neuvostol

Plääh

Neuvostoliitosta ja tarjoamalla sille näin mahdollisuus ostaa aseita. Asevientiä N-liittoon harjoitettiin kiertämällä pykäliä, kun taas esim. lentokonelahjoitus Suomeen estettiin tekemällä se Ranskan kannasta riippuvaiseksi. Morgenthau esti ehdotetun ison 60 miljoonan dollarin lainan ja ison lahjoituksenomaisen tuen Suomelle poliittisella manööverillä. ”Vuosina 1939-40 lentokonebensiini ja lentokoneet olivat Neuvostoliiton keskeisiä tuontitavaroita. Neuvostoliiton lentokonetehtaissa toimi jo ennen Talvisotaa amerikkalaisia insinöörejä. Yhdysvallat oli lentokoneteollisuudessa tärkeiden alumiinin ja molybdeenin viejänä lähes ainoa maa maailmassa. Ne oli virallisesti luettu ”moraalisen kiellon” piiriin, mutta niiden vienti jatkui tästä huolimatta. Kiertotietä vienti Neuvostoliittoon vain kasv

Plääh

Kiertotietä vienti Neuvostoliittoon vain kasvoi Talvisodan aikana.” ”Neuvostoliiton sodankäynnille elintärkeän lentokonebensiinin rahtaaminen jatkui kaikessa hiljaisuudessa Vladivostokiin, kunnes amerikkalainen lehdistö paljasti toimitukset. California Standard Oil Company oli toimittanut vuoden 1939 lopulla lentokonebensiiniä 1,3 miljoonaa tynnyriä (yli 1550 miljoonaa litraa) Vladivostokiin ja ne oli kuljetettu rautateitse Leningradiin, Suomen rintamalle.” Hull vahvisti Suomelle 25.1.1940 tiedot oikeiksi, mutta rauhoitteli sanomalla, että askeleita olisi otettu tällaisten toimitusten vähentämiseksi sellaisille maille kuten NL. FDR väitti julkisuudessa lentokoneteollisuudelle tärkeiden tarvikkeiden viennin pysähtyneen jo kokonaan. Morgenthau kuitenkin neuvotteli heti kiertotien. Kuljetukse

Plääh

Morgenthau kuitenkin neuvotteli heti kiertotien. Kuljetukset jatkuivat koko Talvisodan ajan ja ne hoidettiin etupäässä neuvostoliittolaisilla aluksilla. (Rautkallio s.53-54)Amerikkalaislehdistö sai helmikuun alussa 1940 tietoonsa, että USA:n valtionpankki oli ostanut kultaa N-liitosta ja tankkeri Kim oli toimittanut San Franciscoon salaa 5,6 miljoonan dollarin edestä kultaa, mikä takasi ”moraalisen boikotin” alaisten tuotteiden laivaamisen edelleen Neuvostoliittoon. Sama alus laivasi sitten Meksikon satamasta USAan toimitetun kuparilastin Vladivostokiin Neuvostoliittoon. Kultaa laivattiin useassa erässä helmikuussa ja Neuvostoliiton vienti kasvoi 10 miljoonaan dollariin. White oli kertonut muistiossaan 9.1.1940 Morgenthaulle laivausten jatkuvan Neuvostoliittoon taukoamatta; kuukauden lopp

Plääh

uukauden loppuun mennessä ainakin neljä alusta oli lähdössä salaisista satamista rahdattuna sodankäynnin tarvikkeilla ja metalleilla. Paljastukset johtivat viimein vastalauseisiin kongressissa. Sittemmin alettiin laivata jalostettujen polttoaineiden sijaan amerikkalaisilla laivoilla Neuvostoliiton satamiin öljynjalostamoihin tarkoitettua laitteita. NL saisi siten itse jalostaa polttoaineensa! Vastaava kosmeettinen ele polttoainetoimitusten myöhäisen lopettamisen tavoin Suomen hyväksi oli Brewster-kauppa. Kuten tunnettua, ne eivät ennättäneet sotaan. Mannerheim innostui ja pyysi 1.3.1940 lahjoittamaan tai myymään 160 hävittäjää ja 36 pommikonetta. Esitys sai Morgenthaulta jäätävän vastaanoton. Esitys siirrettiin sotilasviranomaisille ja FDR otti periaatteessa myönteisen kannan. Koska koneet

