Ruotsin lapsikaappaus-rintamalla on ollut vähän hiljaisempaa viime aikoina, mutta pinnan alla kuohuu. Muslimien sosiaalisten median palstoilla on niin vatipäisiä juttuja, että täytyy ihmetellä miten he voivat asua länsimaissa.
Invaasio
Oulussa alkoi toinen kehitysmaa-epidemia: nuorisoryöstöt räjähtivät huippuunsa
Pitäisikö Oululle antaa Suomen epäonnistuneimmiten kehitysmaiden miehiä kotouttaneen kaupungin titteli? Toisaalta kehitysmaista tulleita miehiä ei voi kototuttaa, kuten ei muitakaan maahanmuuttajia, jos he eivät halua kotoutua.
Tukholmassa valtava tuhansien muslimien mielenosoitus
Saattokulkue kulki ohi Tukholman paraatipaikan kuninkaanlinnan edustalla, eli kyse oli mielenosoituksen lisäksi reviirin merkkauksesta. Poliisin arvion mukaan paikalla oli viitisen tuhatta mielenosoittajaa. Mielenosoituksen teemana oli Israel-vastaisuus, mutta iskulauseina huudettiin myös allahin suuruutta.
Johansson: Frontexin tehtävä ei ole turvata EU:n ulkorajoja vaan tulijoiden oikeuksia
EU:n ytimessäkään ei olla yksimielisiä mitä ja miten EU:n pitäisi toimia. Varsinkaan kun puhutaan laittomista maahantulijoista, niin mielipiteet saattavat vaikuttaa vivahde-eroilta, mutta oikeasti niissä on merkittäviä eroja.
Uussuomalaiset huijasivat Kelalta yli 100 000 euroa asumistukia huumekauppojen kylkiäisinä
Asumistukien väärinkäyttöä paljastui kesällä 2023 törkeän huumausainerikostutkintaryppään yhteydessä. Liigalla oli pääkaupunkiseudulla ainakin 25 vuokrattua asuntoa, joista saatiin asumistukia. Rikoshyödyn lasketaan olleen yli 100 000 euroa.
Helsingin poliiseja Mellunmäen moskeijan kakkukesteillä
Helsingin kuuluisa Mellunmäen moskeija Resalat täytti alkukuusta 20 vuotta. Mutta mitä ihmettä Helsingin poliisi teki moskeijan syntymäpäiväjuhlilla?
Kotouttamiskursseilla tulijoille opetetaan veronmaksajien rahoilla mm. pesäpalloa
Tiesitkö, että kehitysmaista Suomeen tulleille miehille opetetaan kotouttamiskurssilla myös pesäpallon peluuta? Etkö tiennyt, älä välitä, moni muukaan ei tiennyt. No joka tapauksessa esimerkiksi Peräpohjolan Opistossa kehitysmaista tulleet miehet otetaan lämmöllä ja rakkaudella vastaan. Tyttölöisten kanssa opetellaan kesäiltaisin veronmaksajien sponsoroimana pelaaman pesäpalloa. Jännittävää, että saavatkohan ruskeat miehet pelin päätteeksi pesää.
Suomalaisille veronmaksajille motivaatiopalaa maanantaiaamuun
Entäpä jos suomalaiset eivät oikeasti osaa kotouttaa tulijoita? Entäpä jos tulijat oikeasti tarvitsevat rakkautta, lämpöä ja hellyyttä, kuten kyseisellä filmillä? Voisiko se olla sittenkin se oikea tie kotouttamiseen?
Tunnelmakuvia lauantai-illan eritreaanomellakoista
Muutama tunnelmafilmi eilisistä afrikaanomellakoista Hollanin Haagissa. Afrikaanot polttivat satoja autoja, rikkoivat mittavan määrän ikkunoita ja paikkoja ja aiheuttivat yleistä kaaosta.
Trojan hevonen räjähti Haagissa – afrikaanot aloittivat jättimellakan
Eritrealaiset ja etiopialaiset ovat aloittanee suuren puoleisen mellakan Hollannissa Haagissa. Satoja miehiä murtautui mm. oopperataloon, sytyttelivät autoja tuleen ja rikkoivat paikkoja.









