Uusi vuosi on ollut Ruotsissa kyllä harvinaisen rauhallinen. Mitään merkittävää ja mainitsemisen arvoista älämölöä tai tapahtumaa ei ole sattunut kuuleviin korviin ja näkeviin silmiin.
Ruotsi
47 henkilöä ammuttiin hengiltä 2021
Ruotsissa ampumistapauksissa kuolleiden määrä pysyi 2021 samoissa lukemissa kuin edellisvuonna 2020. Ampumalla heitti henkensä 47 henkilöä.
Mies listittiin lumihankeen Linköpingissä
Linköpingissä oli keskiviikkona hurjanpuoleinen meno. Henkilön, jonka pääharrastus ei ole umpihankihiihto, taival loppui lumihankeen useiden luotien saattelemana.
Viime viikolla murhatun gangsterin isä yritettiin murhata viime yönä
Joulun alla viime keskiviikkona Tukholmassa murhatun gangsterin isä yritettiin ajaa autolla hengiltä viime yönä. Murhaamisen meininki on tällä hetkellä siis kovanpuoleista.
Kymmenet muslimit pitivät jouluaattona perjantairukouksen Ronnebyssä
Ronnebyssä on joulun pyhien aikaan hyvin uskonnollinen tunnelma. Kymmenet muslimimiehet kokoontuivat pitämään jouluaattona perjantairukouksen, johon ihmisiä kutsuttiin julkisella rukoushuudolla.
Rakastettu gangstaräppäri vapaaksi
Rinkeby sai lämpimän joulutervehdyksen, kun vankeinhoitovirasto päästi vihdoinkin vapaaksi gangstaräppäri Yasin Mahmoudin alias Yasin Byn.
Porttikieltoja kauppojen lisäksi uimahalleihin ja kirjastoihin
Ruotsissa on ollut viime keväästä voimassa eräänlainen porttikieltolaki, jossa häiriköivät henkilöt voidaan oikeuden määräämällä porttikiellolla kieltää tulemasta kauppaan.
Rauhallinen joulu Ruotsissa, paitsi Sandvikenissä
Sandvikenin pikkukunnassa on jouluna tapahtunut. Omakotitalopalossa epäillään perheen kuolleen. Hetki sitten ammuskeltiin toisaalla.
Gangsteri hengiltä keskellä Tukholmaa hotellin aulabaarissa
Tukholmassa pisteltiin taas parasta, kun keskellä kirkasta päivää, keskellä lounasruuhkaa, keskellä cityä teloitettiin gangsteri. Ei ollut ainakaan silminnäkijöistä puutetta.
Vanhusten raiskaajalle kohtuullinen vankeus
Muuan vajaa kolmekymppinen tunisiaano tuomittiin pieneen vankeuteen seksuaalirikoksista, joilla pääsee ällöttävimpien rikosten top-listalle.