Plääh

Koska koneet olisi ollut mahdollista ottaa vain Ranskalle jo luovutetuista, asia siirrettiin Ranskan ja Englannin viranomaisille ja sieltä Liittoutuneiden ylimmälle sotaneuvostolle, joka tietenkin esti lahjoitukset tai myynnin. Lopullisen päätöksen teki Ranskan hallitus (R. s. 54-56) Tässä lähteenä siis kirja Mannerheim vai Stalin. USA ja NL solmivat Talvisodan aikana laajan taloussopimuksen

Plääh

Eräs nettikommentti: “Laillaan huvittavaa Usan kannalta olikin se, että Talvisodassa NL::n Suomeen tekemät KAIKKI LENNOT JA POMMITUKSET tehtiin Usasta ostetulla LENTOKONEBENSIINILLÄ!
NL:n itsensä tuottama bansiini oli niin matalaoktaanista, (yl. 78 oktaanista) ettei se soveltunut edes sen aikaisiin lentokoneisiin.
Syksyllä 1939 NL:n laivat rahtasivat valtavat määrät korkeaoktaanista bensiiniä Usasta Vladivostokiin, josta se kuljetettiin junalla Leningradin alueelle ja siis Suomea vastaan käytyyn ilmasotaan!”

I.O. Ulappa

Kysyn toistamiseen, mistä tieto, että venäläisissä pommikoneissa käytettiin amerikkalaista lentobensiiniä?

Plääh

Kylähän tuo Rautkallio sanoo samaa. Nämä ovat ihan julkista tietoa. Jostain syystä urakiipijät ja media vaikenevat ja ignoroivat. Johan tätä oli siis 80-luvulla Laurlan teoksissa.

Plääh

Et siis tiedä mitään. Saksan oli keskeytettävä asekuljetukset maansa läpi, kun Ruotsin lehdistö paljasti ne. Hitler kuitenkin salli Görinbgin painostaa Ruotsia aseistamaan Suomea. Ruotsi ei olisi uskaltanut muuten tätä tehdä. Kaikki, mitä Ruotsi luovutti Suomelle, Saksa luovutti tilalle. Koska Sopimus kaiketi sotatilanteessa kattoi vain Kannaksen, Saksa painosti Neuvostoliiton rauhaan sodan lopussa. Kaikki selviää jo Bror Laurlan kirjasta 80-luvulta (Tie Talvisodan rauhaan). Lännen apu oli vain hämäystä eikä sitä ollut edes kokonaan tarkoitettu Suomelle sitä vähääkään. Suuri osa olisi jäänyt Norjaan Lännen miehitysarmeijan tarpeisiin

I.O. Ulappa

Täytyypä kysyä kirjastosta Bror Laurlan. Jossain muistini sopukassa häivähtää mielikuva, että joku ammattihistorioitsija olisi kirjaa joiltain osin moittinut.

VMP

Tuo putkostelija aloitti taas alusta tuon historiansa propaganda-seos-suhteella suomiviina(totuus-valhe pirtusta lantrattu) ja päämäränä on vääristellä historiaa, että venäjän propaganda on edelleen totta kuten myös natsisaksan ja niiden vanha propaganda=todellinen historia.

Historiaa venäjän mukaan kirjoittaa ja noi pari muuta nimimerkkiä copy pasteaa noi juttunsa vuoron perään muka “keskustellakseen” mutta noi jutut on samat olleet jo vuosia hieman välillä muokaten.

Pläähin, puoluettoman ja noiden muutaman muun nimimerkin ainoat käymät historian kurssit tästä aiheesta löytyy täältä:

https://kohudosentti.blogspot.com/2017/11/

VMP

Ja noita pläähin kahta lähdettä (Hannu Rautkallio, Bror Laurla) käyttäen joita se nyt näissä kommenteissaan mainitsee koska tietää, ettei suurin osa lukijoista tunne koko tyyppejä, niin niitä käyttäen voi myös kirjoittaa ihan oikeilla viitteillä noihin henkilöihin esim. tällä tavalla:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/33863-miksi-venaja-epaonnistui-valloitusyrityksessaan/

pääk pääk pääk pääk dosentoi housuus.

