Maanantaiaamuna murhattu 13-vuotiaan pojan tapaus on aiheuttanut melko vähän reaktioita. Tietenkin monet ovat ilmaisseet olevansa shokissa. Mutta shokki vaihtuu aina arkeen.
Ruotsi
Uppsalan raju alamaailma ampuu jopa omaisia kostoksi
Uppsalan uusruotsalaisten alamaailma on ajautunut sotatilaan ja kaupungissa on tapahtunut useita ammuskeluja viime päivien aikana. Nyt hengiltä ammutaan jopa omaisia.
Perhesurma Vallentunassa, äiti yritti kahta lastaan hengiltä, toinen kuoli
Tukholman pohjoispuolella tehtiin aamulla väkivallanteko, jossa yksi henkilö kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti.
Poliisi ei puuttunut Malmön mellakkaan kovalla kädellä eskalisoitumisen pelossa
Malmön sunnuntainen mellakka on saanut melko väsyneitä puheenvuoroja medioissa. Kovin ollaan paheksuttu, mutta siinäpä se. Käteen ei ole jäänyt mitään.
Ruotsin tämän vuoden ammuttujen listalla ei yhtään ruotsalaista
Ruotsin kuluvan vuoden ampumiskuolemien uhrien nimilista on erittäin rasistista luettavaa: ei yhtään ruotsalaista nimeä.
Norrköpingissä syttyi kerrostalo tuleen pommi-iskun jälkeen
Norrköpingissä tapahtui kerrostalon rappukäytävässä iso räjähdys. Räjähdyksen seurauksena koko kerrostalo syttyi tuleen. Satoja ihmisiä on evakuoitu ja kaksi on viety sairaalaan.
Pommi-iskuissa tulossa huippuvuosi
Vuonna 2023 tullaan Ruotsissa kokemaan pommi-iskujen ennätysvuosi. Jo nyt ollaan ylitetty viime vuoden saldo, vaikka vuotta on jäljellä neljä kuukautta.
Tänään näyteltiin Rinkebyssä uusi islamin uhriutuminen
Tämänpäiväisestä koraani poltosta Tukholman Rinkebyssä ei voi sanoa muuta kuin, että vittu mikä show.
Koraaninpolttaja Momikan pahoinpitely paljastui näytellyksi touhuksi
Kirjoitin muutama päivä sitten epäilykseni, että koraaninpolttajaa vastaan tehty ns. atakki oli tekaistu juttu. Epäilykset osuivat oikeaan ja nyt selvisi, että juttu tosiaan oli näytelty juttu.
Malmön kaupunki markkinoi ”uusia” Ruotsin lippuja
Malmön kaupunki järjestää syksyllä näyttelyn, jossa visioidaan Ruotsin uusia lippuja. Näyttelyn nimi onkin ”Ruotsin uudet liput”.









