EDIT: Elokuun ensimmäisen viikon väkivaltasaldo: 3 murhaa, 11 murhan yritystä + muutama ammuskelu


Elokuuta ei ole kulunut edes viikkoa, mutta murhien ja varsinkin murhan yritysten saldo on huikea: kolme murhaa ja 11 murhan yritystä. Huhujen mukaan elokuun nimi muutetaan murhakuuksi.

Juttua korjattu sen verran, että Linköpingin ampujaisista toinen nuorukainen on nyt kuollut.

6.8. Malmö, murha. Nainen pudotetaan parvekkeelta. Nainen kuolee paikan päällä vammoihinsa.

5.8. Fagersta, murhan yritys. Henkilöä puukotetaan liki kuolettavasti keskellä päivää Fagerstan keskustassa. Yksi henkilö kiinniotettu.

5.8. Linköping, murha ja murhan yritys. Kahta teiniä ammuttiin, joista toinen kuoli.

4.8. Sollefteå, murhan yritys. Alaikäinen nuorukainen sai väkivaltatapauksessa vakavia vammoja.

3.8. Kristianstad, 3 x murhan yritys. 20-, 30- ja 60-vuotiaat sivulliset henkilöt saivat vakavia ampumavammoja ostoskeskuksen pihalla tapahtuneessa ammuskelussa. Toistaiseksi ei epäityjä.

2.8. Upplands Bro, 3 x murhan yritys. Useita henkilöitä avasi tulen autoa kohti, jossa oleskeli isä, äiti ja sylivauva. Ei osumia, kaksi otettu kiinni epäiltunä teosta.

2.8. Kristianstad, ammuskelua. Ei kuitenkaan haavoittuneita tai kuolleita. Ei kiinniottoja.

2.8. Tukholma, murhan yritys. Joukko henkilöitä hyökkää miehen kimppuun, ryöstää tämän ja tuikkaa puukolla hengenvaarallisesti. Ei kiinniottoja.

2.8. Norrtälje. Murha, nainen löydetään vedestä kuolleena. Teko näyttää murhalta.

1.8. Halmstad, murhan yritys. Mies pahoinpidellään pahoin ja hengen lähtö oli lähellä. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä, epäilty tiedetään, mutta ei ole saatu otettua vielä kiinni.

 


7 thoughts on “EDIT: Elokuun ensimmäisen viikon väkivaltasaldo: 3 murhaa, 11 murhan yritystä + muutama ammuskelu”

  1. Voisi sanoa kohta, että se vasta suuri uutinen olisi, ettei Ruotsissa ole viikkoon ollut yhtään murhaa tai murhan yritystä.

    1. Se olisi rasistinen uutinen. Siinä vihjailtaisiin, että kehitysmaagansterit olisivat olleet laiskoja.

  2. Aika vaisua mutta jostainhan se on aloitettava?

  3. Hienoa! Nyt vaan pientä pinnistystä ja luvut korjaantuvat eli ongelmaväen määrä vähenee omatoimisesti komppis komppista ampuen.
    Hyvä Ruotsi, jatkakaa samaan malliin humanitäärisenä suurvaltana!!!

  4. Afrikan selkkaukset ovat siirtyneet Ruotsiin. Eli tätä sanotaan sitten kulttuurin rikastumikseksi, Miksei se Afrikassa olekaan sitä, Mitä sanovat asiantuntijat?

    1. Koska kyse on vain ja ainoastaan länsimaisen, ummehtuneen impivaaralaisen kulttuurin rikastuttamisella iloisilla pelihetkillä ja palleroiden ihanan ilmavaksi keittämällä riiisillä.

Comments are closed.