Last edited 6 kuukautta sitten by VMP
Plääh

Onpa sinulla hätä. Suosittelen kaikkia lukemaan tuon Rautkallion teoksen ja muita teoksia samaan aiheeseen. Juhani Budkinen on CIA:n propagandistilta vaikuttava heppu, joka ei juuri USAa voi kritisoida. Rautkallion teoikset ovat valtaeliitillekin kova pala juuri tästä syystä. Ne ovat tietyissä aiheissa liian rehellisiä. USA:n suhteen ja kekkosen. Myös juutalaisluovutusten.

Plääh

Luulin kansan kaiken sonnan taustalla olevab ylpeitä salaa Francosta ja nousevan kaikkea hulluutta ja kuolemaa vastaan ja perustavan uusfrancolaisuuden. OLemme nähneet, mihin demokratia johtaa ja mitä se on. MInä ainakin ihailsen IKL.lää, Kalstaa ja Lapuanliikettä

Puolueeton

Ajatella voi monella tavalla, kun ei tunne historiaa. Itsenäisyyspäiväksi voisi valita myös 28.3.1809, jolloin syntyi nykyistä itsenäisempi Suomen suuriruhtinaskunta.Tuona hetkenä Suomi oli Euroopan köyhin maa ja alkoi hidas kehittyminen kuin Libyassa Gaddafin otettua vallan. Afrikan köyhimmästä maasta kehittyi Afrikan rikkain ja lukutaitoisin maa, kunnes Naton voimin kehitys tuhottiin.

Boltteri

Suomen onneksi ruotsalaiset neekerit ja arabit jotka ovat ruotsin ensimmäiset asukkaat, tulivat 1810 suomeen meitä pelastamaan. He rakensivat ihan yksin suomen hyvinvointivaltion ja sotivat urheasti kaikissa suomen sodissa ja sitten antoivat luomansa vauraan suomen ilmaiseksi köyhille ja säälittävän paskoille suomalaisille rasisteille, ennenkuin palasivat ruotsiin esi-isiensä maille jossa tänäkin päivänä tuovat sinne turvaa, vakautta ja loputonta vaurautta. Tätä faktaa ei suomen rasistikouluissa opeteta. Olemme ikuisessa kiitollisuudenvelassa.

Stubb ei paljasta valttikorttejaan

Näinhän tämä “nyky-historiassa suurinpiirtein meni”. Jätit mainitsematta kuitenkin sen, että somalit rakensivat Helsingin siinä oheessa. Pari sanaa rasismista: Onko Stubb vaatimaton hölmö? Miksei Stubb käytä hyväkseen tätä tilaisuutta saada etumatkaa muihin ehdokkaisiin? Vai jättääkö hän “ässän” viimeiseksi ja tuo tämän tabun esiin vasta sitten “toisella kierroksella”? Stubb käyttänee hyväkseen kaiken mahdollisen tietysti ja tuo tämän Emilien rakkaan l. vävypoikansa estraadille vasta loppusuoralla? Vaalien jälkeen saattaa harmittaa Käsittääkseni tämän n-sanan esiintuonti ja sen mukana tuleva hyöty kannattaisi tuoda mediaan hyvissä ajoin. Nyt olisi globaalisti ajat ainakin oikeat ja tähdet kohdillaan. Mutta suomalaisethan ovat mitä ovat …

Huru-ukko

JEEE:)) Upea kannanotto. Totta ainakin toinen puoli tai taru on tosiasioita ihmeellisempää:)

VMP

Tuo putkostelija aloitti taas alusta tuon historiansa propaganda-seos-suhteella suomiviina(totuus-valhe pirtusta lantrattu) ja päämäränä on vääristellä historiaa, että venäjän propaganda on edelleen totta kuten myös natsisaksan ja niiden vanha propaganda=todellinen historia.

Historiaa venäjän mukaan kirjoittaa ja noi pari muuta nimimerkkiä copy pasteaa noi juttunsa vuoron perään muka ”keskustellakseen” mutta noi jutut on samat olleet jo vuosia hieman välillä muokaten.

