Saksalaisten medioiden mukaan Saksa alkaa pikku hiljaa varautumaan ja kunnostamaan vuoden 2015 aikana käytettyjä vastaanottokeskuksia uusille tulijoille. Pakolaisvirta Valko-Venäjältä Puolaan ja edelleen Saksaan on voimakkaassa kasvussa.
Invaasio
Puola siirtänyt Valko-Venäjän rajalle sotilaita – uutta aitaa aletaan rakentamaan
Puolan on siirtänyt viikkojen aikana tuhansia sotilaita Valko-Venäjän vastaiselle rajalleen. Käytännössä koko raja on miehitetty, eikä nykytilassa Valko-Venäjän työntämiä laittomia tulijoita Puolan kautta pääse kovin helposti Eurooppaan.
Video: Sadat muslimimiehet kerääntyivät Malmön torille merkkaamaan reviiriä
Malmön torille kerääntyi viime lauantaina satoja muslimimiehiä näyttämään voimansa. Allahu akbaria huudettiin, kuten myös sitä lällätystä, joka menee jotenkin niin, että illallallaa lallallaa.
12 % Ruotsin 21-vuotiaista miehistä afgaaneja
Ruotsissa asuvista 21-vuotiaista miehistä oli vuoden 2020 lopussa peräti 12 % syntynyt Afganistanissa. Näyttää siltä, että afgaanimiehistä tulee tulevaisuuden aatelisryhmä.
Joakim Lamotten haastattelema mies kertoo: Ruotsi ei ole enää Ruotsi
En jaksa tehdä suomenkielistä tekstiä oheiseen filminpätkään. Tein lyhyen tiivistelmän, josta asia tulee ilmi. Ruotsalaisen Joakim Lamotten haastattelema maahanmuuttaja, joka muutti Ruotsiin jo 1950–luvulla.
Turvapaikanhakijat tuhosivat vuoden 2015 jälkeen satoja asuntoja
Vuoden 2015 invaasion jälkiä maksetaan edelleen. Tulijat tuhosivat Ruotsissa satoja asuntoja joko käyttökelvottomaksi tai siten, että edessä oli valtavat remontit.
Vuoteen 2030 mennessä ulkomaalaisten miesten osuus yli 50 % useissa kymmenissä kunnissa
Affen tilastoblogissa on päivitetty muutamia taulukoita, joita kannattaa taas kerran nostaa esille. Vuoteen 2030 mennessä useissa kymmenissä kunnissa 15-44-vuotiaiden ulkomaalaisten miesten osuus on yli 50 %.
Ainakin viisi isis-somalialaisnaista tulossa Suomeen
Ruotsi ja Norja seuravat tällä hetkellä kiivaasti, että mitä tapahtuu vajaalle parille kymmenelle ”isis-ruotsalaiselle”naiselle ja heidän jälkeläisilleen.
Liettuan leireillä olevilla tulijoilla paljon dollareita, Valko-Venäjä rahoittaa
Valko-Venäjän naapurimaihin kuskaamien turvapaikanhakijat aiheuttavat monelaisia kummallisia tilanteita. Ainakin Liettuaan tulleilla tulijoilla on mukana paljon rahaa.
Ruotsi on evakuoinut karkotettuja rikollisia Afganistanista
Keskiviikkona paljastui, että Afganistanista tulevien evakuointilentojen matkustajien joukossa oli Ruotsista Afganistaniin karkotettuja rikollisia.