Pläähin, puoluettoman ja noiden muutaman muun nimimerkin ainoat käymät historian kurssit tästä aiheesta löytyy täältä: https://kohudosentti.blogspot.com/2017/11/

(ovat siinä vaiheessa, että arvostelevat muka putinisteja(niiden alter egoja), muistatteko mitä kirjoittivat nämä samat pösilöt vaikka vuosi sitten)

Last edited 6 kuukautta sitten by VMP
Plääh

Olen kyllä vihannut Venäjää ja Putinia netissä 20 vuotta. Autonomian ajasta olen aina ollut Martti Häikiön linjoilla eli että Ruotsin vallan alla olisimme kehittyneet paremmin ja itsenäistyminen oli ihme ja Saksan ansiota.

Plääh

Ja vuodesta 1994 olen ollut Venäjää kovasti vastaan ja vuodesta 1999 Putinia. Netin hommasin 2003

Väliveto

Suomen pelastus oli kansan yhtenäisyys. Neukut olettivat, että kapitalistien sortamat työläiset siirtyisivät heidän puolelleen mutta näin ei käynyt (Terijoen hallitus). Sota päättyi meidän onneksi lyhyeen, sillä tilanne Norjassa alkoi huolestuttaa Stalinia.

Neukut lähtivät viemään kommunismin ilosanomaa Afganistaniin 1979, mutta sielläkin tuli pataan sillä yhtenäistä kansaa on vaikea voittaa. Tuo seikkailu lienee yksi syy imperiumin luhistumiseen.

Saihan Suomikin sieltä yhden elätin kun kansantaloudenkomissaari pakeni tänne. Alkoi maa polttaa jalkojen alla kun kommunismin ilosanoma ei oikein menestynyt.

Moonman

Tätä opetusta kansan yhtenäisyyden merkityksestä talvisodassa tulisi korostaa enemmän. Harmi vaan että täällä on nykyään tietoisesti tehty aivan päinvastoin; “oma kansa ajattelu on haitallista”. Jos pisa-tuloksista jo nähdään mihin muukalaisten suosiminen omien kustannuksella ja kehitysmaalaistamis-politiikka johtaa, niin oikean sodan syttyessä täällä tarvitaan puolet armeijasta valvomaan rajojen sisällä valmiiksi olevaa viidettä kolonnaa.

pöö

Hävisi sodan? jos sanotaan että Suomi hävisi sodan, mitä on asetettu silloin voittamisen kriteereiksi? Mehän emme missään tapauksessa olisi voineet klassiseen tyyliin tuhota puna-armeijaa ja miehittää Moskovaa, jotka olisivat merkinneet “sodan voittamista”, eikä sellainen ollut edes tavoitteena. Tavoite oli estää venäläisiä valtaamasta maata ja tekemästä sitä mitä edellä kuvasit. Tuolloinhan oli jo esimerkki olemassa Virossa siitä mitä venäläisille myönnytysten tekeminen tarkoittaa. Tuo että “hävisimme sodan” on suurta typeryyttä, emme me sitä hävinneet, vaan voitimme. Venäläiset hävisivät, koska tolkuttomista tappioistaan huolimatta he eivät saavuttaneet tavoitteistaan kuin hyvin vähäisen osan. Voittaminen ja häviäminen on siinä mitä tavoitteet ovat.

Boltteri

Omasta mielestään voittivat. Katsokaa vaikkapa Karjalan hiekkateitä ja soita, suurta kehitystä ja vallan näyttämistä. Nerokkaita luonnonvarojen käyttöjä ja innovatiivista aluesuunnittelua/toteutusta kaikinpuolin. Olemme niin ylivoimaisia suurvoittajia että teemme kaikista alueista kaatopaikkoja ja täytämme ne spurguilla.

Peksi

Se on hyvä kysymys mihin pinta-alaltaan maailman suurin maa tarvi karjalaa niin paljon,että tapatti satojatuhansia miehiä sen eteen ja sitten jätti pusikoitumaan ja ränsistymään

Plääh

https://www.youtube.com/watch?v=tLDgWgEKBog

Tällaisiakin espanjalaisia kai löytyy kosolti, vaikka taitaa olla vanhakin pätkä?

tappernoje

En pysty sanomaan mitään asiallista.

Jupi

Siis stailn halusi vuokrata tai vaihtoehtoisesti antaa muutamasta saaresta ja vähäisestä rantaviivasta(Viipuri olisi jäänyt Suomelle) yli 15 kertaisen maa-alueen Karjalasta aina Lappiin asti. On monen tutkijan mielestä varma asia että vuokraamalla ainakin ne saaret oli vältetty koko sota. Venäjä ei silloin tiennyt kenen puolella tulisivat olemaan sodan alettua, olihan ensin tarkoitus jakaa keskieurooppa Saksan kanssa, mutta päätyivät vastoin kaikkia odotuksia jenkkien liittolaisiksi

Plääh

Niin juu Visurin ja muiden Putinin miesten mielestä. Rehelliset tutkijat tietävät Stalkinin suunnitelleen sotaa ja keskittäneen armeijoitaan jo ennen neuvotteluja ja sopimuksilla olisi sopivasti saatu Suomelta linnoitusketju ilmaiseksi. Sitten olisi käynyt kylmät, kun Stalin jonkin ajan päästä olisi joko hyökännyt tai vaatinut aina vain lisää ja Paasikivi olisi taipunut kaikkeen. Viimeistään kesällä 1940 olisi Suomi miehitetty, kun Saksa oli kiinni Lännessä

VMP

Tuo putkostelija aloitti taas alusta tuon historiansa propaganda-seos-suhteella suomiviina(totuus-valhe pirtusta lantrattu) ja päämäränä on vääristellä historiaa, että venäjän propaganda on edelleen totta kuten myös natsisaksan ja niiden vanha propaganda=todellinen historia.

Historiaa venäjän mukaan kirjoittaa ja noi pari muuta nimimerkkiä copy pasteaa noi juttunsa vuoron perään muka ”keskustellakseen” mutta noi jutut on samat olleet jo vuosia hieman välillä muokaten.

Pläähin, puoluettoman, jupin ja noiden muutaman muun nimimerkin ainoat käymät historian kurssit tästä aiheesta löytyy täältä: https://kohudosentti.blogspot.com/2017/11/

(ovat siinä vaiheessa, että arvostelevat muka putinisteja(niiden alter egoja), muistatteko mitä kirjoittivat nämä samat pösilöt vaikka vuosi sitten)

Plääh

Eikö persujuutalainen parempaan pysty?

Plääh

Bäckman on alusta lähtien sanonut Venäjän juutalaisoligarkkien sponssaavan häntä. Tuskin Saksan eduksi mitään laittaisi. Olen Martti Häikiön linjoilla ja aina pitänyt siis Ruotsin vallan alle jäämistä parempana vaihtoehtona kuin autonomiaa

+ULFBEHRT+

On myös muistettava, että ryssät murhasivat noin 22000 puolalaista Katynin metsän joukkohautoihin pääasiassa tehdäkseen tilaa vankileireilleen – niille kun odotettiin pian saapuvaksi suunnaton sotavankijoukko Suomen rintamalta, korjaan: Rajaselkkauksesta!

neuvostoliiton rautatiekuljetuksin lähelle Suomussalmea heittämien ja lumiseen metsään kohti Raatteentietä ajamien, suureksi osaksi ukrainalaisten joukkojen pukimina oli suurelta osalta Puolan armeijan varikoilta besorkatut puolalaiset kesäuniformut, joita Puolan armeija ei sattuneesta syystä enää tarvinnut.

Kesäuniformu, kengät, rättisäärykset, ei telttoja, ei kenttäkeittiöitä – mutta osa tarkoitustahan olikin päästä eroon myös ukrainalaisista, ne kun muistelivat vielä sitä Holodomoriakin…

Tare

Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.Tuo itärja on varmistettava asein, alkaa olla vähän talvisodan tunnelmaa.

Plääh

Vasemmisto on saanut täyden koston globaalin eliitin tuella Espanjassa. Ilmeisesti siellä kukaan ei juuri uskalla puhua myönteisesti ja rehellisesti Francosta ja hänen ajastaan. Rangaistus tulee. Vain ne, jotka uskaltavat tunnustaa avoimesti väriä ja jotka silti selviävät yhteiskunnassa, puhuvat siellä totta